sunnuntai, lokakuu 05, 2008

Vanhasta Kotiliedestä

Löysin antikvariaatista muutama viikko sitten Kotilieden vuoden 1928 kirjaksi sidotun vuosikerran. Lehdet ovat olleet mitä hauskinta ja mielenkiintoisinta luettavaa. Esimerkiksi ajan mainokset ovat hellyyttävän kömpelöitä reklaamitoiminnan ollessa vielä verrattain nuorta.

Tosin välillä on tullut surku esimerkiksi Kysymyksiä ja Vastauksia -palstaa lukiessa. Kysymykset (ja myös vastaukset) kun kertovat yhteiskunnasta, jossa vallitsee tiukka järjestys ja etiketti.

Joukossa on kuitenkin myös hulvattoman hauskoja kysymyksiä ja vastauksia:

Kysymys: Milloin on Isan nimipäivä? Vastaus: Isa on kai lyhennys Isabellasta eikä sellaista ole meidän almanakassamme. Jotta nimipäiväkahvit sentään saataisiin, suosittelemme Irman, Irinen tai Inkerin päivää tai miksi ei joulun alla olevaa Iisakkia. Tällaisten pulmien välttämiseksi huolehtikoon tunnollinen äiti siitä, että tytär ristittäessä saa ainakin yhden nimen, joka on allakassa lukukauden aikana. (Kotiliesi nro 17/1928)

Vuosikerrasta löysin myös uuden käsityötekniikan (Kotiliesi nro 9/1928). Harvoin löytää uusia tekniikoita, joita ei ole tullut ajatelleeksi ollenkaan. Sisustusryijyä voi tehdä myös neulomalla!


Ryijynukat lisätään joka neljännellä kerroksella jokaisen silmukan väliin. Työn kumpaankiin reunaan neulotaan kolmen silmukan levyiset reunat ilman nukkia, ne huolittelevat ryijyn reunat. Artikkelissa suositellaan pohjalangaksi kierteistä puuvillaa kaksinkertaisena ja nukkalangaksi tavallista ryijylankaa. Ajattelin kokeilla ryijytekniikkaa 10cm x 10 cm -kokoisen miniryijyn verran.

Tunnisteet: , , ,

sunnuntai, elokuu 31, 2008

Bling bling

Nappikermakakut ja nappimöröt ovat saaneet uuden sisaruksen joukkoonsa:
Näille ei ole vielä nimeä, mutta pidän kovasti niiden raskaasta bysanttilaisesta juhlallisuudesta ja krumeluurisuudesta. Ajattelin nimeksi Rihkamarossia, mutta nimeä täytyy vielä maistella.

Tosin en tiedä tuon koirarossin juhlallisuudesta, mutta hieman hullukin voi olla:
Mustaan univormuhenkiseen takkiin rossi hopeisilla napeilla sopii mainiosti, voisin kuvitella sen sopivan yhtä hyvin myös vaikkapa mustan juhlallisen leningin kanssa.

Muuten olen tänä iltana pessyt viikon tiskit, harkinnut vaatekaappien siivousta (harkitseminen jatkuu yhä) ja tunnelmoinut kynttilänvalossa. Kynttiläkausi on alkamassa pimenevien iltojen myötä, pitänee kipaista joku päivä täydentämään kynttilävarastoja.


Kehyksissä lyhtyjen takana on Zinaida Serebriakovan "Yleisessä saunassa" -maalauksen postikorttiversio. Serebriakovan naisia kuvaavat työt ovat upeita, esimerkiksi hänen omakuvansa on todella ilmeikäs ja kaunis (ja peilin edustan pikkutavarat ovat kiinnostavia!).

Tunnisteet: , , ,

tiistai, huhtikuu 15, 2008

Tavaramäärän kauhistelua ja tunnustusta

Vaikka kuinka yritän vähentää tavaran määrää kotona, niin aina sitä jostain mystisesti ilmestyy lisää. Minua ovat aina ihmetyttäneet ihmiset, jotka osaavat luopua. Minä en selvästi kuulu heihin, enkä haluaisikaan kuulua, vaikka tavaraan kiintyminen on tietyllä tavalla rasittavaa. Oikeastaan olisi kiva omistaa vain tarpeellista, ties minne nuo kaikki kirjahyllymetrit ja lankakilot vielä minut suistavatkaan!

Joka tapauksessa ilahduin, kun sain ystävättäreltäni kasan käsinvirkattuja pitsejä. Pitsit oli lisäksi pakattu aivan hurmaavaan vanhaan sikarilaatikkoon. Kiitos niistä. Pitsit päätynevät koristamaan kukkaroita ja pussukoita, kunhan jossain vaiheessa saan tehtaan taas käyntiin.


Viime viikolla bongasin antikvariaatista vihjeen saatuani 20 eurolla kasan uusia neule- ja käsityökirjoja. Kaikkia en todellakaan olisi ostanut normaalihintaisena, mutta noilla muutaman euron hinnoilla kyllä.


Eli askeettinen ja tavaroista vapaa elämä saa selvästi vielä odottaa.

Olen ihastunut Hollace M. Metzgerin runoihin. Musiikkiin sovitettuna siitä tulee mieleen beat-runous. Ja siis minähän en runoudesta mitään ymmärrä, tuo vain kuulostaa hyvältä.

Löysin myös ihanan uuden blogituttavuuden: Rajamäen rykmentti. Ja hei, siellä ei sitten ole mitään panssarivaunuja.

Tilkut ja kudelmat ja Alice K. of Yellow House Studio antoivat minulle seuraavan tunnustuksen:

Kiitos tästä!

The rules:
1. You have to nominate 5 blogs, which haven't had awards before.

2. Each of the blogs must have a purpose!

3. The nominated blogs must make a link back to this page!

4. The logo from the award must be put on their blog and it must link back to this blog.


Koska olen niin kauhean rajoja rikkova, en nyt nimeä mitään blogia erityisesti. Olen tylsä tänään.

Tunnisteet: , , ,

torstai, maaliskuu 06, 2008

Täällä tekniikan ihmelapsi, hei.

