Siuntiossa, osa 2

Jatkuvan (mutta erinomaisen!) viisikkomaisen tankkauksen lisäksi Siuntiossa tuli piipahdettua keskustassa Fanjunkarsissa . Siis siinä samaisessa torpassa, jossa Charlotta Lönnqvist hyysäsi Aleksis Kiveä viisi vuotta, toisin sanoen toimi A. Kiven mesenaattina. Olin jotenkin ennen siinä luulossa, että Charlotta olisi ollut varakkaampi leskirouva, mutta luulin väärin. Charlotta olikin pitokokki, nuorten neitojen talousohjaajatar ja sanotaan hänen myös olleen sudenmetsästäjätärkin.

Alkuperäinen Fanjunkars paloi Neuvostoliiton Porkkala-miehityksen aikana ja vuonna 2006 saatiin valmiiksi aikalailla alkuperäistä rakennusta muistuttava talo. Ankaran yksinkertaista replika-torppaa oli somistettu aikalaistekstiilein, erityisesti pidin sängynpäädyllä roikkuneesta kaitaleista virkatusta torkkuhuovatusta/-shaalista.




Shaali on koristeltu paisley-kuvioin, jotka olivat yksi 1800-luvun muotikuvioista, tosin ennemminkin kudotuissa ja painokuviollisissa shaaleissa. Paisley-kuviot on tehty shaaliin ristipistoin ja nyt shaali on nurjapuoli päällepäin eli siksi kuvio näyttää epämääräiseltä. Shaalimalli on kaunis ja pienellä vaivalla toteutettavissa nykyäänkin.


Helmikirjailtu pikkuliina Fanjurkarsissa:


Siuntiossa on pienehkö, mutta hieno ja todellakin käymisen arvoinen kotiseutumuseo. Opas (siis museovahtimestari) on kokoelmasta enemmän kuin innostunut ja mielellään kertoo kaikista esineistä. Seuraavat kuvat ovat Siuntion kotiseutumuseon esilläolevista kokoelmista.






Kotiseutumuseon hellyyttävin esine on luultavammin sota-aikainen puhdetyö: puisen muistorasian kylkiin on haparoivasti kuvattu puita ja melko ilkeännäköinen valas (vai mikälie kaskelotti).





Kotiseutumuseon virestä voi puikahtaa ylös mäelle, joka ymmärtääkseni on Krejansberget. Näkymät ovat mahtavat ja pronssikautiset hautaröykkiöt samoin. Ensi kerraksi jäi kiipeäminen Skällbergetille, linnavuorelle.



Joku hippi kiipeili hautaröykkiön reunaa, vaikka se on varsin paheksuttavaa.


Mitä tästä kulttuuriretkestä opimme? Ainakin sen, että jokainen kotiseutumuseo on käymisen arvoinen, varsinkin jos on kiinnostunut esinekultturista.

Vintage Chic

Sain pari viikkoa sitten Ihmissuhteen äidiltä vanhantavarainliikkeestä löytämiään aarteita.




Kuulemma nämä ovat sellaisia, joiden pitäisi päästä nuoren naisen käyttöön. No, minähän en ole mikään seitsentoistakesäinen (ostin muuten viime viikolla ensimmäisen silmänympärysvoiteeni), mutta mielelläni tulen kutsutuksi nuoreksi naiseksi ja varsinkin otan ilomielin vastaan tällaiset lahjoitukset. Sitä paitsi ilokseni huomasin, että nuo asusteet sopivat amatsonimaisellekin ihmiselle toisin kuin vanhat vaatteet yleensä. Jotkut muuten löytävät UFFiltakin ihanuuksia, nyyh.




Ylempi persikanvärinen ihanuus on luultavammin tarkoitettu iltanutuksi. En osaa sanoa miltä vuosikymmeneltä se on. Työn jälki on hienoa, mutta kangas tuntuu tekokuitumaiselta ja saumat on ommeltu "modernisti" eli yliluottelevalla (saumuri-)ompeleella. Eli ymmärtääkseni vaate ei voi olla silloin kauhean vanha. Olisiko 1960-lukua? Onko joku perehtynyt lähivuosikymmeniin?

Haaleanvaalea vedenvihreä keeppi taasen on mitä luultavammin 1930-luvulta. sopisi hienosti kesäjuhliin yksinkertaisen leningin kanssa (joka on tietenkin vasta ajatustasolla, mutta niin ovat kesäjuhlatkin).




Saumat ja reunat on huoliteltu hienonhienolla siksakilla ja käsin:




Samanlaisia keeppejä Ihmissuhteen äiti oli löytänyt 1930-luvun virolaisesta naistenlehdestä, alla olevassa kuvassa on keskellä aika samantyyppinen:

Taluperenainen 1932-33


Taluperenainen 1932-33


Olen ennenkin maininnut, että pukeutumisen suhteen 1930-luku on 1900-luvun vuosikymmenistä eniten mieleeni. Klikatkaa noita kuvia isommaksi ja ihailkaa! Vaatteiden leikkaukset ovat vartaloa imartelevia ja täysvinoon leikatut kankaat saavat aikaan aivan erilaisia siluetteja kuin muina viime vuosisadan vuosikymmeninä. Malleissa on todella hienoja yksityiskohtia kauluksissa, olkalinjoissa ja hihoissa. Voi kun tuollaisia joskus osaisi itse tehdä.


