Viiniä ja villasukkia

Spiraalibaskeri

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Mon, 01 Mar 2010 17:35:00 +0000

Kiiltävä ja kirkkaanvärinen lanka tarvitsee mahdollisimman yksinkertaisen mallin. Siksipä päädyin virkkaamaan Gjestalin Tinde-langasta aivan perusbaskerin. Tinde on koostumukseltaan villaa ja tenceliä (50%/50%).

Baskerin juju on se, että pylväät on virkattu edellisen kerroksen silmukoihin vain takareunasta, niin että baskerin päälaelle muodostuu kaunis spiraalikuvio.

Baskeri on virkattu kaksinkertaisesta langasta 6 mm:n virkkuukoukulla. Lankaa meni noin 150 grammaa. Testasin baskeria viikonloppuna ja se sopii mainiosti näihin nollakeleihin. Toivoisin, ettei tarvitsisi enää vaihtaa täysvillaisiin asusteisiin taikka paksuun untuvatakkiin. Kevät, tule, tule jo! Haluaisin vaihtaa bussi- ja ratikkakyydin fillarointiin ja saappaiden sijaan käyttää balleriinoja ja varvastossuja...

***

Maaliskuu alkoi tänään ja sitä myötä Muovikassiton maaliskuu (lisää Sillä mennään mitä on -blogissa). Kuukauden ajan on siis tarkoitus seurata omaa kulutuskäyttäytymistään ja aktiivisesti kieltäytyä tarjotuista muovipusseista ja käyttää tavaroiden kuljettamiseen ekologisesti kestävämpiä ratkaisuja.

Itse olen käyttänyt kierrätyskankaisia kauppakasseja koko aikuisikäni, mutta viime aikoina on tullut vähän lipsuttua, kun onkin tullut käytyä kaupassa hetken mielijohteesta. Jatkossa lupaan pakata aina laukkuun kangaskasseja mukaan. Pitkäkahvaiset kangaskassit kulkevat niin kätevästi olallakin!

Lempparikangaskassini ovat paksua puuvillaa, usein pomsisidoksista. 1960-70-luvun painokankaista tehdyn kangaskassin voi huoletta heittää koneeseen 60 asteen pesuun pyyhkeiden kanssa.

Vielä pitäisi tehdä hedelmille ja vihanneksille sopivia pusseja, ettei kaupassa tarvitsisi hedelmäpussejakaan ottaa. Toisaalta jos en löydä sopivaa kangasta kotoa, niin se saa jäädä siihen, että jostain vanhaa valoverho- tai pitsiverhokangasta löydän.

Kehrätär-huivi

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Sun, 14 Feb 2010 12:00:00 +0000

Tässä viime viikonloppuna valmistunut Kehrätär-huivi. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitinkin, sain idean huiviin vanhasta neuleohjeesta. Huivin neulostyyppi on vähän muokattu versio Lana Grossan neulepaidan pintaneuleesta parin vuoden takaa. Minä vain siirsin kuvion suorakaiteenmuotoiseen huiviin.

Ei, en harjannut eilen hiuksiani ja ryppyiselle mekollekin oli pakko näyttää vähän Gimpiä :)

Neulomaani huiviin meni 350 grammaa laskeutuvaa nauhalankaa. Käyttämäni Hjertegarn Ribboo -langan (materiaali 50% bambu/ 50% soija, 130m/50g) tuotanto on jo valitettavasti lopetettu, mutta suosittelen malliin jonkinlaista painavaa nauhalankaa. Nauhalangasta neulottaessa pinnasta tulee kaunis ja ilmava, niin lanka kuin neuloskin pääsevät oikeuksiinsa.

Huomasin, että tällaiseen nauhalankahuiviin kannattaa valita suositusta paksummat puikot, mallihuivia neuloessa minulla oli käytössä 5 mm:n pyöröpuikot, kun Ribboolle suositus on 4 mm:n puikot.

Tässä Kehrätär-huivin ohje (pdf). Ohje tulee löytymään ohjesivultani myöhemmin. Otan mielelläni palautetta ohjeesta vastaan.

Oma huivi menee nyt hattuhyllylle odottamaan kevättä. Huivin tuntuu ihanan pehmeältä ja viileältä ihoa vasten, mutta helmikuun pakkasissa edellä mainitut ominaisuudet eivät ole mitenkään toivottavia. Minä sen sijaan puen kohta päälleni untuvatakin ja suuntaan laskiaiskävelylle nauttimaan auringonpaisteesta. Mukavaa ystävänpäivää ja laskiaista kaikille!

Kehriä, vadelmaa ja kirjoja

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Sun, 07 Feb 2010 11:27:00 +0000

Pari viikkoa sitten opettelin töissä uuden neulostyypin, kun asiakas ei saanut neuleohjeesta selvää. Ohjeessa ei loppujen lopuksi ollut mitään vikaa ja kun aloitin neulomaan sen mukaan, ohje olikin aivan selkeä. Minulle käy usein noin: kun yritän kirjoitetusta ohjeesta ihan vain mielessäni miettiä, että miten neulos muodostuu, ei ohjeessa tunnu olevan järkeä. Sitten kun otan puikot ja langat esiin, ohje vaikuttaakin heti täysin selvältä ja hyvin kirjoitetulta. Tosin on turha varmasti mainitakaan, että pidän enemmän piirretyistä ohjeista kuin kirjotetuista. Ruutupiirrokset helpottavat elämää kummasti!

En yleensä ole kovinkaan ihastunut neulostyyppeihin, joissa on pidennettyjä silmukoita, mutta tästä kehrämäisestä mallista pidän jostain syystä kovasti. Aloitin samalla neuloksella tekemään suorakaiteenmuotoista huivia. Lankana on ohut nauhalanka, Hjertegarnin Ribboo, joka on koostumukseltaan soijaa ja bambua. Raskaana nauhalankana se sopii neulostyyppiin hienosti. Langasta tehty neulos tuntuu ihanan viileältä, mutta näihin ilmoihin vähän turhankin kesäiseltä. Huivi ei siis päässe käyttöön ennen kevättä.

Vaikka huivi ei ole vielä aivan valmis, aloin neuloa vadelmanpunaisesta villapuuvillalangasta takkia. Lanka on kevyttä ja viileähköä, takkia voinee käyttää Suomen kesässäkin. Vadelmanpunainen on tällä hetkellä yksi lempiväreistäni.