Osaisiko kukaan auttaa? Eli inhoamani tekstinkäsittelyohjelma Word on taas päättänyt heittäytyä hankalaksi. Varsin kiva, kun olisi muutakin tekemistä, kun venkslata taiton kanssa. Eli dokumentissa on yhteensä 95 sivua. Sivunumerointi jatkuu mallikkaasti sivulle 47, mutta sen jälkeen tapahtuu jotain varsin kummallista: sivunumerointi jatkuu 1,1,2,3,1, jne. Mitenköhän sivunumerot saisi jatkumaan nätisti? Kaunis kiitos, jos joku keksii ratkaisun. Ja tiedän, Microsoft on syvältä, sitä ei tarvitse mainita.

Ja lopuksi muutama über-söpöily: kengät, kirahvi ja huivi.

Tunnisteet: ,

keskiviikko, tammikuu 09, 2008

Fanipostia

Minähän olen kova fanittamaan ja hehkuttamaan juttuja. Toisaalta ymmärrän, että muita ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta toisaalta... Toivon, että joku muukin innostuu ja ilahtuu vihjeistäni. Ehkä. Ainakin itse löydän uusia mielenkiintoisia juttuja juuri muiden vinkkaamina.

Viime päivinä olen etsinyt YouTubesta teini-iän suosikkeja, esimerkiksi sellaisia kuin L7 ja Sonic Youth. Sitä kautta muistui mieleeni Melissa Auf der Maur. Melissa Auf der Maur on lahjakkaimpia (ja myös kauneimpia!) naismuusikoita, joita tiedän. Tykkäsin naisesta jo Holen aikoina ja soolouran musiikki vasta upeaa onkin.


Huom! Pitää kuunnella kovalla, silloin kitaravallit ovat parhautta!

Tykkään lisäksi Auf der Maurin videoiden viljelemästä visuaalisuudesta. Auf der Maur pitää myös tavallista blogia, jota tosin päivittää harvakseltaan, mutta uskollisesti. Jotenkin pidän tuollaisesta tyylistä: Nainen on stara, mutta päästää fanit kuitenkin tirkistelemään omia mietteitään.



Gradunteko on päässyt taas vähän vilkkaammin käyntiin. Analyysiosuus takkuaa, edelleen, mutta ei tunnu enää niin onnettomalta kuin ennen joulua. Neulesuunnittelublokkikin on poistunut, uusia suunnitelmia on päässä, niitä rupean toteuttamaan kunhan saan hameen valmiiksi.



Rakas pieni kannettavani on alkanut hidastella ja kaataa ohjelmia. En tajua mistä on kyse ja alan olla hieman huolestunut. Varmuuskopiot on hyvä olla olemassa, kun kaksivuotias alkanee olla jo kannettavien keski-iässä.

Olen koukuttunut taas monen vuoden tauon jälkeen maitokahviin, kola on saanut jäädä. Tosin en tiedä onko kahvi yhtään parempi koukuttumisen kohde kuin kola. Iittalan Taika-mukeihin mahtuu vähän liikaakin kahvia kerralla...



Jotenkin tuntuu keväälle. On vähän samanlainen olo kuin rakkauden ensihuumassa. Hyperaktiivinen olo saattaa tosin johtua myös litrasta kahvia. Vai olenko vain päästäni sekaisin?

Tunnisteet: , ,

maanantai, joulukuu 10, 2007

Ihania juttuja

Ekat messut on nyt käyty ja torstaina alkavat sitten Vanhan Ylioppilastalon joulumyyjäiset. Väliraporttina pitää hehkuttaa Naisten joulumessuilta tekemiäni löytöjä, vaikka nytkin pitäisi olla neulomassa lisää lapasia.

C04:n vaatteet kiinnittivät huomioni jo syyskuussa Vanhassa Satamassa olleilla käsityömessuilla. Nyt päätin ostaa itselleni kunnon talvivermeet, villaisen Kerttu-hameen ja -liivin. Vaatteet ihastuttavat hyvällä kaavoituksellaan, ihanilla väreillään, lämpimyydellään ja mikä parasta, hyvällä hinta/laatu -suhteellaan. Tekijät ovat todella herttaisia tyttöjä.

Ayün Mapu (ei valitettavasti nettisivuja, mutta s-postiosoitetta voi minulta kysellä) tuo Suomeen chileläisiä värttinällä kehrättyjä villalankoja ja luonnonpuisia neulepuikkoja, virkkuukoukkuja ja neuloja. Ostin noin kilon lankaa (byebye -10%...) ja puisia välineitä. Olenhan välineharrastaja pahinta laatua!



Lankavarastoani kartutin myös Juulin kauniilla käsinkehräämällä merinolla. Siitä tullee taas jotain tyttöilyä. Edellisestä langasta tuli ranteenlämmittimet.

Viimeisenä messupäivänä löysin mainion savonlinnalaisen tyttökaksikon yrityksen pöydän. Riehaannuin sitten pahemman kerran ihaniin rintarosseihin ja varsinkin mäyräkoiraprinttiin. Yrityksen nimi on nasevasti Nasta pimu.



Mikäköhän minua vaivaa, kun minusta hellyyttäviä ovat juuri vähän hassunkuriset eläimet? Mäyräkoirat ovat ihan lemppareitani, tapiiri, laiskiainen ja vesinokkaeläin eivät jää paljon jälkeen. Omituista, mitäköhän Freud sanoisi?

Tunnisteet: , ,

lauantai, marraskuu 03, 2007

Ensilumi

Tänään tuli kai sitten virallisesti ensilumi myös Helsingissä. Muutama viikko sitten tuli jo jonkinlaista vedensekaista räntää, mutta sitä ei kai lumeksi lasketa, vaikka veljen ja siskon kanssa yhdessa se todettiinkin.

Minua ei tänään kylmä ja lumi haittaa, koska päätin hengata koko päivän kotona villasukissa. Ja eilen talouteemme muutti uusi perheenjäsen! Se on tehokas, tarkka ja selvästi kevyempi kuin edeltäjänsä. Olen tänä aamuna fiilistellyt ottamalla makrokuvia.

Nappikermakakku lähikuvassa:


Nappimörkö lähikuvassa:


Edellinen käyttämäni (mutta siipan omistama) kamera oli samaa PowerShot -sarjaa. Olin tyytyväinen kameran käytettävyyteen, mutta en kameralla saatavien kuvien laatuun. Uuden kameran hankkimista kypsyttelin lähes vuoden ja uusi PowerShot-sarjan edustaja oli luonnollinen valinta. Vaikka en edes ole vielä lukenut 200 sivuista manuaalia, vaikuttavat kameran ominaisuudet todella hyviltä.