Taluperenainen 1932-33


Ohjelmavinkkinä vaihteeksi laadukas historiaa käsittelevä ohjelmasarja: Kuvia kadonneesta ajasta. Missasin ensimmäisen osan ja se harmittaa. Ainakin tuossa toisessa osassa on upeaa kuvamateriaalia ja aivan 1900-luvun alun värikuvia. Autochrome-tekniikka tuo sadan vuoden takaiset tapahtumat häkellyttävän lähelle.

Dokkarissa on myös liikkuvaa kuvaa muunmuassa Kiinasta ja siinä esimerkiksi näkee miten kammottaviksi sorkiksi väännetyillä lootusjaloilla käveltiin. Ei kuulkaa ole nykyinen tosi-tv mitään tuohon verrattuna, mutta lootusjalkojen takia dokkaria ei kannata jättää katsomatta. HUOM! Tämäkin osa sarjaa on Areenassa näkyvissä vain 9.6. asti.

Lopuksi vielä vintage-kuningatar: Ennenjulkaisemattomia kuvia Marilyn Monroesta. Lifen kuva-arkisto on niin juhlaa!

Aistikasta raidallista

Jos olisin 160-senttinen ja enemmän Audrey Tautou'n näköinen, ensi kesän suosikki-asukokonaisuuteni olisi tuossa alla. Mutta koska olen yli 180-senttinen raamikas emäntä, voin unohtaa 50-lukutyyliset lyhytpunttiset caprit samantien. Jonkinlaisesta raitapaidasta joka tapauksessa haaveilen.

Virkkaus ja neuletyöt nro 21 vuodelta 1954


Inspiraatiota löytyy muualtakin kuin vanhoista neulelehdistä: Ripaus inkivääriä -blogin Inka linkkasi Erica Tanovin sivuille, jossa on ihania (mutta valitettavan hinnakkaita) vaatteita, myös raitapaita venepääntiellä.

En tiedä mikä hinku minulla on tullut raitapaitoihin. Tosin en ole ihastunut mihinkään Marimekon tasaraitaan, vaan vanhanaikaiseen merimiestyyliin. Hassua, kun yleensä pidän vain yksivärisistä tai maltillisesti meleeratuista neuleista. Graafisesti kuvioidut vaatteet eivät ole olleet ikinä minun juttuni (polka dot -mekot ovat asia erikseen). Ja muutenkin raitapaitoja lukuunottamatta merimies- ja purjehdusmuoti epäilyttää: jos alan horista jotain purjehduskenkien ihanuudesta, niin toimittakaa minut hoitoon, olkaa hyvä.


Virkkaus ja neuletyöt nro 3 vuodelta 1949


Nyt pitäisi vain keksiä, että millaisen raitapaidan itselleni haluaisin, että sitä myös käyttäisin. Raglanhiha ja raidoitus on yllä olevassa puserossa tosi kaunis. Langaksi olen kaavaillut ohutta puuvillaa. Hyvä ehdokas on vaaleanpetroolinsininen Capri, jonka olen ostanut Tallinnasta pari-kolme vuotta sitten. Hienosti kaapissa marinoitunutta lankaa siis!




Joitain luonnoksia olen tehnyt, mutta luonnosten neuleet ovat vhän liiankin perusjuttuja. Malleissa pinnan raidallisuus tulisi erilaisista mallineuleista, ei eri värisistä langoista. Haluaisin, että paidassa/takissa olisi jonkilaista jujua eli tuotekehitys jatkuu.

Audrey Tautou on muuten kohta nähtävissä elokuvassa Coco Chanelin nuoruusvuosista. Ja kukapa muu hän olisikaan kuin Chanel itse. Ja trailerissa muuten vilahtaa Audrey-Coco raitapaita päällään.

Tänään on tiedossa kiva päivä: luvassa on pyöräilyä, Kaapelitehtaan Kierrätystehdas ja paaaljon aurinkoa!

Ompelurasiasta

Muutama postaus sitten kerroin saamastani tekstiiliaarteesta. Samoilta ihanilta ihmisiltä sain tekstiilien lisäksi myös ompelurasian. Rasia ei itsessään ole mikään kovin erikoinen, mutta sen sisältö on mieluisan vanha ja erikoinen.

Ompelurasiasta löytyi kaikenlaista, muunmuassa luisia kirjontalangoille tarkoitettuja "puolia" (onkohan noille olemassa joku oikea nimikin?). Tämän kaiken nykyisen muovisen tavarapaljouden keskellä luiset puolat tuntuvat oudoilta, vaikka onhan minulla käytössä luinen kinnasneulakin.