Sain pari viikkoa sitten WSOY:ltä Sanna Vatasen uuden hurmaavan kirjan:

Kirja on mielettömän ihana ja se on mahtava ideapankki jokaiselle, jolle kertyy tuskastuttavia nöttösiä "näitä voi vielä joskus tarvita" -jämälankoja. Vaikken itse juuri valmiita ohjeita harrastakaan, kirja on mainiota ideamateriaalia. Kirjan ohjeissa yhdistyvät kokeileminen, väreillä leikkiminen ja hauskat oivallukset. Joukossa on helpompia ja vaikeampia ohjeita ja kaikki ideat ovat sovellettavissa monenlaisiin tuotteisiin. Kuvat ovat aivan omaa luokkaansa.

Pitää vinkata toisestakin kirjasta: En ole vielä nähnyt Pitsikirjaa livenä, mutta Pitsiblogi on vakuuttanut. Tosin naisen, joka rakastaa vanhoja pitsejä, vakuuttamiseen ei kauhean paljon tarvitakaan ;)

On upeaa, että Suomessa julkaistaan visuaalisesti laadukkaita ja uusia ideoita sisältäviä käsityökirjoja. Hienointa on se, ettei tehdä ainoastaan "tämän valmistat yhdessä illassa" -tyylisiä käsityöohjeita, vaan kunnianhimoisia ja perinteitä kunnioittavia, mutta samalla uudenlaisia ohjeita.

***

Lopuksi pieni pyyntö: jos jätätte blogiini kommentteja, toivon, että jättäisitte ne uusimpiin postauksiin. Minulle voi laittaa myös suoraan sähköpostia, yhteystiedot löytyvät profiilista.

Onnellista joulunaikaa!

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Fri, 25 Dec 2009 09:05:00 +0000

Oma jouluaattoni erosi edellisistä: vietin sen kipeänä nukkuen aattovuorokaudesta noin 17 tuntia. Nyt olo on jo parempi, petivaatteet on vaihdettu ja puuhailen lempikotityöni parissa eli pesen pyykkiä. Jos oikein fiilistelen, niin rupean vielä silittämään pellavaisia keittiöpyyhkeitä! Tiskauksen jätän kyllä huomiseen.

Tässä huumoria, joka iskee luultavammin vain käsitöitä tekeviin. Historianelävöittämistekstiilien sijaan tuota voi monen kohdalla soveltaa esimerkiksi neulomiseen...

Joulumusiikiksi sopii loistavat siskokset Kate and Anna McGarrigle. Valitettavasti ihanaa versiota Little Boxes (Petites Boites) -kappaleesta en löytänyt kuin Spotifystä, muille nautittavaksi Petit Annonce Amoureuse:

Nyt alan tutkia Neuhausin suklaarasiaa, keitän päivän toiset kahvit ja nautin kiireettömyydestä, ensimmäistä kertaa viikkoihin.

Hiljaisuuden katkaiseminen

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Sun, 13 Dec 2009 05:34:00 +0000

Pieni päivitys, joka on samalla myös mainoskatko.

Ruhtinatar -rosseja:

Eli tänään alkavat Vanhan ylioppilastalon Perinteiset joulumyyjäiset, joille osallistun sisareni Milenan kanssa. Milenan Hippakorujen lisäksi pöydästämme löytyy valokuvaaja Rosemarie Särkän stencil-valokuvakalenteri ensi vuodelle. Wikipedia kertoo mitä ovat stencilit.

Pitsitär-rosseja:

Pöytämme löytää perinteiseltä paikalta, talon 2. kerroksesta, Musiikkisalin aulasta (eli pääovesta sisään, tiukka kaarros vasempaan ja rappuset ylös). Itse olen paikalla varmasti viikonloppuisin, arkisin olen paikalla viiden jälkeen. Niin ja myyjäiset ovat avoinna 13.-23.12. arkisin klo 11-20 ja viikonloppuna klo 11-18.

Uusia nappikaulureita:

P.s. Olen hengissä, mutta en tiedä milloin blogiin muuten palajan. Pitäis ja pitäis.

Aloitin blogin pitämisen ajatuksien järjestämistä varten, elämän järjestämistä varten. Nyt elämä on järjestyksessä ja aikataulutettu. Töissä käydään, vapaa-ajalla puuhataan, kuunnellaan musiikkia, kokataan, opetellaan syömään aamiainen ja päivällinen pöydän ääressä. Viime aikojen suosikkiruoka-aineeksi on noussut bataatti.

Tämä kaikki tuntuu hyvältä, mutta siitä ei ole tarvis raportoida. Asiat ovat olemassa muutenkin. En ole lopettamassa bloginpitoa, mutta en usko, että kovin tiiviiseen postitustahtiin ollaan palaamassa lähiaikoina.

Maybe I'm Right

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Mon, 05 Oct 2009 18:32:00 +0000

Näin muutaman päivän kokemuksella täytyy sanoa, että kyllä elo 30-vuotiaana maistuu. Viimeiset viisi päivää ovat olleet parasta pitkään aikaan: paljon tapahtumia, kohtaamisia ja keskusteluja. Tykkään ja kovasti, tällaista voisi olla jatkossakin.

Viime aikoina on tullut kuunneltua seuraavaa:

[Spotifyssä samainen]

Ihastuin alkusyksystä Pete Yornin tuotantoon kovin, vaikka se vähän aikuisrokkia* onkin. Mielenkiintoni heräsi, kun syyskuussa julkaistiin Yornin ja Scarlett Johanssonin yhteistyönä tekemä Break Up -levy. Scarlett Johansson ei ole ainoastaan hurmaavan kaunis ja hyvä näyttelijä, vaan on hänellä vielä mukavan persoonallinen lauluäänikin. Jotkut vain osaavat.

*) Porttiteorian mukaanhan seuraava askel aikuisrokin kuuntelemisesta on rivarinpätkä, farkku-volvo, jälkikasvua ja labbis (vai oliko se kultainennoutaja, whatever). Vaarallista toimintaa siis.

Päivityksestä, aprikooseista ja vähän lahjoistakin

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Tue, 29 Sep 2009 18:37:00 +0000

Jos odotatte mielettömiä tekstiiliaiheisia päivityksiä, niin nyt kyllä petytte. Jotain kulisseissa kyllä tapahtuu, mutta hitaasti ja kaikki on vaiheessa. Olen pro-jek-ti-työs-ken-te-li-jä.

Kuten monella muullakin bloggaajalla, minulla päivittäiset marinat, huomiot ja linkit ovat hitaasti valuneet muiden härpäkkäiden, kuten Facebookin ja Twitterin puolelle. Itse tosin olen vain tuolla karvalakkipuolella eli bookissa. En edes uskalla ajatella Twitteriin tai Qaikuun profiilin luomista, en varmaan pääsisi koneelta sitten enää minnekään (nytkin tekee välillä vähän tiukkaa).