Muuten olen viime aikoina puuhannut lähinnä erilaisten rintarossien parissa:




Olen viimeisen viikon aikana alkanut ärsyyntyä joulumainoksista. Hemmetti, jouluun on yli puolitoista kuukautta aikaa. Kohta varmaan kaupoissa alkavat soida joululaulutkin...

Keskityn seuraavan kuukauden ajaksi käsitöiden saralla tekemään tuotteita joulumessuja ja -myyjäisiä varten. Vaikka neuleiden tekeminen itselle himottaisi, en ennen joulua luultavammin ehdi itselleni neulomaan. Suunnitelmia toki on! Ja kyllä täällä blogissakin varmasti vilahtelee uusia tekemisiäni ja suunnitelmiani.

Nyt se blogivinkki, joka piti olla jo viime postauksessa: Tilli Mössönpoika ja muita ihania on aivan ihastuttavaa katseltavaa ja luettavaa!

Tunnisteet: , ,

maanantai, elokuu 27, 2007

Suomalaisesta alkoholikulttuurista

Törmäsin sitten vihdoin urbaanilegendaan "kahden päivän kankkunen" ja todistan nyt väkevästi, että sellainen tila on olemassa. Mutta ei se mitään, lauantaina oli veikeää. Seuraavalla kerralla sitten juon pelkästään viiniä, että on veikeää vielä aamullakin. Pakkoko sitä on ruveta äijäilemään.

Koska tämä bloginpitäjä tuntee myös vastuunsa, on pakko linkata blogistaniaa kuohuttaneeseen kampanjaan:
Itse kampanja
Aloite kampanjaa vastaan

Itse rupean nyt suunnittelemaan huoneentaulua, jossa voisi lukea vaikkapa: Viinan pelko on viisauden alku tai Kohtuus kaikessa. Jopas näyttäisi hyvältä ristipistoin tai laakapistoin pellavalle kirjottuna.

Seuraavassa postauksessa lupaan palata asialinjalle.

Tunnisteet: ,

perjantai, elokuu 24, 2007

1979

Vuonna 1979 tapahtui ilmeisesti jotakin muutakin merkittävää kuin minun syntymäni:



Hämmentävää. Huomaa varsinkin taustatanssijat.

Via YLE

Tunnisteet:

tiistai, elokuu 07, 2007

Lampaat kadoksissa

Tänä kesänä helsinkiläiset perinnetyöntekijät eli lampaat ovat hävinneet jonnekin. Haltialassa on ihan muutama hassu jäljellä, Viikistä ei löytynyt pari viikkoa sitten yhtään. Eilen lähdimme siipan kanssa etsimään lampaita vihjeen perusteella Lammassaaresta, mutta sielläkään emme lampaisiin törmänneet. Vasta Herttoniemen Kivinokassa pääsin rapsuttelemaan kolmea pientä villavaa.

Kivinokan lammas:


Suosittelen piipahtamista Kivinokan kahvilassa, josta saa ihania tuoreita munkkeja (1,5€). Lisäksi siellä saa rapsutella lampaita ja ihastella Helsingin keskustan siluettia.

Viikissä törmäsimme toisiin perinnetyöntekijöihin, suomenkarjan edustajiin. Kyllä ne sitten ovat pieniä!


Lammassaareen vievät Vanhankaupunginlahdelta pitkospuut. Sanoisin, että tämä on parasta Helsinkiä:


Lammassaaressa oleva Raittiusyhdistys Koiton talo on komea:


Lammassaari on hieno, mutta aina hieman pelottava paikka: Se tuntuu jääneen tunnelmaltaan muutaman vuosikymmenen taakse, saaren pikkumökeissä saattavat ikkunat olla auki, mutta asukkaita ei näy missään. Kaikkialla vallitsee unenomainen rauha.

Eilisen retken saldo oli hyvä mieli, noin 33 kilometriä pyöräilyä ja kipeä oikea polvi. Kivaa oli!

Tunnisteet: ,

sunnuntai, elokuu 05, 2007

Eilisen euforia

...johtui tästä naisesta ja hänen äänestään.

Iih, Anneke!

Anneke heitti viimeisen keikkansa The Gatheringin kanssa eilen Ankkarockissa. Jatkossa jumalaisella äänellä laulettuja kappaleita voi kuunnella vain levyiltä. Tekisi mieli heittäytyä melodramaattiseksi, mutta ei ehkä tällä kertaa. Lisää viikonlopusta myöhemmin.

Tein Nuolitanssi -huivista ohjeen. Se ja muut tekemäni ohjeet löytyvät nyt omilta, vielä keskeneräisiltä sivuiltani. Siippa rakentelee sivuja pikkuhiljaa.



Jos nyt menisi vaikka ulos neulomaan.

Tunnisteet: ,

keskiviikko, toukokuu 23, 2007

Varustelua



Eilen kävimme siipan kanssa Varustelekassa. Paikka on varsin mielenkiintoinen, paikan päällä kannattaa mennä käymään, jos on kiinnostunut tippaakaan sotilasvarusteista. Siipalla oli ihan ostettavaakin, itse vain katselin ympärilleni. Päädyin tosin ostamaan ylläolevan kaasunaamarilaukun (3€) (tällä kertaa ilman kaasunaamaria :) ) ihan päivittäiseen käyttöön ja lusikkahaarukkaveitsi-yhdistelmän (3€) käsilaukkuun eväiden syöntiä ja kesän piknikkejä varten. Siippa osti samanlaisen laukun itselleen, erotukseksi kiinnitin omaani nappikermakakun.

Hienoin löytö, joka ei tosin seurannut kotiin, oli neuvostoarmeijan mantteli. Manttelin kangas tuntui todella kummalliselta ja siitä erottui paksuja karvoja. Olisi mielenkiintoista tietää minkä kaikkien eläinten karvoja kankaaseen oli käytetty. Toivottavasti ei sentään ihmisen. Ihastui myös itäsaksalaiseen maastopukuun, jonka väri ja viivakuvointi oli luonnossa todella kaunis.