Ompelurasialahjoituksen jälkeen tulin siihen tulokseen, että minulla taitaa olla tällä hetkellä silmäneuloja tarpeeksi aika montaa elämää varten. Silmäneulat kun eivät ole samanlainen katoava luonnonvara kuin nuppineulat. Jos joku siis tarvitsee sekalaisia silmäneuloja, voisin hyvin luopua muutamasta kymmenestä. Lisäksi jos jollakulla on hyvin vanha Husqvarna (epäilen poljettavaa mallia), niin minulla olisi nyt annettavana neuloja sellaiseenkin.

Ompelurasian lisäksi sain myös paketillisen neulepuikkoja. Suurin osa niistä oli tavallisia pitkiä ohuita metallipuikkoja, mukana muutamat sukkapuikot. Joukossa kuitenkin oli alla oikealla oleva todella kaunis, todella ohuelle langalle tarkoitettu virkkuukoukku.




Vasemmalla oleva koukku minua jäi mietityttämään. Se oli neulepuikkojen ja virkkuukoukkujen seassa, mutta minulla ei ole mitään käsitystä mikä se on. Mitä sillä voisi tehdä? Liittyykö se edes käsitöihin vai johonkin ihan muuhun? Jos tiedätte, niin olkaa kilttejä ja valistakaa minua.

Saamieni kodintekstiilien joukossa oli yksi irroitettava vaatesomiste. Valtavan kokoinen valkoinen pitsirusetti näyttäisi varmasti tyylikkäältä 1930-luvun musta vierailupuvun etumuksessa. Itse somistin rusetilla korallinpunaisen kesäpaidan, ainakin nyt näin alkuun.




Viime aikoina blogikommentointini on jäänyt todella vähille jopa omassa blogissani ja tulen jatkossa luultavammin vielä vähentämään päätöntä netissä surffailua. Yritän keskittyä olennaiseen, saada aikaiseksi asioita ja nauttia elämästä. Se ei tarkoita blogin hiljenemistä, vaan kaikenlaisen järjettömän tuottamattoman luuhailun vähentämistä. Nimim. "Ihan aina ei tarvitsisi katsoa kaikkia löytämiään mäyrävauvavideoita"

Porvariston hillitty charmi

Tässä päivänä muutaman minulla oli mahdollisuus tutustua 1900-luvun alkupuolen helsinkiläisen porvariston liinavaatevarastoihin. Ystäväni ystävät olivat purkamassa jo aikaa sitten edesmenneiden isovanhempiensa asuntoa ja kun kukaan heistä ei juurikaan perusta vanhoista tekstiileistä, minut sitten kutsuttiin katsomaan niitä. Mukaani lähti sitten monta kassillista nimikoituja pyyhkeitä, lakanoita ja pöytäliinoja lähinnä 1930-luvulta. Suurinta osaa esimerkiksi nimikoiduista käsinkudotuista pellavapyyhkeistä ei ole nähtävästi ikinä käytetty.




Minulle lähinnä naureskeltiin, kun ihastuneena tutkin liinavaatekaappia. Omat sukujuureni ovat sen verran vaatimattomat, että omassa suvussani tehdyt ja hankitut tekstiilit on käytetty tarkkaan loppuun asti ja tokkopa niitä nyt on paljon ollutkaan. Sen takia on mielettömän hienoa päästä aikamatkalle porvariskodin liinavaatekaappiin. Olen aivan hurmaantunut minulle annetusta aarteesta. Kiitos vielä kerran lahjoittajille!




Saamieni aarteiden takia yksiöni vaikutti viikonloppuna enemmänkin kiinalaiselta pesulalta kuin kodiltani, sen verran kosteaa täällä oli kaikesta pyykinpesemisestä ja -kuivattamisesta johtuen. Halusin saada mahdollisimman nopsaan esimerkiksi ylläolevat pellavatyynyliinat käyttöön, sillä vaikka tekstiilit vanhoja ovatkin, ne eivät ole historiallisesti merkittäviä erikoisuuksia ja hyväkuntoisina minusta olisi häpeä museoida ne taas seuraavaksi seitsemäksikymmeneksi vuodeksi kaappeihin. Kotini väritys on vaivihkaa muuttumassa punavalkoiseksi, mikä sekään ei ole yhtää hullumpi väriyhdistelmä.

Ja pitsilakanoitakin sitten on. Ajattelin osasta noita ommella pussilakanoita, valkoiset vuodevaatteet ovat kaikista kauneimpia.




Katselin muitakin asunnossa jäljellä olevia tavaroita. Esille oli nostettu vanhan pahvilaatikko, josta paljastuivat kastemekko, -myssy ja morsiuspuvun asusteet 30-luvulta; pahoin rypistynyt tyllihuntu, vahakukkaseppele, valkoiset nahkaiset morsiuskengät ja valkoiset sukat. Upeaa, että tuollainen kokonaisuus on pystytty säilyttämään.

Kiehtovinta kokonaisuudessa oli vahakukkaseppele. Olin kyllä kuullut, että vahakukista sommitellut seppeleet olivat yleisiä 1900-luvun alkupuolen morsiamilla, mutta en ollut ikinä ennen nähnyt sellaista. Seppeleen kukat näyttivät vaaleilta kuusamankukilta (engl. honeysuckle on kyllä paljon kauniimpi sanana), mutta esimerkiksi tässä artikkelissa (pdf!) kerrotaan, että vahakukat imitoivat yleensä appelsiininkukkia.