Joka tapauksessa, parisen viikkoa sitten mainostin jossain bookin aamustatuksessani, että olen löytänyt uuden aamupalasuosikin. Maustamaton jugurtti (suosin Rainbow'n halpista), auringonkukansiemenet, kaurahiutaleet tai -leseet ja kuivatut aprikoosit ovat mielettömän hyvä ja täyttävä yhdistelmä.

Minua sitten valistettiin, että tavallisissa kuivatuissa aprikooseissa on säilöntäaineena rikkidioksidia ja näinpä todellakin paketin mukaan on. Ostin sitten isommassa S-marketissa käydessäni luomuaprikooseja, joissa ei ole käytetty säilöntäaineita.

Ulkonäöllisesti ero on huomattava. Säilöntäainetta sisältävät Rainbow-aprikoosit (n. 1,90€/250g) ovat kirkkaanvärisiä ja Urtekramin luomu-aprikoosit (n. 3,80€/250g) taas tummia.

Minua ei olisi haitannut, jos ero olisi ollut vain ulkonäössä. Mutta, mutta: rikkidioksidi toimii myös maun säilyttäjänä. Niinpä säilöntäaineettomat luomu-aprikoosit maistuvat jostain syystä samalta kuin kuivatut viikunat. Pidän kyllä viikunoista, mutta aprikoosien haluan maistuvan aprikoosilta. Siispä ajattelin jatkossa elää vaarallisesti ja nauttia aamupalassani 3-4 rikkioksidilla kyllästettyä aprikoosia. Vaihtelun vuoksi voin sitten ostaa Rainbow-taateleita tai -viikunoita, joissa säilöntäaineita ei ole.

Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, että käytetäänkö tavallisesti aprikoosipuiden kasvattamisessa lannoitteita ja hedelmien viljelyssä paljon tuholaismyrkkyjä jne. Puolustaisivatko tässä Urtekramin tuotteet paikkaansa maun kustannuksellakin?

***
Ja sitten aivan toiseen asiaan: Minulla on ylihuomenna syntymäpäivä. Itsellisenä naisena minulla ei ole juurikaan pelkoa saada kummallisia tai minkään muunkaanlaisia syntymäpäivälahjoja keneltäkään mieheltä. Joka tapauksessa hihittelin Tytön tilitykselle aiheesta miehet ja lahjat. Parasta postauksessa on seuraava virke:

Sen sijaan jos multa joku joskus olisi vaivautunut kysymään lahjatoiveita, olisi toivomuslista sekunnissa valmis (kirjallisena, printattuna ja laminoituna).

Juuri näin. Siksi olen pyytänyt lähipiiriltä pientä kolehtia goretex-ulkoiluasun hankkimiseen. Tervetuloa järkevyys ja keski-ikäisyys!

Pieniä juttuja

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Tue, 01 Sep 2009 18:17:00 +0000

Huimaa, kun yhtäkkiä onkin jo syyskuu! Syksyn tulon huomaa pimeistä ja viileistä aamuista, keltaisista lehmuksenlehdistä ja siitä, että varvastossut on saanut hylätä jo kokonaan tältä vuodelta. Kohta saa kietoa kaulaan villaisen huivin ulkona taretakseen.

Itseasiassa aloitin yllä olevan huivin jo kesäkuussa ja tämän syksyn uutuuslankaa pääsin hiplaamaan työn puolesta jo huhtikuussa.

Lankana on siis Marks & Kattensin Fame Trend, joka on yksisäikeinen ohut villapolyamidisekoitelanka. Minua eivät pätkä- tai liukuvärjätyt tai -kehrätyt langat oikein ole ikinä jaksaneet innostaa sileänä neulepintana, mutta erilaisilla tekniikoilla ne toimivat. Lankaa huiviin meni 200 grammaa ja muistaakseni käytin nro 4:n koukkua.

Huivi on todella yksinkertainen virkattu toistamalla vain yhtä silmukkatyyppiä:
Kuva: Virolainen lehti Taluperenaine 1932-33

Minua ovat viime aikoina muutenkin alkaneet houkutella kirkkaammat värisävyt. Uusia lempivärejäni ovat vadelmanpunainen ja puhdas violetti. Mihin tämä vielä johtaakaan? Parin kuukauden päästä neonvihreä on mielestäni "tosi jees"?

Niin, siitä violetista: tekeillä on siis neuletakki violetista langasta. Takin malli ei ole mitenkään valmis edes päässäni, koska takin malli muotoutuu sitä mukaa kuin arvelen langan riittävän. Kun neuloo kaksinkertaista lankaa nro 7:n puikoilla, tulosta syntyy nopeasti. Toisaalta paksu neulos syö harmillisen ahnaasti lankaa.

Oikeasti lankojen sävyt ovat lähempänä toisiaan. Kuvissa ne jotenkin erottuvat toisistaan paljon enemmän kuin luonnossa.

Muutakin kuin lankatöitä on tullut tehtyä. Tein tilaustyönä hyvälle ystävälle tyynyn Atelje Auli-Kristiinan henkeen. Olen pikkuhiljaa keräillyt erilaisia helmiäisnappeja ja tähän työhön sommittelin niitä yksityiskohdaksi.

Valitettavasti koko tyynystä ei ole kuvaa, mutta kangas oli rohdinpellavaa, pitsi vanhaa puuvillapitsiä. Kuva suorakaiteenmuotoinen Auli-Kristiinan tyynyihin verrattuna tämä on hieman boheemimpi (ja ehkä hieman tyttömäisempi?).

Haluaisin ehkä itsellenikin pari tuollaista tyynyä. Toisaalta ne ovat kuitenkin vähän enemmän koriste-esineitä kuin löhötyynyjä. Että ehkä pidättäydyn vain vanhoissa ja usein pesua kestävissä tyynyliinoissa.

Summausta

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Sat, 29 Aug 2009 09:36:00 +0000

Tämä kesä on ollut surkein ehkä ikinä. Olen uupunut omien odotusteni ja toiveitteni alle ja lopulta ollut onneton ja levoton. Nyt tilanne on onneksi muuttumassa. Sen huomaa siitä, että keskittymiskyky on palautumassa, monet asiat kiinnostavat ja uuden luominen taas innostaa kolme kuukauden tauon jälkeen. Ihan kaikki ei pyöri oman navan ympärillä ja minusta tulee taas minä. Olen taas päätynyt siihen, että tulevaisuudelta ei kannata odottaa mitään ja mitään ei kannata vakavammin suunnitella. Kyllä kaikki aina jotenkin lutviutuu.