En miellä itseäni funktionalistiksi, mutta armeijavaatteet ihastuttavat minua juuri käytännöllisyytensä ja käytännön luoman kauneutensa vuoksi. Olisi mainiota jos tavallisissakin vaatteissa saisi funktinaalisuuden tasapainoisesti mukaan kauneuden rinnalle. On melkein epäreilua, että miesvartalo on parhaimmillaan juuri suorakaiteenmuotoisissa vaatteissa, jossa on vain vähän kaarevia muotoa ja muotolaskoksia. Kurvikkaan naisen vaatteet eivät muuta olekaan kuin kaarevaa linjaa!

Paljassäärikausi koki kolauksen sitten tänään. Eilen sinnittelin 15 asteen lämpötilassa paljain säärin, mutta tämän aamun 12 astetta oli vähän liian vähän. Makarskankin lämpötilat ja sademäärät ovat sitä luokkaa, että saattavat jäädä bikinit käyttämättä ensi viikolla. No, ei ole ainakaan liian kuuma juoda edullisia viinejä...

Tunnisteet:

lauantai, huhtikuu 14, 2007

Jumitusta

Kevätflunssa sai sitten minutkin. Eilinen oli ehkä raskaimpia päiviä ikinä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Enää ei haittaa, sain järjestettyä koko viikonlopun vapaaksi, olen siis vapaa sairastamaan. Pää tukkoisena onkin hyvä lueskella vanhoja käsityölehtiä.



Haluaisin jostain löytää lisää 1920-30 -luvun käsityölehtiä. Niissä neuleet ovat kauneimmillaan, hihojen istutukset, neuleiden väljyys ja yksityiskohdat miellyttävät minua eniten. 1950-luvun mallit ovat muuten nättejä, mutta ne useimmiten toimivat vain kimonohihalla, joka minulle ei sovi tippaakaan.

1950-luvun neulelehdissä olen huomannut kummallisen salaliiton: Jos kuvissa esiintyy koira se on melkein sadan prosentin varmuudella mäyräkoira. Oliko mäyräkoira 50-luvun trendirotu?

Haaveilen edelleen keltaisen neuletakin aloittamisesta. Laskemisesta tällä päällä ei nyt vain tule mitään, enkä ole päättänyt mallineulettakaan. Epäilen, että päädyn johonkin tuikitavalliseen, helmineuleeseen tms. Jos huomenna pystyisi jo laskemaan hihan leveyttä.



Ylläolevan kuvan kesäpusero miellyttää minua jostain syystä. Itse tekisin kyllä puseroon isomman kaula-aukon. Katsotaan mitä tapahtuu.

Löysin uuden vaatemerkin, jonka tyylistä pidän tosin paljon. Day on (yllätys, yllätys) tanskalainen. Ei voita Noa Noaa, ja on sitä paitsi kaksi kertaa kalliimpikin, mutta jotain samaa henkeä mallistoissa on. Käsittämätöntä miten tanskalaiset osaavat!

Tunnisteet: ,

perjantai, maaliskuu 30, 2007

Kuvaa ja musiikkia

Pitää mainostaa paria juttua, joista olen innostunut.

Kotiopettajattaren romaani (Jane Eyre) on tullut nyt kolmena tiistaina TV1:ltä. Ensi tiistaina tulee viimeinen osa. Uusi filmatisointi on todella hieno ja se onneksi löytyy jo Amazonilta. Pääosan näyttelijä Ruth Wilson on todella kaunis ja filmatisointi on ylipäätään hyvin esteettinen. Tykkään.

Muistan, kun lainasin koulun kirjastosta yläasteikäisenä Kotiopettajattaren romaanin ensimmäistä kertaa. Painos oli varmaan ajalta ennen sotia ja siinä oli hienot vaaleanruskeat nahkakannet. Vaikka olen lukenut kirjan pari kertaa sen jälkeen, en muista juonta täysin, paitsi että siinä on semionnellinen loppu. Onko kenelläkään muulla samanlaista "ongelmaa", ettei muista näkemiensä elokuvien tai lukemiensa kirjojen juonta? Minun on hirveän vaikea jälkikäteen selittää juonta, vaan muistan yleensä vain tiettyjä yksityiskohtia ja tunnelmia. En siis yleensä muista mitä elokuvassa/kirjassa todellisuudessa tapahtuu.

Type O Negative on suvainnut vihdoin julkaista uuden levyn, joka kuulostaa pelottavan paljon bändin alkuaikojen tuotannolta. Ihan piristävää, vaikka itse pidänkin enemmän bändin "popahtavammista" ralleista. Black No. 1 on esimerkiksi aina yhtä hyvä (yhdeksän minuuttia pitkä versio soi mp3-soittimessa usein). Yhtyettä on mahdollista kesällä pällistellä Sauna Open Air -festareilla, jonne minä en kyllä varmaan eksy, koska a) olen mukavuudenhaluinen b) festareilla ei ole muita hyviä esiintyjiä c) kukaan ei lähde mun kaa.

Nyt virkkaamaan. On siis hurja perjantai-ilta tiedossa.

Tunnisteet: ,

tiistai, maaliskuu 13, 2007

Sinistä

Akva-lapasten värisommittelua piti päästä kokeilemaan (ai mitkä muut keskeneräiset työt?!).


Pinta on paljon mielenkiintoisemman näköistä luonnossa kuin kuvassa.


Kiva, kun kevät on niin pitkällä, että on valoisaa aikaisin aamulla ja melko pitkään illalla. Tänäänkin oli jo melkein valoisaa klo 06.05. Kohta voi käyttää pikkukenkiä ja ohuita pieniä vaatteita, jee! Toisaalta haluaisin, että kesä tulisi pian, toisaalta toivon, että kevät menee mahdollisimman hitaasti: Toukokuun alkuun mennessä pitäisi olla pelottavan paljon opiskelujuttuja koossa. Realistisesti ajatellen en ehdi tehdä kaikkea siihen mennessä. Ressi!

Mutta ei hätää, blogimaailmasta löytyy myös Selityskirjasto myöhästyneitä harjoitustöitä varten. Ajattelin sanoa "Ei pysty, liian hapokasta", kun minulta tivataan Praktikum-päiväkirjaa tai Tekstiilien testaus -raportteja. Tai ainakin niin haluaisin sanoa.:)

Sain tänään ihania vanhoja nappeja postitse. Nappeja, jotka saavat minut hykertelemään ilosta. Vaikka on noin ziljoona opiskelu- ja työasiaa tehtävänä, haluaisin silti alkaa suunnitella jotain ihan uutta. Olisi ihanaa keskittyä muutamaksi päiväksi vain tuotesuunnitteluun.