Fillariasu

Tänä aamuna ei tarvinnut laittaa kirkasvalolamppua päälle herätessä! Tosin tähän saattoi vaikuttaa ihanan aurinkoisen ilman lisäksi myös se, ettei tänään tarvinnut herätä aikaisin.

Ja aurinko lämmittääkin jo. Olin tänään liikenteessä villapaidassa (ei siis takkia enää) ja reisitaskuhousuissa, tosin vain täällä kotinurkilla. Kunhan tuo lumi ja sohjo vielä sulavat, niin haluaisin näyttäytyä seuraavanlaisessa ulkoiluasussa.


Vapaa-ajanmuotia vuodelta 1935:
Voisin ottaa myös tuollaisen pyörän hameverkkoineen, kunhan siinä vain olisi vaihteet.


Tuollainen housuhame olisi niin pop. Varsinkin nuo merimiestyyliset napitukset sivuissa iskevät. Samanlaiset napitukset voisin kuvitella myös löysiin pellavahousuhin... Ehkä nyt keväällä nähdään ihme ja minä liikun julkisilla paikoilla pitkissä housuissa.

Pidän myös kovasti noista kengistä ja paitakin on mainiosti ulkoiluun sopiva, mutta toisella korvallisella keikkuva baskeri olisi minulle hieman liikaa.

Kuva on Pyrkijä-lehden kansikuva. Minulle ei oikein selvinnyt, vaikka koko vuosikerran olen selannut, että millaisen aatteen lehdestä on oikein kyse. Nuhteettomaan elämään lehdessä kuitenkin kannustetaan.




Tuo kolmekymmentäluvun grafiikka on niin ihanaa. Seuraavaksi alan varmaankin pauhata Bauhausista.:)


EDIT:
Piti vielä lisätä loppuun kuva omasta uskollisesta pyörästäni, koska olen halunnut laittaa tämän todellisen taidekuvan blogiini jo pitkään (huomatkaa suihkukoneen vanan ja fillarin samansuuntainen liike).;) Kuka arvaa missä kuva on otettu?

Fiktiosta faktaa?

Ihmisten usko kirjoitettua sanaa kohtaan tuntuu olevan valtava. Fakta ja fiktio sekoittuu helposti, kun se on kirjoitettu ja varsinkin painettu paperille. Liza Marklundin kahdesta romaanista on noussut hirveä haloo, koska kirjailijatar on tunnustanut, ettei kyse ole tositarinasta, vaikka niin on kuulemma aikaisemmin sanonut.

En tiedä onko Marklund todella ennen antanut haastatteluissa ymmärtää, että kyse on tositarinasta, koska en ole kirjailijan uraa saati haastatteluja sen enempää seurannut. Minusta kuitenkin on lähinnä kummallista, että kun kyse on romaanista, miten jollekin voi jäädä sellainen kuva, että kyse olisi muuta kuin kaunokirjallisuutta. Olen lukenut kummatkin kyseessä olevat kirjat ja minulle ei tullut mieleenkään ajatella niitä faktana juuri siksi, että ne olivat romaaneja. Sanat "tarina on totta" jossain takakannessa eivät silloin merkitse yhtään mitään.

Myönnän, että joskus minullekin fiktio tekee tepposet. Historiallisia, mutta realistisia romaaneja lukiessa minun täytyy välillä muistuttaa itselleni, että kyse todella on fiktiosta. Esimerkiksi Kjell Westön Missä kuljimme kerran ja pari viikkoa sitten lukemani Raija Orasen Fanny houkuttelevat tuttujen Helsinki- ja tapahtumakuvauksiensa avulla uskomaan, että kyse on todellisesta tarinasta. Olo on ristiriitainen: kun tunnistaa olemassa olevia faktoja, mutta samalla tietää, että osa henkilöistä ja melkein kaikkien henkilöiden toiminta on kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

Hassu esimerkki faktan ja fiktion sekoittumisesta on Anna Kortelaisen syytä. Kortelaisen Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina on nähtävästi nostanut ihmisten mieliin elävän kuvan Albert Edelfeltin rakastajattaresta, vaikka ei ole olemassa mitään virallisia aikalaisdokumentteja Edelfeltin naissuhteista pariisilaiskokettien kanssa. Kuitenkin yhtäkkiä ihmiset puhuvatkin "siitä Edelfeltin rakastajattaresta".

Toisaalta tuon käsityksen luomisessa osasyyllinen on kirjan kustantaja. Tammen sivuilla kun lukee: "Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina oli ilmestyessään yksi median eniten noteeraamista ja kiitetyimmistä tietokirjoista". Tajuan kyllä, miksi tuossa yhteydessä käytetään sanaa tietokirja. Onhan Kortelainen nivonut omaan salapoliisimaiseen selvitystyöhönsä paljon faktaa mikrohistorian keinoin esimerkiksi ranskalaisesta yhteiskunnasta 1800-luvun loppupuolella. Kuitenkin kirjan Virginie, joka on tarinan alku, loppu ja tarkoitus, on fiktiota eli eiköhän oikea nimitys teokselle kuitenkin olisi romaani.