Eilen oli hirvittävän mukava kesänpäättäjäisilta Marin pihalla. Paikalla oli monta uutta hauskaa tuttavuutta. Kysyttäessä yritin määritellä blogini olemusta. Kai tämä vieläkin menee jonkinlaiseen käsityöblogi -kategoriaan, vaikka viime kuukaudet ovat olleetkin sillä saralla hiljaisia. Joskus olen ironisesti(?) nimittänyt tätä lifestyle -blogiksi. Enpä tiedä, blogini taitaa olla samanlainen haahuilija kuin minä, egoni suora jatkehan tämä on.

Tänään illalla suuntaan Lammassaareen, jossa on tanssia ja soittoa. Mukaan Lammassaareen kannattaa varata ainakin hyvät pitäväpohjaiset kengät (pitkospuut ovat liukkaat!) ja taskulamppu. Säätiedotuksen sadetutkan mukaan sadevarusteetkaan eivät olisi huonompi juttu. Musiikista vastaa muun muassa Vallilan Tango, jota olin kuuntelemassa myös viime viikon perjantaina Taiteiden yönä Karhupuistossa.

Ystävykset R. ja J. intoutuivat jenkan pyörteisiin Taiteiden yönä:

Kuvaamani video samasta tapahtumasta. Ihmiset näyttävät ihanan onnellisilta!

Tähän postaukseen piti tulla myös tekstiiliaiheista pohdintaa, mutta kuvat eivät suostu latautumaan. No, seuraavaan postaukseen sitten.

Haircuttia

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Sat, 15 Aug 2009 19:24:00 +0000

Sitä perinteistä siis. Pitkät hiukset ovat tuntuneet vaivalloisilta jo pitkään ja tämänkesäisen liikuntainnostuksen takia tukkaa ei ole voinut pitää kuin letillä ja sitä on pitänyt pestä usein.

Eilen se sitten lähti napsnaps vaan ja olo oli heti kevyempi. Minulle oli suositeltu Kalliossa sijaitsevaa Femme Fatale -kampaamoa ja tämän kokemuksen jälkeen suosittelen lämpimästi FF:n Juulia.

Sanoin Juulille ohjeistukseksi, että pituutta hiuksille voisi jäädä lapaluihin ja värin tulisi olla luonnollinen ruskea. Eloisuutta tuomaan halusin raitoja. Juuli ei edes näyttänyt minulle värikarttoja, vaan taikoi minulle unelmieni tukan noilla spekseilläni. Juuli on velho!

Tiedän, ettei kampaus ole mitenkään radikaali, mutta se on minunnäköiseni ja kevyt. Tykkään!

Nuo edelliset kuvat on otettu tuulisella säällä Tuomiokirkon rappusilla, kun taivas meinasi pudota niskaan:

Tämän päivän biisi on ollut Viikatteen Ah ahtaita aikoja (säälin taas naapureitani):

Urbaani eläin

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Wed, 12 Aug 2009 16:05:00 +0000

Viime lauantainen Kulutusjuhla ry:n järjestämä piknik on saanut huvittavan paljon huomiota, tosin aivan eri asian tiimoilta, kuin etukäteen ajattelin. Tämän päivän Hesarissa oli juttua siitä (en ole itse asiassa paperiversiota itse edes nähnyt, kun minulle ei Hesari tule [nettiversio]), miten poliisi keskeytti idyllisen parkkipaikkapiknikkimme kesken kaiken. On epäselvää, rikoimmeko jotain lakia vai emme, asiaa selvitetään parhaillaan. Mutta tarkoituksena ei siis ollut tehdä mitään rikollista.

Ikävä kyllä piknikin keskeytyminen poliisin toimesta on saanut pääosan piknikkiä käsiteltäessä, vaikka näin ei tietenkään ollut tarkoitus. Kulutusjuhlan tavoitteena oli järjestää hyväntuulinen piknik, jonka ideana oli pohtia autoilun ja ihmisen suhdetta kaupunkitilassa sekä herätellä ihmisiä ajattelemaan auton käytön tarpeellisuutta ja kyseenalaistamaan, että onko kaupunkirakenteen muokkaaminen autojen ehdoilla järkevää.

Itse tiedostan olevani onnellisessa asemassa: Helsingin kantakaupungissa asuva lapseton nainen ei tarvitse autoa yhtään mihinkään. Fillarilla ja julkisella liikenteellä pääsee kun tarvitsee ja kokopäivätöissä käyvänä minulla on myös varaa taksiinkin silloin tällöin. Olen autoton ja ajokortiton omasta tahdostani.

Tajuan, että kaikki eivät ole samassa tilanteessa minun kanssani. Mutta sitä en ymmärrä, miksei kaupunkirakennetta Helsingissä automaattisesti suunnitella tiiviiksi ja palveluita helpommin saavutettavaksi. Matti Vanhasen ”hajakeskitetty himmelimalli” aiheuttaa minussa vilunväreitä. Kliseisesti sanottuna minusta kaupunkien pitäisi olla ihmisen kokoisia. Palveluiden pitäisi olla saavutettavissa helposti, kävellen tai pyöräillen. Siitä hyötyisivät kaikki.

Ihmiset viihtyvät ja haluavat asua erilaisissa ympäristöissä. Kyselyiden mukaan suuri osa suomalaisista tosiaan haluaisi sen omakotitalon järven rannalta koivumetsän katveesta. Minua aina mietityttää, ketä nuo ihmiset ovat, koska omassa tuttavapiirissäni ei heitä ole. Toisenlaisesta kysynnästä kertoo myös se, että kiinteistöjen hinnat Helsingin kantakaupungin alueella ovat korkeat. Joidenkin ihmisten täytyy siis todella rakastaa tätä kivierämaata, koska he vapaaehtoisesti tunkevat asumaan tänne kylmään ja kovaan kaupunkiin ja maksavat vielä itsensä kipeäksi siitä ilosta.