Koska minulla ei ole pahemmin aikaa kirjoitella mielenkiintoisia juttuja, kehotan lukemaan siipan Rooma-aiheista Tempus omnia revelat -historiablogia. Viime päivinä blogi on päivittynyt tiheään ja sinne on ilmestynyt monia mielenkiintoisia juttuja. Uusimmassa postauksessa on Rooman turistikartta vuodelle 330 jKr. Ja eikun aikamatkailemaan!

Tunnisteet: , , ,

sunnuntai, maaliskuu 04, 2007

Pelkkää nappikauppaa

Kirpparilöytöjä tältä päivältä, pelkkiä nappeja:


Ylemmällä lautasella on uusia villatakkikokoa olevia nappeja, alemmalla nappeja arvioni mukaan 1950-1970 -luvuilta. Vanhat napit innostavat suunnittelemaan vaatetta nappien ympärille. Siro vaalea pitsineuletakki luunvärisillä napeilla kenties?

Mieleni tekisi kutsua vanhoja nappeja "vintage-napeiksi", mutta se kuulostaa jotenkin huonolta suomen kieleltä. Eikö suomen kielessä ole tosiaan sanaa, joka kuvaisi vintage-käsitettä? Pitäisikö sellainen keksiä?

Tosiasiassa löysin minä muutakin kuin nappeja, ihastuttavan saksalaisen vanhan pin up -kortin:


Sunnuntain ulkoiluun siis yhdistettiin tutustumiskäynti Malmin kirpputorille. Aamulla tuli olo, että haluaisin kirpparille, mutta olisi kiva jos sen voisi yhdistää kävelyretkeen. Googlettamalla päädyin kippuritietokantaan, joka tuntuu olevan ainakin Helsingin osalta aika kattava. Sivua päivitetään myös usein, viimeksi alle viikko sitten. Malmin kirppis oli iloinen yllätys, myyjiä oli aika paljon ja kaiken roinan seasta löysi helmiäkin. Lisäksi kirpparilla ei ollut tajuttoman ahdasta kuten Valtterin kirppiksellä.

Tunnisteet: ,

maanantai, helmikuu 26, 2007

Nappitäti riehuu jälleen

Hullu nappitäti on taas asialla:


En ole vielä päättänyt miten paljon nappeja noihin lapasiin ompelen, mutta tuossa on ainakin varaa valita. Pitäisiköhän nappilaatikoihin hankkia lukot?

Tänään olen laiskanlaisesti ahertanut(?!) gradun kimpussa ja toivonut innostuksen nousevan. Juu eipä ole niin käynyt. Motivaatio on ollut hukassa jo useamman viikon, mutta eipä kukaan sanonutkaan, että gradun tekeminen hauskaa olisi. Silti olisi kiva edes vähän innostua aiheesta. Tai ylipäätään opiskelusta.

Sen sijaan olen löytänyt muutaman uuden hauskan blogin, jotka kuvaavat (muunmuassa) raskautta ilman lässytystä. Älä vain klikkaa, jos kavahdat lapsia ja/tai raskaana olevia naisia!
  1. Hnan Paksuna on aivan mainio kuvaus raskaana olemisesta. Ehdoton suosikkini.
  2. Anna äidille elämä naurattaa kovasti.
  3. Elanorin blogissa on muun muassa hämmentäviä masukuvia.
Vielä yksi uusi blogilöytö:
Sillä mennään mitä on kuvaa monenlaista elämänmenoa.

Niin ja lopuksi vielä sukulaisille ja ystäville tiedoksi, vaikka linkkivinkeistä voisi muuta päätellä, en ole raskaana.

Tunnisteet: , ,

perjantai, helmikuu 09, 2007

Tukholmassa (taas kerran)

Olimme tällä viikolla Tukholmassa huvimatkalla siipan ja Juran kanssa. Juralta löytyy runollisempi kuvaus reissusta. Aloin taas pohtia, että miksi olen aina ollut Tukholmassa vain talvella. Tällä kertaakin oli infernaalisen kylmä ja palellutin reiteni (kyllä, minulla oli villahousut ja pitkät villasukat). Seuraavalla kerralla suostun lähtemään Tukholmaan vain kesällä. Haluan päästä Skansenille käymään kesämekossa ja Nordiska Museet on edelleen näkemättä.

Oleskelimme Gamla Stanissa ja löysin monta taloa, jossa voisin asua. Ehdokas nro 1:

Nuo pienet yläikkunat!

Ehdokas nro 2:


Alla olevan kuvan punaisessa koristeellisessa talossa Stortorgetin laidalla on boheemi kahvila, jonka kellarikerroksessa voisi viettää enemmänkin aikaa:



Kävimme Livrustkammarenissa, jossa sattumalta oli varsin mielenkiintoinen kenkä-näyttely. Näyttelyssä on esillä kenkiä 1500-luvulta aina viime vuoteen saakka. Ostin näyttelyn kengistä kertovan kirjan, joka osoittautui varsin mainioksi teokseksi. Näyttelyn mukaan nimetyssä Skor ger mer - makt flärd magi -kirjassa muotitoimittajat ja muodintutkijat selvittävät kenkien eri merkityksiä monesta eri näkökulmasta. Livrustkammerenissa kiinnostivat myös kuninkaiden kuolinvaatteet veritahroineen päivineen ja kuninkaallisten lapsien edustus- ja leikkipuvut 1700-luvulta alkaen. Kiitosta näyttely saa myös oikein järjestetyltä valaistukselta: Tekstiilit ovat esillä hämärässä. Toisin on italialaisissa museoissa.

Ryhmämme miespuoliset jäsenet lähtivät tutustumaan vielä Medelhavsmuseetiin, mutta minä päätin lähteä kiertelemään Gamla Stania ja shoppaamaan.

Lankalakko hieman lipsui, koska kävelin pitkin Öster Långgatania. Kävin Anntorps Väv -kaupassa, josta ostin alennuksessa ollutta Noron todella outoa efektilankaa. Stickasta ostin merinovillaa. Stora Nygatanilla poikkesin Ullcentrum -liikkeessä, mutta en sortunut tummanruskeaan alpakkaan. Yhteensä lankaa ja villaa ostin vain 150 grammaa ja siitäkin osan lahjaksi.