Tällä hetkellä minulla on lukemisen alla Kortelaisen väitöskirja, Albert Edelfeltin fantasmagoria: nainen, "Japani", tavaratalo. Fanitan Kortelaisen tyyliä kirjoittaa, hänen tuottamansa tieteellinenkin teksti on helposti luettavaa, soljuvaa ja lennokasta. Suosittelen kaikkia Kortelaisen teoksia, shoppaileville naisille erityisesti Päivä naisten paratiisissa on hyödyllinen, sen jälkeen shoppailuaan voi perustella kulttuurihistoriallisilla syillä.;)

Vanhasta Kotiliedestä

Löysin antikvariaatista muutama viikko sitten Kotilieden vuoden 1928 kirjaksi sidotun vuosikerran. Lehdet ovat olleet mitä hauskinta ja mielenkiintoisinta luettavaa. Esimerkiksi ajan mainokset ovat hellyyttävän kömpelöitä reklaamitoiminnan ollessa vielä verrattain nuorta.

Tosin välillä on tullut surku esimerkiksi Kysymyksiä ja Vastauksia -palstaa lukiessa. Kysymykset (ja myös vastaukset) kun kertovat yhteiskunnasta, jossa vallitsee tiukka järjestys ja etiketti.

Joukossa on kuitenkin myös hulvattoman hauskoja kysymyksiä ja vastauksia:

Kysymys: Milloin on Isan nimipäivä? Vastaus: Isa on kai lyhennys Isabellasta eikä sellaista ole meidän almanakassamme. Jotta nimipäiväkahvit sentään saataisiin, suosittelemme Irman, Irinen tai Inkerin päivää tai miksi ei joulun alla olevaa Iisakkia. Tällaisten pulmien välttämiseksi huolehtikoon tunnollinen äiti siitä, että tytär ristittäessä saa ainakin yhden nimen, joka on allakassa lukukauden aikana. (Kotiliesi nro 17/1928)

Vuosikerrasta löysin myös uuden käsityötekniikan (Kotiliesi nro 9/1928). Harvoin löytää uusia tekniikoita, joita ei ole tullut ajatelleeksi ollenkaan. Sisustusryijyä voi tehdä myös neulomalla!


Ryijynukat lisätään joka neljännellä kerroksella jokaisen silmukan väliin. Työn kumpaankiin reunaan neulotaan kolmen silmukan levyiset reunat ilman nukkia, ne huolittelevat ryijyn reunat. Artikkelissa suositellaan pohjalangaksi kierteistä puuvillaa kaksinkertaisena ja nukkalangaksi tavallista ryijylankaa. Ajattelin kokeilla ryijytekniikkaa 10cm x 10 cm -kokoisen miniryijyn verran.

Nykyajan mies, huomio!

Viikko sitten listasin viehättävältä naiselta vaadittavia ominaisuuksia. Koska itse olen keräänyt aktiivisemmin vain naisille tarkoitettuja oppaita, miehille suunnattuja oppaita minulla on vähemmän. Tietenkään niitä ei ole edes tuotettu samalla tavalla kuin naisille suunnattuja oppaita. Miehillä on selvästi ollut tärkeämpääkin tekemistä kuin oma ulkonäkö tai käytöstavat...

Itseasiassa olen löytänyt vain yhden tyylioppaan miehille. Jokaisen miehen kirja vuodelta 1946 opastaa oikeaan pukeutumiseen, käyttäytymiseen, miehisiin harrastuksiin (herrasmiehelle sopivia harrastuksia ovat muunmuassa metsästys, kalastus ja valokuvaus) ja muuhun miehille olennaiseen.

Kirja opastaa esimerkiksi kuinka toimia ravintolaillallisella daamin kanssa:

Ravintolaan saavuttaessa auttaa herra päällystakin naiseltaan – ei eteisvahtimestari.


Ravintolassa huoltavat herrat tilauksen.


Laskun suoritus on samoin herrojen asia.

Tuo herran daami taitaa olla hieman kevytkenkäinen, koska hän näyttää peilailevan itseään ravintolapöydässä. Juuri se oli kiellettyjen asioiden listalla! Valitan kuvien huonoa laatua, mutta kuvat olivat rasteroituja, skannaaminen ei oikein onnistunut.

Minulla on muutama muukin miehille/pojille tarkoitettu opas. 1900-luvun alussa julkaistut oppaat on kirjoitettu kristillisessä hengessä ja niiden tärkein sanoma tuntuu olevan, että oikea kristitty elämä on hengen voittoa ruumiista. Sukupuolista kanssakäymistä on paras harrastaa vain jälkikasvun hankkimista varten. Sanoisin, että hempukkamaiset naisten oppaat ovat paljon viihdyttävämpää luettavaa.