Minä olen yksi heistä. Rakastan Vallilaa, vilkasliikenteistä Mäkelänkatua ja sieltä kantautuvaan raitiovaunujen kirskuntaa. Minusta on hienoa, että samassa korttelissa on videovuokraamo irtokarkkilaareineen ja lähipitseria, aivan vierestä löytyy myös kioski, apteekki, lähikauppa ja monta muuta palvelua. Minusta on ihanaa puikahtaa ulko-ovesta kadulle jolla kulkee ihmisiä. On mieletöntä, että baariin voi kipaista lähikortteliin tai jos ihan hurjaksi heittäytyy, 15 minuutissa kirmaa omin pikku-jaloin Kallion puolelle baariin. Töihin hurautan pyörällä alle 20 minuutissa, keskustaan 15 minuutissa tai toiselle puolelle kantakaupunkia.

Minä olen urbaani eläin. Meitä on paljon ja meidät tulee ottaa huomioon kaupunkia suunniteltaessa.

P.S. Vallilan Nuorisojärjestöön voi liittyä Facebookissa.

Lomaa

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Tue, 21 Jul 2009 17:16:00 +0000

Muutama postaus on viime aikoina tullut aloitettua. Mutta kun ei ole asiaa, niin ei ole. Aivot ovat tyhjäkäynnillä, samoin kädet. Ei synny mitään. Näitäkin aikoja varmaankin joskus tarvitaan, mutta enpä muista milloin viimeksi tällaista olisin kokenut.

Nautin kesästä ja olen hunningolla. Kaikki on ihansama. Palailen blogin pariin, kunhan jotain asiaa tulee. Nyt pidän pientä taukoa.

Mutta menkää katsomaan mitä PullerinaBamps kirjoittaa ja piirtää. Ja lukekaan Stieg Larssonin dekkarit, jos ette niitä vielä ole lukaisseet.

[Seuraava postaus kuitenkin tulee ihan just heti huomenna, kun tällaista kirjoittelen. Palailen blogiin viimeistään elokuulla.]

Fillarill'

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Fri, 10 Jul 2009 04:14:00 +0000

Kaikki, jotka tätä blogia ovat vähän pidemmän aikaa seuranneet, tietänevät, että olen armoitettu sohvaperuna ja urheilunvihaaja.

Mutta nytpä kuuluu aivan kummia: olen koukussa pyöräilyyn ja parin päivän tauko saa levottomaksi. On ihanaa mennä vain ja viilettää ajattelematta yhtään mitään kuin ehkä seuraavaa ylämäkeä.*

Mieleeni myös hiipinyt muuan pelottava ajatus: onko ihmisten motivaatio suorittavan liikunnan harrastamiseen ylipäätään sama kuin minulla nyt? Onko tarkoituksena vain tyhjentää aivot, viettää hetki pois omista ajatuksista?

*) Bonuksena vyötärö ja lantio ovat kummatkin kaventuneet neljä senttiä kahden kuukauden aikana ja rintavarustuskin on (onneksi) pienentynyt, mutta painoa on tippunut vain kilon verran. Lihaksia on ehkä siis tullut lisää?

Viikonlopusta, osa 2300

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Mon, 06 Jul 2009 04:12:00 +0000

On hyvä, etten edes asettanut mitään tavoitteita viikonlopulle. Koska en tosiaan saanut mitään tehtyä. Kivaa kuitenkin oli. Tässä kuva Turistilan emännän tekemästä jälkiruuasta, jota Visukinttulassa lauantaina nautittiin. Hyvää oli!

Se toimii sittenkin!

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Thu, 02 Jul 2009 17:54:00 +0000

Outolanka joutui siis toiseen väriliemeen. Tällä kertaa Kool-Aid -mehujauheista käytössä olivat Grape, Black Cherry ja Tropical Punch, sillä seurauksella, että lanka näyttää ja tuoksuu marjaisalle.

Monet tuntuvat inhoavan Kool-Aid -mehujen hajua. En minäkään niitä litkuja joisi, mutta makean karkkiselta tuoksuva lanka on kyllä mieleeni. Toisaalta rakastan myös Makuunin ovesta leijailevaa ihanan imelää irtokarkkien tuoksua....

Kool-Aideista tietoa etsiessäni muuten törmäsin Coloria-sivuston omaan blogiin, siinä riittää luettavaa. Päivi Hintsanen pitää myös Coloriasto-blogia, joka vasta mielenkiintoinen onkin!

Ei-niin-outolangasta on syntymässä huivia. Ajattelin käyttää siihen kaikki 300 grammaa, huivista tulee silloin reilun kokoinen.

Kesä on nyt täällä, ainakin hetken. Tämän päivän lämpötilat ovat olleet mannaa ainakin Helsingissä. Harmi, että loppuviikoksi on luvassa viileämpää. Vielä suurempi harmi on, että työpaikalla on niin tehokas ilmastointi, ettei siellä oikein pärjää ohuilla kesävaatteilla. Tänäänkin minulla oli pitkähihainen paita päällä ja iso huivi harteilla koko päivän. Töistä ulos astuessani oli hauskaa vähentää vaatteita, kun oli niin mukavan lämmin. On ihanaa pyöräilläkin kun ei ole kylmä! Sopisin selvästi hyvin asumaan maahan, jossa on koko ajan 25-28 astetta lämmintä.

Tällä viikolla onnistuin tapaamaan viereisessä talossa asuvan (ja täällä blogissakin mainitun) papukaija-herran pihalla ulkoilemassa. Hän suhtautuu vieraisiin hieman epäillen, eikä juuri suostunut juttelemaan mitään.

Mutta nyt Papukaija-herra pitää esitystä kotinsa avoimesta ikkunasta. Minusta hänen ehdoton bravuurinsa on Kwai-joen silta -elokuvan tunnari.

Tyttöcamoa ja rohdinpellavaa

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Sun, 28 Jun 2009 19:45:00 +0000

Olen jo muutaman viikon harkinnut uusien kauppakassien ompelua. Tykkään siitä, että kauppakasseja on aina eteisessä, josta niitä voi napata helposti mukaan ulos lähtiessään. On omituista, kuinka puuvillaiset kauppakassit vain pikkuhiljaa häviävät jonnekin. Mutta hyvä niin, ja toivottavasti ovat käytössä. Paksusta laadukkaasta puuvillasta ommeltu kauppakassi kestää ja kestää ja sitä voi pestäkin aivan huoletta.

Tällä viikolla sitten leikkasin kankaat pariin kauppakassiin. Olen muuten ristinyt tuon 60-70 -luvun painokankaan "tyttöcamoksi", se verran jännä yhdistelmä ovat erilaiset vihreät, pinkki ja oranssi. Kauppakassien ompelussa pääsin vasta puoleen väliin, kun keksin, että haluan olkalaukun samasta kankaasta.