Tukholman tuliaisia:


Kävin Gudrun Sjödenin liikkeessä (liike on ihana!) ensi kertaa ja piipahdin myös tutustumassa Oleanan Tukholman myymälään. Ostin The Earth Collection -kaupasta alennuksessa olleen kaulakorun, jota olen pitänyt nyt kaksi päivää kaulassa. Koru menee neljä kertaa kaulan ympäri. Keltaiset lasihelmet, värjätty vihreä helmiäinen ja harmahtavat helmet (värin nimi on kai peacock) ovat toimiva yhdistelmä.

Tunnisteet: , ,

perjantai, helmikuu 02, 2007

Teinix

Olen niin teini, etten kestä. Venäläinen Kamrat-ohjelmassakin esitelty Звери-bändi (Zveri) on niiiiin ihq! Kauheaa, kun popista tulee heti tosi kuunneltavaa, kun se lauletaan venäjäksi. Piisei täällä, Молнии on ihana!

Tunnisteet: ,

Operaatio Sininen (ja valkoinen)

Väriharjoitusta. Kuvassa on käytetty vain sinisiä, harmaita ja valkoista. Lisää kuvasta postauksen loppupuolella.



Project Spectrum tosiaan pyörähti käyntiin sinisen, harmaan ja valkoisen voimin. Koska olen olen aika epäluuloinen kyseisten värien suhteen, tämä väritreenaus tekee hyvää. Aloitinkin sinisen kauden tekemällä luonnoksen erilaisilla sinisillä ja harmailla. On oikeasti vaikeaa käyttää värejä joista ei juuri pidä!

En ole ikinä voinut sietää perussinistä, mutta kaikenlaiset lämpimät laventelinsiniset ja esimerkiksi vihreään vivahtava petrooli ovat minun mielestäni kauniita. Olen usein pohtinut, että näkevätköhän ihmiset värit jotenkin perustavasti erilailla. Esimerkiksi äitini pitää puhtaista ja kirkkaista perusväreistä, joita minä taas vierastan. Näkeekö äitini värit eri tavalla kuin minä vai yhdistääkö hän vain erilaiset värit eri tunteisiin vai mitä tapahtuu aivoissamme, kun arvotamme värejä? Kun minä sanon pitävänä punaisesta se tarkoittaa lähes kaikkia punaisia PAITSI kirkkaita kylmiä puhtaita punaisia. Luullakseni äidilläni mieltymykset menevät täysin päinvastoin.

Oma värimakukin muuttuu. Minulle tummanruskea on uusi musta ja olen viimeisen vuoden aikana innostunut lämpimistä keltaisista: hunajasta, sinapista, okrasta. Punainen kausi alkaa väistyä, vaikka työhuoneen punainen villamatto ja verhot tuntuvat edelleen kovin kotoisilta.

Väreistä lisää:
  1. Muodissa olevat väritkin määrittelevät kansainväliset trenditoimistot, kuten Intercolor.
  2. Olen ennenkin mainostanut Coloria.net -sivuja, mutta sivuilla voi uppoutua tunneiksi värien maailmaan!
  3. Suosittelen Victorian Finlayn Colour-kirjaa (suom. Värimatka) värien historiasta kiinnostuneille.
Miksi sitten maalasin/piirsin yllä olleen luonnoksen? Siksi, koska tarkoituksena olisi neuloa valkoinen hame ja pikkuinen sininen neulepusero. Inventoin vähän sinisiä lankojani ja löysin petroolinsinistä ohutta puuvillalankaa. Oikeastaan haluaisin paidasta pitkähihaisen, mutta koska lankaa on vain 400 grammaa, taitaa pitkät hihat jäädä haaveeksi.



Hametta varten aloitin jo mallitilkkuakin. Lanka on monta vuotta laatikoissa marinoitunutta Novitan Brillaa. Ajattelin käyttää lankaa kaksinkertaisena. Inspiraatiota otin Knit Cafe -kirjan suloisesta neulehameesta, mutta mallineulekin on omasta päästä. Olen vähän skeptinen tämän projektin suhteen. Lanka epäilyttää minua (liian kiiltävää ja kaksinkertaisena ehkä vähän liian paksua) ja en ole ikinä neulonut hametta. Lankaakin on aika vähän, 650 grammaa, tuleekohan tuosta hametta?



EDIT: Heti rupesi ahdistamaan, kun näki sinisen kuvan blogissaan. Ei tämä näytä enää yhtään MINUN blogiltani! ;)

Tunnisteet: , ,

torstai, helmikuu 01, 2007

Kamrat

Palautin tänään taas graduteoriaa, testasin muunmuassa kankaiden rypistyvyyttä ja vedenhylkivyyttä ja nyt ajattelin olla pari päivää tekemättä yhtään mitään. Nyt tuntuu taas siltä, että neuloakin voisi, kun kaksi päivää kestänyt infernaalinen pääkipu on vihdoin lähtenyt pois. Tosin oikea silmä näkee edelleen kummallisia väripalloja, mutta kyllä se varmaan tästä.

Eilen tuli loistavan Kamrat-ohjelman kolmas jakso. Ohjelma on edennyt nyt kolmanteen jaksoonsa ja tähän mennessä on käsitelty venäläisten näkemyksiä suomalaisista, venäläisten naisten luonteenpiirteitä ja eilisessä ohjelmassa venäläistä musiikkia. Toivoin, että ohjelmassa olisi ollut Мумий Тролль -yhtyeestä jotain, muttei ollut. Yhtyeen kotisivuilla voi kuunnella kappaleita (tällä sivulla, tosin jätä kappale Прости, Киска! väliin ).

Kamrat-ohjelma on niin hyvä, että venäjän opiskelu on alkanut taas kiinnostaa. Tosin tähän mennessä se on jäänyt ajatustasolle, vähän niinkuin ruotsin opiskelu ja ajokortin hankkiminen. Venäjää olisi kiva osata, mutta opiskelu ei oikein nappaa. Tulee mieleen kaikki hirveät peruskoulun venäjäntunnit ("Kyllä teille korva sanoo miten tuo sana on taivutettava!") ja piinaavat lukion pienryhmätunnit ("Ai miten niin et tiedä akkusatiivin monikon maskuliinimuotoa?!"). Toivottavasti opetus on muuttunut jotenkin oppilasystävällisemmäksi, vaikka vikaa oli tietysti minussakin, mitäs olin laiska oppilas. Mutta katsokaan Kamrat-ohjelmaa ja lähtekää kanssani Pietariin! (Siippa on kieltäytynyt lähtemästä).