Viimeiseksi todellinen vinkkilinkkien helmi: Flirttailuopas miehille (via Norppa). Minusta varsinkin seuraava vinkki on to-del-la-kin kokeilemisen arvoinen: Vilkuttele. Siis kädellä! Kun jäät kiinni kauniin neidon katseeseen, heilauta kättäsi pienen hymyn säestämänä. Hello, sugar..

"Hello, sugar" tosiaan.

Nykyajan nainen, huomio!

Muutama vinkki siihen, miten tulla viehättäväksi naiseksi. Kärsitkö kuivista kyynärpäistä? Ota esimerkkiä filmitähdestä ja hiero kyynärpäitä kerran viikossa sitruunalla ja suolalla.



Lisäksi olisi hyvä muistaa, että mm. seuraavat asiat ovat ankarasti kielletyt siltä naiselta, joka tahtoo olla viehättävä ja valloittava tai tulla sellaiseksi.

• Itsensä puuteroiminen ja maalaaminen ravintolassa.
  
• Määräysten ja tilausten antaminen tarjoilijalle silloin, kun mukana on kavaljeeri.
  
• Kovalla äänellä puhuminen ravintoloissa, raitiovaunuissa ja julkisilla paikoilla.
  
• Miesvalloituksistaan kertominen toiselle miehelle.
  
• Käsilaukkunsa pullolleen ahtaminen.
  
• Kutsuun vastaaminen vuorokautta liian myöhään.
  
• Teatterissa paikoilleen selkä edellä vääntäytyminen.
  
• Painostaan, sairauksistaan tai rahoistaan puhuminen.
  
• Silmäänpistävästi pukeutuminen.
  
• Verenpunaisten kynsien pitäminen.
  
• Maalle ja luontoon meneminen korkeakorkoisissa jalkineissa ja ravintolaan meno urheilupuvussa.
  
• Hakkailu toisten miesten kanssa.
  

Ei minusta olisi 50-luvun naiseksi. Ohjeet ovat kirjasta Kauneuden kirja - Terveyden- ja kauneudenhoidon ohjeita naisille vuodelta 1951. Mitäköhän kirjan kirjoittaja olisi sanonut blogin pitämisestä?

Venäläistä kuukkelia

Miten tyhmä ihminen voi olla?! Olen nettiä käyttänyt oikeastaan päivittäin viimeiset kymmenen vuotta ja vasta nyt tajusin, että on olemassa myös Google.ru (joka on ollut varmaan olemassa Googlen alkupäivistä lähtien). Sinne kun pistää kyrillistä tekstiä niin jopa alkaa toimia.

Tämän tiedon tajusin, kun tätini vinkkasi minulle, että oli löytänyt tietoa tehtaasta, joka edellisen postauksen pienen kannun on valmistanut. Leningradskii zavod farforovih izdelii (en osaa translitteroida oikein, eli Ленинградский завод фарфоровых изделий) eli Leningradin posliini(tuote)tehdas aloitti 1920-luvulla ja erikoistui myöhemmin astioihin ja patsaisiin. Leima, joka kannun pohjassa on, oli käytössä 1950-60 -luvuilla. Tehdas suljettiin 1980-luvun lopulla.

Nyt alkoi kiinnostamaan keräily: Pitäisi päästä Pietariin nuuskimaan paikkoja, mistä tämän tehtaan tuotteita voi saada. Haluaako joku lähteä mukaan?:)

Etymologiaa

Ei sitä turhaan ole tullut luettua merihistoriaa kymmentä opintoviikkoa: Intuitiivisesti keksin portviiniä siemaillessani, että sana portto varmaankin liittyy sataman (port) huonomaineisiin naisiin.

Ja näin Veijo Meri toteaa sanasta kirjassa Sanojen synty:

Portto, ilotyttö, rahahuora, muinaisruotsissa ja -norjassa portkona, jonka port on satama ja kona nainen. Kysymyksessä oli siis satamanainen, satamahuora. Skandinaavit saivat sanansa anglosakseilta, joiden samaa tarkoittava sana oli portcwēn.

Yleistä löpinää

Uusin Project Spectrumiin sopiva projektini:

Katesaumaa ommeltavana metritolkulla!

Tuosta sinisestä villakankaasta pitäisi tulla keskiaikainen venäläistyylinen miehen takki. Kangas on todella kaunista kalanruotokuviollista (ts. murtotoimikasta) villaa. Matan tekstiilistä löytyy upeita villakankaita, jotka sopivat hyvin historiallisiin vaatteisiin, jos ei halua kasvattaa lampaita, kehrätä lankaa ja kutoa kangasta itse. Kaupan omistajattaren mukaan kaikki kaupan villakankaat kestävät vesipesun!

Sain 170 grammaa koirankarva/lampaanvillalankaa. Karva lienee samojedia. Lanka haisi aivan järkyttävältä sen saadessani (voiko lanoliini härskiintyä?!), mutta pesun jälkeen lanka tuoksuu vain vienosti lampaalta. Ongelmana on, että mitäköhän tuosta langasta tekisin. Lanka karvaa aika paljon, olenkin miettinyt sen värjäämistä. Vihreät koirankarvalapaset ja -pipo voisivat olla hauskat.