Kaksi vanhaa tukevaa klipsua (vai mitkä henkselinkiinnittimet ovatkaan...) on pyörinyt jo pidempään työpöydälläni, kun olen pohtinut niille käyttötarkoitusta. Noolan -merkillä on pieniä pellavaisia pussukoita, joissa on olkahihnan kiinnittäjänä juuri tuollaiset klipsut, tosin omiani kevyemmät. Niinpä päädyin tekemään tyttöcamo -kankaasta ja pellavasta kääntölaukun, jonka hihna kiinnitetään klipsuilla.

Kankaassa oli pieni värivirhe, päädyin peittämään sen juuri oikeanvärisellä pinkillä nauhalla:

Laukku on tosiaan kääntölaukku, toisena kankaana on valkaisematon rohdinpellava. Pellava-puoli päällepäin laukun ilme on hieman rauhallisempi.

Laukku on mukava käytössä, olkahihna on tarpeeksi leveä, ettei se hierrä olkapäätä, vaikka laukussa olisi enemmänkin tavaraa.

Laukku on reilun kokoinen, sinne mahtuu melkein kaikki tarpeellinen, myös pieni käsityö. Laukku tuli testattua tänään ja hyvin toimii!

Oman elämänsä sankaritar

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Thu, 25 Jun 2009 17:08:00 +0000

On se hyvä, että tosiaan itse teen kaikki omat päätökseni: voin siis syyttää vain itseäni kun asiat menevät pieleen. Kuten esimerkiksi nyt. Miksi, oi miksi innostuin kerimään Oudon Langan vyyhdeiltä?! Nyt yritän keksiä mitä hemmettiä tuosta oikein tulisi. EI näin. Eli langan odysseia jatkuu edelleen. Jatkoa todennäköisesti täällä blogissakin seuraa.

Kun meinaa hirttää kiinni, on hyvä, että kaapista löytyy suklaata ihan useampaakin sorttia. Blogini lukija Tampereelta oli huomannut vienon (ja huumorilla laaditun) toiveeni Villimarjatar-huivin ohjeesta (pdf) ja sain postitse kaksi levyllistä suklaata. Suurkiitos!

On muuten hyvää tuo mansikkasuklaa!

Siuntiossa, osa 2

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Mon, 22 Jun 2009 18:03:00 +0000

Jatkuvan (mutta erinomaisen!) viisikkomaisen tankkauksen lisäksi Siuntiossa tuli piipahdettua keskustassa Fanjunkarsissa . Siis siinä samaisessa torpassa, jossa Charlotta Lönnqvist hyysäsi Aleksis Kiveä viisi vuotta, toisin sanoen toimi A. Kiven mesenaattina. Olin jotenkin ennen siinä luulossa, että Charlotta olisi ollut varakkaampi leskirouva, mutta luulin väärin. Charlotta olikin pitokokki, nuorten neitojen talousohjaajatar ja sanotaan hänen myös olleen sudenmetsästäjätärkin.

Alkuperäinen Fanjunkars paloi Neuvostoliiton Porkkala-miehityksen aikana ja vuonna 2006 saatiin valmiiksi aikalailla alkuperäistä rakennusta muistuttava talo. Ankaran yksinkertaista replika-torppaa oli somistettu aikalaistekstiilein, erityisesti pidin sängynpäädyllä roikkuneesta kaitaleista virkatusta torkkuhuovatusta/-shaalista.

Shaali on koristeltu paisley-kuvioin, jotka olivat yksi 1800-luvun muotikuvioista, tosin ennemminkin kudotuissa ja painokuviollisissa shaaleissa. Paisley-kuviot on tehty shaaliin ristipistoin ja nyt shaali on nurjapuoli päällepäin eli siksi kuvio näyttää epämääräiseltä. Shaalimalli on kaunis ja pienellä vaivalla toteutettavissa nykyäänkin.

Helmikirjailtu pikkuliina Fanjurkarsissa:

Siuntiossa on pienehkö, mutta hieno ja todellakin käymisen arvoinen kotiseutumuseo. Opas (siis museovahtimestari) on kokoelmasta enemmän kuin innostunut ja mielellään kertoo kaikista esineistä. Seuraavat kuvat ovat Siuntion kotiseutumuseon esilläolevista kokoelmista.

Kotiseutumuseon hellyyttävin esine on luultavammin sota-aikainen puhdetyö: puisen muistorasian kylkiin on haparoivasti kuvattu puita ja melko ilkeännäköinen valas (vai mikälie kaskelotti).

Kotiseutumuseon virestä voi puikahtaa ylös mäelle, joka ymmärtääkseni on Krejansberget. Näkymät ovat mahtavat ja pronssikautiset hautaröykkiöt samoin. Ensi kerraksi jäi kiipeäminen Skällbergetille, linnavuorelle.

Joku hippi kiipeili hautaröykkiön reunaa, vaikka se on varsin paheksuttavaa.

Mitä tästä kulttuuriretkestä opimme? Ainakin sen, että jokainen kotiseutumuseo on käymisen arvoinen, varsinkin jos on kiinnostunut esinekultturista.

Siuntiossa, osa 1

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Mon, 22 Jun 2009 17:24:00 +0000

Lainasimme lauantaina Ihmissuhteen kanssa vanhempieni autoa ja karautimme muutama kymmentä kilometria länteen päin Ihmissuhteen vanhempien mökille Siuntioon. Täytyy sanoa, että kyllä yksityisautoilu on välillä todella mukavaa, kun ei tarvitse lainkaan välittää aikatauluista. Menopeli vain alle ja menoksi!

Itse kuljen henkilöautolla niin harvoin, etten jaksa tuntea huonoa omaatuntoa muutamista "turhista" kilometreistä. Ja eiväthän ne edes ole turhia, jos matkatessa tutustuu kauneimpaan suomalaiseen maaseutuun, Länsi-Uudenmaan lehtoalueisiin ja kulttuurimaisemaan.

Ihastelin pienen kukkatarhan pikkuruisia kukintoja:

Minulle kyllä kerrottiin ylläolevien kukkien nimet, nyt olen ne jo autuaasti unohtanut. Ylemmän kuvan kukinnon halkaisija on noin 1,3cm, alemman 1,7cm.

Makoilin ruohikolla hetken lehdon kupeessa, kun aurinko sunnuntaina suvaitsi näyttäytyä:

Outoa lankaa

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Sat, 20 Jun 2009 06:15:00 +0000

Viime viikonloppuna seurasin kun Marsu värjäsi Kool Aideilla lankaa. En ollut ikinä itse värjännyt Kool-Aideilla, mutta Marsun onnistuneista värjäyksistä innostuneena ostin muutaman pussin Kool-Aid -mehujauheita.