Niin ja tänään alkoi virallisesti Project Spectrum. Ajatuksia on jo, mutta nyt tilaustöiden kimppuun.

Tunnisteet: , ,

sunnuntai, tammikuu 21, 2007

Huomioita

Matkavinkki:
Jos haluatte nähdä Helsinkiä uudesta näkulmasta, niin matkustakaa Jokerilinjalla 550 reitin päästä päähän! Itse matkustin tällä viikolla Pohjois-Haagasta Itäkeskukseen ja se oli varsin mielenkiintoinen matka. Bussi ei aja vain isoja teitä, vaan esimerkiksi ylittää Vantaanjoen jännää vanhaa rautatiesiltaa pitkin.

Tiedoksi itselleni ja muille:
Laskin ja järjestin (!) tänään kaikki lankani. Omaan käyttöön lankaa on noin 20 kiloa ja "työ"-lankoja on noin kahdeksan kiloa. Arvioin etukäteen, että lankaa olisi noin 25 kiloa, eli ei tuo arvio ihan kauhean paljon pieleen mennyt.

Nyt voisin taas aloittaa jonkinlaista lankalakkoa, joka ei tosin koske tilaustöihin ostettavia lankoja. Kroatiasta saan kyllä sitten toukokuussa ostaa lankaa, jos lankakaupan Splitistä löydän. Epäilen vahvasti, että kaupungista ei kovin helposti lankaa löydy, jollei sitten sattumalta jostain pienestä naistenvaateliikkeestä (kuten Riminissä).

Ihailtavaksi:
Heegeldab -blogissa on ihana kirjottu laukku, joka inspiroi vaikka mihin.

Tunnisteet: ,

tiistai, tammikuu 16, 2007

Pehmolelukaavoja?

Kun näin Gingerin, se oli rakkautta ensi silmäyksellä!

Mistäköhän netistä voisi löytää pehmolelukaavoja? Tietääkö joku? Juu, tiedän että kirjastoista löytyy pehmolelukirjoja, mutta ajattelin päästä helpommalla. :)

Tunnisteet:

Sisustamista

Vaikka nykyisessä asunnossamme eläminen tuntuu kovin väliaikaiselta, ei se estä sisustamista. Eilen sain kauniit Violetilta ostamani työt (1,2) seinälle. Tällä kertaa kehysten hankkimiseen ei mennyt puolta vuotta, niinkuin minulla normaalisti menee. Nyt tekisi mieli ommella keittiöön uudet pellavaiset verhot ja uudistaa työhuonetta jotenkin (siivoaminenkin saattaisi auttaa).



Polvisukat tulevat varmaan tänään vielä valmiiksi, sitten pitääkin hyökätä seuraavan keskeneräisen työn kimppuun. Project Spectrumin haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä. Sen kun näkisi... Väliaikatiedoituksena todettakoon, että M. ja A., tilaamanne lapaset ovat valmiit!

Löysin MySpacesta loistavaa "tyttömusiikkia", kuten siippa asian ilmoitti. Tiago Benzinhon muutama kappale vakuuttivat. Lisäksi fiilistelin eilen YouTubesta löytämäni Jeanetten tahdissa. Porque te vas on vain niin kaunis. En ole edes nähnyt Korppi sylissä -elokuvaa, josta kappale on, mutta laulu tulee aina välillä radiosta. Mistäköhän tuon saisi MP3-soittimeensa?

Tunnisteet: ,

lauantai, tammikuu 13, 2007

Tieteen päivillä

Oma osallistumiseni Tieteen päivillä on jäänyt hävettävän pieneksi työ- ja opiskelukiireiden vuoksi. Tänään olin kuuntelemassa yhden luennon meriarkeologiasta ja huomenna on tarkoituksena mennä kuuntelemaan Laboratiivista arkeologiaa -luentoa. Huomisen luennolta odotan paljon, puhumassa on muunmuassa Jaana Riikonen, joka on erikoistunut rautakautisiin tekstiililöytöihin. Eli jos suomalaiset arkeologiset tekstiili- ja metallilöydöt kiinnostavat, niin huomenna yliopiston päärakennuksen salissa 5 on klo 14.15-16.15 aiheesta asiaa.

Mainos loppui.;)

On hassua, että Tieteen päiville osallistuu niin vähän nuorta väkeä. Suurin osa kävijöistä tuntuu olevan eläkeiän ylittäneitä. Onko niin, että yliopisto-opiskelijoita ei todellisuudessa kiinnosta luennot, joista ei saa suoritusmerkintöjä? Varsin surullista, jos näin on.

Tunnisteet: ,

keskiviikko, tammikuu 10, 2007

Pelastakaa lakupoika!

Fazerin perinteikkään lakritsipatukan lakupoika-kuva halutaan poistaa rasistisena. Mitä seuraavaksi, jos tuossa onnistutaan?

Allekirjoita adressi, jos haluat säilyttää palan suomalaista makeishistoriaa.

Tunnisteet:

maanantai, tammikuu 08, 2007

Sähköisiä lehtiä

Aika on kortilla ja sen riittämättömyyden tunnetta ei ainakaan vähännä fakta, että löysin kaksi uutta sähköistä lehteä, joihin todellakin pitäisi tutustua paremmin.

Arkeologia Nyt!-lehti (numerot ovat sitten pdf-tiedostoja) on oikeastaan tuttu, mutta en ole lukenut sen uusia numeroita pariin vuoteen.

Elore on todella kiinnostavalta vaikuttava folkloristiikan ja vähän muunkin kulttuurintutkimuksen tieteellisiä artikkeleita sisältävä julkaisu.

Voi, kun saisi pari päivää aikaa uppoutua noihin! Jos tiedätte muita hyviä historiaa tai tekstiileitä tai muita mielenkiintoisia aloja käsitteleviä ilmaisia nettilehtiä, niin saa mielellään vinkata. Voin sitten kesälomalla niitä lueskella. :)

Tunnisteet:

keskiviikko, joulukuu 13, 2006

Ei täällä mitään tapahdu

Paitsi että neulon tilaustöitä, joita täällä ei nähdä.