Yritän järjestää loppuja opintojani johonkin järjestykseen. Suurimmassa osassa on edelleen gradu ja päättöharjoittelu. Lisäksi pitäisi suorittaa viimeinen metodologia-kurssi ja pari käsityötieteen kirjatenttiä. Kirjatentit varmaankin jäävät kesälle. Puoli vuotta sitten ajattelin optimistisena, että valmistuisin nyt toukokuussa. Nyt nauran tuollaiselle ajatukselle! Syksyllekin jää suoritettavaksi pari kasvatustieteen kurssia. Onneksi ei ole yliopistolta kiirettä mihinkään...

Tukholmassa (taas kerran)

Olimme tällä viikolla Tukholmassa huvimatkalla siipan ja Juran kanssa. Juralta löytyy runollisempi kuvaus reissusta. Aloin taas pohtia, että miksi olen aina ollut Tukholmassa vain talvella. Tällä kertaakin oli infernaalisen kylmä ja palellutin reiteni (kyllä, minulla oli villahousut ja pitkät villasukat). Seuraavalla kerralla suostun lähtemään Tukholmaan vain kesällä. Haluan päästä Skansenille käymään kesämekossa ja Nordiska Museet on edelleen näkemättä.

Oleskelimme Gamla Stanissa ja löysin monta taloa, jossa voisin asua. Ehdokas nro 1:

Nuo pienet yläikkunat!

Ehdokas nro 2:


Alla olevan kuvan punaisessa koristeellisessa talossa Stortorgetin laidalla on boheemi kahvila, jonka kellarikerroksessa voisi viettää enemmänkin aikaa:



Kävimme Livrustkammarenissa, jossa sattumalta oli varsin mielenkiintoinen kenkä-näyttely. Näyttelyssä on esillä kenkiä 1500-luvulta aina viime vuoteen saakka. Ostin näyttelyn kengistä kertovan kirjan, joka osoittautui varsin mainioksi teokseksi. Näyttelyn mukaan nimetyssä Skor ger mer - makt flärd magi -kirjassa muotitoimittajat ja muodintutkijat selvittävät kenkien eri merkityksiä monesta eri näkökulmasta. Livrustkammerenissa kiinnostivat myös kuninkaiden kuolinvaatteet veritahroineen päivineen ja kuninkaallisten lapsien edustus- ja leikkipuvut 1700-luvulta alkaen. Kiitosta näyttely saa myös oikein järjestetyltä valaistukselta: Tekstiilit ovat esillä hämärässä. Toisin on italialaisissa museoissa.

Ryhmämme miespuoliset jäsenet lähtivät tutustumaan vielä Medelhavsmuseetiin, mutta minä päätin lähteä kiertelemään Gamla Stania ja shoppaamaan.

Lankalakko hieman lipsui, koska kävelin pitkin Öster Långgatania. Kävin Anntorps Väv -kaupassa, josta ostin alennuksessa ollutta Noron todella outoa efektilankaa. Stickasta ostin merinovillaa. Stora Nygatanilla poikkesin Ullcentrum -liikkeessä, mutta en sortunut tummanruskeaan alpakkaan. Yhteensä lankaa ja villaa ostin vain 150 grammaa ja siitäkin osan lahjaksi.

Tukholman tuliaisia:


Kävin Gudrun Sjödenin liikkeessä (liike on ihana!) ensi kertaa ja piipahdin myös tutustumassa Oleanan Tukholman myymälään. Ostin The Earth Collection -kaupasta alennuksessa olleen kaulakorun, jota olen pitänyt nyt kaksi päivää kaulassa. Koru menee neljä kertaa kaulan ympäri. Keltaiset lasihelmet, värjätty vihreä helmiäinen ja harmahtavat helmet (värin nimi on kai peacock) ovat toimiva yhdistelmä.

Väsymys

Kun täytyy ulkomaita myöten riekkua, niin kyllähän sitä väsyneeksi tulee. Tosin tämänpäiväinen seitsemäsluokkalaisten tyttöjen opettaminen väsyttää enemmän kuin eilinen päivä Tukholmassa. Olen selvästi rutinoituneempi shoppaaja ja museossakävijä kuin opettaja.

Tukholmasta lisää myöhemmin, nyt siirryn taas valokuvalapasten ihmeelliseen maailmaan. Kävin läpi äsken kuva-arkistojani ja sieltä tuli esiin yksi lempivalokuvistani ikinä:



Kuvassa on kaksi parturityttöä 1900-luvun alusta. Seinällä on kalenteri, joka kuvaa viimeistä tsaariparia ja kruununperillistä. Peilistä tyttöjen välistä heijastuu kamera ja valokuvaaja. Kuvan olen ostanut Tallinnasta, mutta kuvan takana ei ole mitään tietoja valokuvaamosta tai tyttöjen henkilöllisyydestä.

Huomenna lisää tisseistä ja neuleista.:)

Onnellista joulunaikaa...

...kaikille, jotka tätä eksyvät lukemaan. Viettäkää aikaa rakkaimpienne kanssa, levätkää ja syökää itsenne palloiksi! Toivotukset lähtevät kahden vanhan joulukortin myötä:



Herr Viktor Holmbergille on lähetty tämä lähinnä pervonnäköisiä pikkumiehiä (jotka kai pitäisi käsittää tontuiksi) esittävä kortti vuonna 1905. Lähettäjä tuntematon helsinkiläinen.



Tämä alppivaikutteinen joulukortti (alareunassa lukee kultakirjaimin "Hauskaa Joulua") on lähetetty Fröken Ida Sahlstenille vuonna 1914. Lähettäjä H.P. Eniten minua hämmentävät kuvassa miehen säärystimet ja kengät ilman sukkia. Varsin jännittävä yhdistelmä. Lisäksi mies tuntuu vain hengaavan ja naisen täytyy hoitaa yksin työt. Että näin jouluna.

Tylsää

Tällä hetkellä tuntuu, että mikään ei edisty mihinkään suuntaan. Työhuoneen lattialla on noin 20 paria lapasia, rintakoruja, kasseja ja muuta tilpehööriä. Kylpyhuoneessa on kuivumassa viisi paria lapasia ja kaksi kaulaliinaa vanutuksen jälkeen. Olohuoneen lattialla taas on kahdet keskeneräiset lapaset ja kaksi kaulaliinaa... Gradun teoriaosa on onneksi saanut vähän jatkoa.

Koska mitää kivoja kuvia minulla ei ole vielä esitellä aikaansaannoksistani, niin esittelen hauskan valokuvan vuodelta 1932. Erityisesti pidän naisten samantyylisistä virkatuista verkkomyssyistä. Ne ovat kuin viime vuosien neulelehtien kesänumerosta.


Iloinen seurue Suomenlahdella, Viron rannikolla.

Olen muuten hyvin huolissani kirjoittamani kielen rappeutumisesta. Blogi-entryni ovat täynnä kirjoitusvirheitä ja kammottavia lauserakenteita. Pitänee yrittää petrata jatkossa.

Katsokaa tänään Punainen lanka. Haastateltavana on kovasti fanittamani Anna Kortelainen.

Nimistä

Juttelu Särmän kanssa eilen sain minut taas miettimään nimiä. Olen ollut aina kiinnostunut niin etu-kuin sukunimistäkin. Suuri suomalainen nimikirja vuodalta 1985 on ollut ahkeran selauksen kohteena ja Hesarin kastetut ja vihityt -palstat ovat mitä parasta nimien maistelumateriaalia.

Minusta hyvälle etunimelle on muutama peruste:

1. Sen tulee kuulostaa kauniilta ja olla selkeä.
2. Sen täytyy tarkoittaa jotakin, vain foneettisesti kauniit nimet ovat mielestäni tyhjiä.
3. Sillä täytyy olla historia.
   
4. Sen täytyy rimmata sukunimen kanssa, Jessica Möttönen ei vain nyt toimi!
5. Sen tulee olla sen verran harvinainen, että koululuokassa ei ole kolmea samannimistä.

Olen aina pitänyt vanhoista perinteisistä nimistä. Ilokseni olen huomannut, että Helmi, Sofia ja Aino löytyvät Väestörekisterikeskuksen mukaan kymmenen suosituimman tytönnimen joukosta tänä vuonna.

Sukunimiäkin on kiva maistella. Erikoisemmat pistävät silmään ja ne kyllä muistan. Itse olen onnellisessa asemassa, että vaikka etunimeni on tavallisempaakin tavallisempi, on sukunimeni harvinainen eli toista kokonimikaimaa minulla ei ole. Toisaalta harvinainen nimi kuullaan usein väärin. Äkkisältään muistan ainakin neljä erilaista tahatonta väännöstä sukunimestäni.

Nettipersoonani nimi Mielitty on muinaissuomalainen nimi, joka on ollut käytössä niin miehillä kuin naisillakin. Nimi oli käytössä vielä 1300-luvullakin, vuodelta 1319 tieto, että Hattulan Vesannun Paavolla oli emäntänä Mielitty. Samaa juurta oleva nimi on vääntynyt myös muotoihin Mielikkö ja Mielikkä (miesten nimiä) ja Mielikki (naisen nimi).

Nykyään Mielitty ei nauti suurta kansansuosiota. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Mielitty-nimen on saanut kaksi naista 1900-luvulla. Minun mielestäni Mielitty on nimenä kaunis, se sointuu kauniisti ja lisäksi sillä on positiivinen merkitys: Mielitty eli mieluinen, toivottu tai haluttu.

Lisätietoa nimistä:

• Suomen sukututkimusseuran artikkelikanta keskittyy lähinnä sukunimiin.
• Helsingin yliopistolla on ollut luentosarja paikannimistä ja henkilönnimistä.
• Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu on mitä parhainta viihdettä. Katsokaapa vain montako Arwenia tai Brookea Suomesta löytyy.
• Jos Googleen laittaa "names" hakusanaksi, niin tulokseksi saa viihteellisiä nimitietokantoja.
• Harmaasusien artikkeli muinaissuomalaisista etunimistä.
• Ajatuksia herättäviä artikkeleita nimistä.