Kool-Aideilla värjääminen on todella kivaa ja pidän jopa värien karkkituoksuista. Värjäsin vaaleanharmaata villalankaa tuossa alla olevilla väreillä.

Sillä seurauksella, että nyt minulla on 300 grammaa todella oudon väristä lankaa:

Nyt ihmettelen, että mitä noilla vyyhdeillä oikein teen. Vielä enemmän ihmettelen sitä, että miksi ihmeessä sekoitin lämmintä punaista kylmien sinisten kanssa, varsinkin kun itse olen allerginen kaikille kummallisille pätkävärjätyille langoille ja pidän vain lähisävyillä värjätyistä langoista.

Välillä vaan flippaa. Ettei flippaisi, kannattaa ennen värjäämistä lukea Ilun pieni koolausopas.

Nyt laitan nuo vyyhdit jäähylle ja pohdin värjäänkö nuo kokonaan uudelleen. Onneksi tuo on vain lankaa. Tosin joskus lankakin voi olla vakava asia.

Jussia

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Fri, 19 Jun 2009 16:35:00 +0000

Tänä(kin) vuonna suuri osa juhannusviikonlopusta menee kaupungissa. Tänään olen ehtinyt vetelehtiä kotona, käydä kaupassa, päällystää nappeja, harrastaa vähän Kool Aid -mehujauheilla värjäystä ja syödä juhannuslounaan.

Ompelin päällystämäni napit tunikaan ja nyt tunika on valmis:

Tunika on ihan jees, se on nätti ja mukava päällä, mutta ruumiinrakenteelleni se on vähän liikaa äitiysmallia. Tunika toimisi varmaan paremmin vyön kanssa, mutta ennen vyön ompelemista voi tuossa tunikassa hyvin leikkiä olevansa seitsemännellä kuulla raskaana (niin ja minähän en sitten oikeasti ole).

Tunikassa on niskassa halkio ja napitus. Nappeja ei tarvitse avata, jollei ole laitattanut itselleen todella isoa kampausta.

Tunikan kaava on viime talven Ottobre-lehdestä (5/2008). Muokkasin kaavaa omille mitoilleni sopivammaksi, mutta hartialinjaa olisi voinut muuttaa vielä sirommaksi. Joka tapauksessa olen tunikaan tyytyväinen ja tulen varmaan tekemään samalla mallilla vielä kesämekonkin. Pidän Ottobren malleista todella paljon. Viime talven ja tämän kevään (2/2009) lehdissä on monta toteutettavaa mallia.

Hihansuihin tuli kuminauharypytyksen sijaan södet napit:

Tunikan kangas on eläväpintaista viskoosia. Kangas ei ole vaaleanpunaista vaan se on kudottu punaisesta ja valkoisesta langasta, jolloin kauempaa katsoessa kangas näyttää vaaleanpunaiselta. Olen pihdannut kangasta jo kauan, olen ostanut sen ehkä viisi vuotta sitten Matan Tekstiilistä. Nyt kangas sitten pääsi käyttöön kesätunikassa. Kunhan vielä tulisi se kesä...

Nyt jatkan iltaa Sherlock Holmesin ja vodkakirsikoiden keralla hyvässä seurassa.

Hauskaa juhannusta kaikille!

Viikonloppua, ompelua ja neulomista

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Fri, 12 Jun 2009 17:40:00 +0000

Tässä valmistuu tunika tai sitten ei... Omaan opettajamaisen varman asenteen.

Taas on yksi arkiviikko takana, päivät vain menevät ohi, tsiuuuh. Tänään on ollut Helsinki-päivä ja suunnittelin kyllä oodimaista postausta (taas vaihteeksi) rakkaalle Helsingilleni, joka on maailman paras paikka. Vältytte kuitenkin Helsinki-ylistykseltä tällä kertaa.

Huomenna taas on Knitting in Public -päivä. En ole aikaisemmin KIP-päivään osallistunut, mutta tällä kertaa osallistun jo työnkin puolesta LankaMaailma Nordian KIP-tapahtumaan. Muita Suomessa järjestettäviä KIP-kokoontumisia voi selata viralliselta KIP-sivulta. Neulojat ovat ihastuttavan tomeraa ja aikaansaavaa väkeä.

Oli päivä mikä tahansa, on neulomista hyvä harrastaa joka päivä. Ja ompeluakin ainakin kerran viikossa!

Tuoleista

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Mon, 08 Jun 2009 16:08:00 +0000

Toissa viikonloppuna olimme iltakävelyllä Kallion puolella ja kuten aina roskalavan bongatessamme, kävimme kurkkimassa porvoonkatulaisen taloyhtiön pihalla olevalle lavalle. Lavalta ei löytynyt mitään, mutta lavan vieressä kökötti kaksi huomaavaisesti lavan ulkopuolelle jätettyä tuolia.

Tuolit olivat hyväkuntoisia, liitokset tukevia, ainoa mikä vaati korjausta, olivat istuinten päälliset. Koska irtonaisten istuimien päällystäminen on sekä kivaa ja helppoa, kannoimmekin tuolit iltakävelyn jatkamisen sijaan minun luokseni. Eli vihdoin minäkin olen löytänyt joskus roskalavalta jotain, siis suurkiitos tuoleista huomaavaiselle ex-tuolinomistajalle!

Tuolit ennen pesua ja verhoilua: oikeanpuoleisessa tuolissa vielä pehmuste, toisesta on jo pehmuste pois.

Tuolit ovat todennäköisimmin 50-luvun lopulta. Kangaskerroksia oli vain kaksi, mutta naulanreikien perusteella tuoleissa on ollut vuosien aikana aika monta erilaista verhoilukangasta. Luullakseni alimmainen villakangas (alla olevassa kuvassa) on alkuperäinen verhoilukangas.

Villakangas oli sen verran rikkinäinen, ettei sitä voinut pelastaa. Päätin uusia myös alimmaisena olleen ”lumppupehmusteen”, joka oli ehkä jo vähän ällöttävä:

Koska varastoissani on sen verran paljon kankaita, en nähnyt järkeväksi lähteä hankkimaan uutta kangasta tuolien päällystykseen. Halusin sitoa tuoleja yhteen muun sisustuksen kanssa (kuulostaapa mahtipontiselta!), siksi päätin käyttää päällisiin pellavaa. Minulla on ennestään kirpparilta hankittu, rohdinpellavalla päällystetty ja pitsiliinoilla koristeltu tuoli. Näihin uusiin tuoleihin halusin jotain samanhenkistä koristelua. On harmillista, ettei tuolinistuinten koristeluun voi käyttää nappeja. Ne olisivat hienon näköisiä, mutta tuntuisivat ehkä vähän liikaa pakarassa…

Aloitin pesemällä tuolit huolellisesti. Kylläpä likaa lähtikin ja onnistuin myös hinkkamaan osan vanhasta lakasta pois! Tuolit pitäisi hioa kokonaan ja lakata jossain vaiheessa, mutta nyt sai riittää pelkkä kuuraus. Laitoin vanhan ällö-lumppupehmusteen tilalle huonekaluvaahtomuovia ja vanulevyä...

Nidoin kankaat ja pehmusteet istuimiin ja tällaiset tuoleista tuli:

Valkaisematonta rohdinpellavaa, ruudullista intianpuuvillaa ja koristenauhaa. Nyt kelpaa istuskella! Kustannuksiksi voi laskea keikan Hakaniemen Etolaan, josta ostin pehmusteet (noin 10 euroa) ja samalla matkalla tapahtuneen kenkäkauppahairahduksen (noin 35 euroa). Ei ole halpoja nuo roskalavatuolitkaan.

***

Kaikki omistamani tuolit ovat muuten aika epämääräisiä. Näitä tuoleja on kaksi ja ne on saatu ilmaiseksi kun Poliisin huutokaupat Vallilassa viitisen vuotta sitten loppuivat ja siirtyivät Kaartinkaupunkiin. Jokainen paikallaolija sai ottaa tuolinsa mukaan kotiin lähtiessään. Nyt nuo tuolit ovat ollen maalauslistalla jo viisi vuotta (eli uusien tuolien lakkaustakin saanee odottaa...). Vaneripintaan pitäisi vähän pakkeloida ja sitten maalata tuolit kermanvaaleiksi. Jalat tosin saavat jäädä mustiksi. Ehkä tänä kesänä olisi jo maalauksen aika?

Noiden kahden tuolin lisäksi minä omistan edellä mainitun kirpparituolin ja sitten nyt nämä kaksi uutukaista. Tosin samanlaista sekametelisoppaa on koko koti.

Välillä pohdin, että tulenkohan ikinä hankkimaan esimerkiksi ruokailuryhmää ja samanlaisia tuoleja pöydän ympärille. Se vaatisi erilaisen kodin ja erilainen koti taas vaatisi erilaisen elämän. Minusta vähän tuntuu siltä, että kirpparituoleilla mennään.

Vintage Chic

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Fri, 05 Jun 2009 16:35:00 +0000

Sain pari viikkoa sitten Ihmissuhteen äidiltä vanhantavarainliikkeestä löytämiään aarteita.

Kuulemma nämä ovat sellaisia, joiden pitäisi päästä nuoren naisen käyttöön. No, minähän en ole mikään seitsentoistakesäinen (ostin muuten viime viikolla ensimmäisen silmänympärysvoiteeni), mutta mielelläni tulen kutsutuksi nuoreksi naiseksi ja varsinkin otan ilomielin vastaan tällaiset lahjoitukset. Sitä paitsi ilokseni huomasin, että nuo asusteet sopivat amatsonimaisellekin ihmiselle toisin kuin vanhat vaatteet yleensä. Jotkut muuten löytävät UFFiltakin ihanuuksia, nyyh.

Ylempi persikanvärinen ihanuus on luultavammin tarkoitettu iltanutuksi. En osaa sanoa miltä vuosikymmeneltä se on. Työn jälki on hienoa, mutta kangas tuntuu tekokuitumaiselta ja saumat on ommeltu "modernisti" eli yliluottelevalla (saumuri-)ompeleella. Eli ymmärtääkseni vaate ei voi olla silloin kauhean vanha. Olisiko 1960-lukua? Onko joku perehtynyt lähivuosikymmeniin?

Haaleanvaalea vedenvihreä keeppi taasen on mitä luultavammin 1930-luvulta. sopisi hienosti kesäjuhliin yksinkertaisen leningin kanssa (joka on tietenkin vasta ajatustasolla, mutta niin ovat kesäjuhlatkin).

Saumat ja reunat on huoliteltu hienonhienolla siksakilla ja käsin:

Samanlaisia keeppejä Ihmissuhteen äiti oli löytänyt 1930-luvun virolaisesta naistenlehdestä, alla olevassa kuvassa on keskellä aika samantyyppinen:

Taluperenainen 1932-33

Taluperenainen 1932-33

Olen ennenkin maininnut, että pukeutumisen suhteen 1930-luku on 1900-luvun vuosikymmenistä eniten mieleeni. Klikatkaa noita kuvia isommaksi ja ihailkaa! Vaatteiden leikkaukset ovat vartaloa imartelevia ja täysvinoon leikatut kankaat saavat aikaan aivan erilaisia siluetteja kuin muina viime vuosisadan vuosikymmeninä. Malleissa on todella hienoja yksityiskohtia kauluksissa, olkalinjoissa ja hihoissa. Voi kun tuollaisia joskus osaisi itse tehdä.

Taluperenainen 1932-33

Ohjelmavinkkinä vaihteeksi laadukas historiaa käsittelevä ohjelmasarja: Kuvia kadonneesta ajasta. Missasin ensimmäisen osan ja se harmittaa. Ainakin tuossa toisessa osassa on upeaa kuvamateriaalia ja aivan 1900-luvun alun värikuvia. Autochrome-tekniikka tuo sadan vuoden takaiset tapahtumat häkellyttävän lähelle.

Dokkarissa on myös liikkuvaa kuvaa muunmuassa Kiinasta ja siinä esimerkiksi näkee miten kammottaviksi sorkiksi väännetyillä lootusjaloilla käveltiin. Ei kuulkaa ole nykyinen tosi-tv mitään tuohon verrattuna, mutta lootusjalkojen takia dokkaria ei kannata jättää katsomatta. HUOM! Tämäkin osa sarjaa on Areenassa näkyvissä vain 9.6. asti.

Lopuksi vielä vintage-kuningatar: Ennenjulkaisemattomia kuvia Marilyn Monroesta. Lifen kuva-arkisto on niin juhlaa!

Mummo

mielitty@gmail.com (Elina/ Mielitty) — Thu, 04 Jun 2009 14:35:00 +0000

Anni Nykäsen voitokas Mummo-sarjakuva on loistava.

Varsinkin tässä stripissä on jotain tuttua. Kahvi (oli terästettyä tai ei)+Neulominen=Onni