Ilonaihe nro 1:
Soitin tänä aamuna pikkuveljelleni (sille minua vuotta nuoremmalle) kysyäkseni kirjavinkkejä gradua varten. Pikkuveli oli jo virkeänä yliopistolla kirjastossa ja tarkisti samantien minulle tieteellisesti pätevän kirjasarjan. Nyt käyn vain poimimassa sarjan tänään matkanvarrella olevasta kirjastosta. Yhteiskuntatieteisiin erikoistunut veli on kyllä kätevä.

Muutenkin pidän miehistä, jotka osaavat vastata kysymyksiini. Isältäni, isommalta pikkuveljeltäni ja siipaltani tulevat vastaukset yleensä kuin apteekinhyllyltä. Isältä voi kysyä ihan mitä vaan ihan mistä vaan, pikkuveljeltä talous- ja sosiaalihistoriasta ja siipalta kaikesta tähtitieteestä historiaan. Olen onnekas! Tarvitsisin lähipiiriini vielä miehen, joka haluaisin nikkaroida minulle kaikenlaista ohjeitteni mukaan.

Ilonaihe nro 2:
Löysin eilen Helsingin kaupunginmuseon myymälästä alennuksesta kolme vanhaa Helsingin kaupunginmuseon Narinkka-vuosikirjaa seitsemän euroa kappale. Myymälässä on ale ennen joulua! Suosittelen.

Murheenaihe nro 1:
Graduni on todella vaiheessa, haastattelujen ja muistitiedon käyttö aineistona on kyseenalaistettu. Mutta kyllä se varmaan tästä.

Murheenaihe nro 2:
Olen lopenkyllästynyt Nelliin ja Helkaan, jotka kummatkin tuntuvat olevan miespuolisia nimistään huolimatta. Kuka keksisi älykkään ja joustavan hakuohjelman? ;)

Olen harkinnut erillisen gradublogin perustamista, se voisi selkeyttää ajatuksia.

Tunnisteet: , , ,

perjantai, joulukuu 08, 2006

Tuotetiedotusta



Itseasiassa olen yrittänyt iltapäivän kahlata läpi kehityspsykologiaa, mutta kun se on niin tylsää. Aargh. Samalla olen popsinut uutta Rainbow -tuotettua kuivattuja taatelipaloja. Ennen olen ollut koukussa Rainbown kuivattuihin aprikooseihin, mutta taatelit vievät kyllä voiton. Miinuspuolena on, että jo valmiiksi makeisiin taateleihin on lisätty neljä prosenttia raakaruokosokeria. Orange Seeds valitti tuotteiden makeudesta omassa blogissaan ja minäkin epäilen, että jostain kumman syystä meille halutaan tuputtaa yhä makeampia tuotteita. Miksiköhän?

Nyt sitten hillun täällä keskittymiskyvyttömänä sokerihumalassa, ihan omaa syytäni.

Ostin tänään myös Twiningsin omenan, kanelin ja rusinan makuista teetä. Nannaa on, vaikka onkin pussiteetä.

Itselleni voisin joululahjaksi ostaa Rammsteinin paidan tai napakorun tai vaikka kummatkin. Vähänkö olisivat päheet. Vain luottokortti puuttuu... Myös Amazonin toivomuslistalla on vaikka mitä kivaa. :)

Tunnisteet: , ,

perjantai, marraskuu 24, 2006

Askartelua ja adressi

Tänään sain tulostettua ihku-söpöjä tuotelappuja tuotteitani varten. Laput ovat minun suunnittelemiani, mutta siippa teki teknisen toteutuksen.


Tuhnuinen valo alkaa rasittaa, mutta sille ei nyt vain voi mitään. Kesää odotellessa...

Helsingin kaupunki töpeksii: Se uhkaa muuttaa helsinkiläisen suomalais-venäläisen päiväkoti Kalinkan osalta hoitopaikkojen ostopalvelusopimusta hyvin radikaalisti. 75 hoitopaikan sijaan Helsingin kaupungin ostopalvelusopimus koskisi jatkossa vain kolmea hoitopaikkaa. Käytännössä tämä merkitsisi ainoan helsinkiläisen venäjänkielen opetukseen erikoistuneen päiväkodin alasajoa.

Jos tunnet kielikasvatuksen nykymaailmassa tarpeelliseksi, niin käy allekirjoittamassa adressi Kalinkan puolesta.

Tunnisteet: , ,

keskiviikko, marraskuu 22, 2006

Tylsää

Tällä hetkellä tuntuu, että mikään ei edisty mihinkään suuntaan. Työhuoneen lattialla on noin 20 paria lapasia, rintakoruja, kasseja ja muuta tilpehööriä. Kylpyhuoneessa on kuivumassa viisi paria lapasia ja kaksi kaulaliinaa vanutuksen jälkeen. Olohuoneen lattialla taas on kahdet keskeneräiset lapaset ja kaksi kaulaliinaa... Gradun teoriaosa on onneksi saanut vähän jatkoa.

Koska mitää kivoja kuvia minulla ei ole vielä esitellä aikaansaannoksistani, niin esittelen hauskan valokuvan vuodelta 1932. Erityisesti pidän naisten samantyylisistä virkatuista verkkomyssyistä. Ne ovat kuin viime vuosien neulelehtien kesänumerosta.


Iloinen seurue Suomenlahdella, Viron rannikolla.

Olen muuten hyvin huolissani kirjoittamani kielen rappeutumisesta. Blogi-entryni ovat täynnä kirjoitusvirheitä ja kammottavia lauserakenteita. Pitänee yrittää petrata jatkossa.

Katsokaa tänään Punainen lanka. Haastateltavana on kovasti fanittamani Anna Kortelainen.

Tunnisteet: , ,

keskiviikko, marraskuu 08, 2006

Notes

Ei pitäisi lukea blogeja yliopiston nettipäätteiltä, kun rupeaa naurattamaan niin kauheasti.:D Käykää katsomassa mitä Tavallinen ihminen kirjoittaa. Nauroin itseni ihan tärviölle!

Sain tänään kasan ihanaa lankaa. Piti jo bussissakin lankoja silitellä, ovat niin pehmeitä ja kauniita! Lisäraporttia kera kuvien varmaankin huomenna.

Tunnisteet: