perjantai, maaliskuu 28, 2008

Pimp my neuletakki osa 2

Itseasiassa tämän takin tuunauksen aloitin jo vuosi sitten, kun olin viininpunaista neuletakkia tuunannut. Viininpunainen takki on ollut ihan lempparini, mutta koska mustaa väriä vierastin aika pitkään (nyt se on tosin päässyt takaisin armoihin), mustaa takkia ei tullut loppuun tuunattua.


Takin kiinnityksenä oli ennen vetoketju. Korvasin vetoketjun isolla helmiäisnapilla. Neuletakin pääntietä suurensin ja ompelin pääntien koristeeksi valkoisen puuvillapitsin.



Vasempaan hihansuuhun kirjailin villalangalla ketjupistoilla sydämen ja ympäröin sen erilaisilla valkoisilla napeilla:


Kohta tämä nainen lähtisi baariin.

Vinkkinä niille, jotka haluavat vaikuttavia tilisiirtoja (tosin pois omalta tililtään): viime viikolla oli hirveä miettiminen, kun tarkistin netistä tiliotetta, että mitä olin ostanut yrityksestä nimeltä Kallion Työ ja Taide Oy. Sitten tajusin, että olin pari viikkoa sitten istunut iltaa Heinähatussa. Epäilyttäviä nuo yritysnimet, mutta tällä kertaa yrityksen nimi korottaa mukavasti viikonloppuisen toiminnan luonnetta.:)

Tunnisteet: ,

tiistai, maaliskuu 25, 2008

Viikkoraporttia, taas kerran

Jos hehkuttelin viikko sitten gradun lähestyvää valmistumista, ovat fiilikset aika vastakkaiset tällä hetkellä. Vähän niinku ahdistais taas. Ahiahi.


Pääsiäinen lähinnä tarkoitti minulle sosiaalista kanssakäymistä ja järkyttävää syöpöttelyä. "Ruokaa" on edelleen kaapissa: Mignon-munia, Neuhausin suklaata, suolakeksejä ja niin edelleen. Oikeasti tekisi mieli salaattia, mutta kun en jaksa lähteä lähikauppaan.

Mitään järkevää tai tuottavaa en ole tehnyt, olen lähinnä nollannut aivojani Fred Vargasin dekkareilla ja Ståhlbergin Pilvivaeltajalla.

Pääsiäislounaalla maanantaina vanhempieni luona kuvasin kukkia. Leikkokukat ovat mielestäni ihania, lempikukkiani ovat neilikat. Kotiin raaskin ostaa kukkia hyvin harvoin. Pääsiäisen kunniaksi tätini toi vanhemmilleni oransseja leinikkejä äitini hankkimien tulppaanien, narsissien ja ohran seuraksi. Ohra päätyi lopulta siskoni kissojen herkuksi. Tosin en ole vielä kuullut, mitä kissat oraista pitivät.






Kavereillani on kummallisia lahjakkuuksia: eilen katsoin kun rasiallinen miniluumutomaatteja (niin no, minä söin tomaateista kolme) hävisi ehkä kolmessa minuutissa. Yllättävä taito.

Ai niinku mikä neulominen? Joo ei nyt.

Tunnisteet:

tiistai, maaliskuu 18, 2008

Oman naiseuden reflektoimista ja sen sellaista

Edellisestä postauksestani pieni osa on päätynyt niin sähköiseen kuin printti-Hesariinkin. Uskoisin, että olen ensimmäinen ihminen, joka lausuu Hesarin sivuilla olevansa tyttötyttö*. Tätä pitää juhlistaa! Tietenkin neulomalla vaaleanpunaista lankaa ja syömällä hattaraa ja vaahtokarkkeja! Tai sitten ei. Oikeasti taidan korjata gradua ja juoda kahvia.

Vähän minua hämmentää, että minut laitetaan Hesarin jutussa puhumaan suuren blogiryhmän puolesta, kun oikeasti puhun vain omasta puolestani. En ole tosin nähnyt muiden käsityö-, neule- tai muotibloggaajien reaktioita sunnuntain lehtijuttuunkaan, kun taasen muunlaisissa blogeissa keskustelu on ollut aktiivista.

Gradulle kuuluu varsin hyvää. Sain rakentavaa ja auttavaa palautetta. Korjauksiin mennee pari viikkoa ja se on sitten siinä. Käsittämättömän hyvä fiilis.

*Rakas vanhempi pikkuveljeni kuolee luultavammin nyt häpeään, sunnuntain juttukin oli hänelle jo liikaa.:)

Tunnisteet:

sunnuntai, maaliskuu 16, 2008

Kevyttä ajanvietettä


Kuten edellisen postauksen kommenteista voi lukea, Helsingin Sanomissa oli tänään kulttuurisivuilla sivun juttu erilaisista suomalaisista blogeista. Blogeissa on hälisty jutusta, mutta minulla ei ole omasta puolestani mitään valitettavaa. No ei tietenkään, kun minusta oli lehdessä vielä nätti kuvakin!

Minua haastateltiin juttuun käsityöbloggaajan ominaisuudessa. Olisi ollut jotenkin hämmentävää puhua loppujen lopuksi hyvin kirjavan joukon puolesta, siksipä kerroin omia mielipiteitäni blogeista. Minun mielestäni suurin osa blogeista ovat viihdettä ja että käsityöblogit ovat ehdottomasti viihdettä, enkä oikein ymmärrä miksi se olisi huono asia.

Kielitoimisto määrittelee viihteen kevyeksi ajanvietteeksi. Mitä muuta suurin osa blogeista on? Niiden parissa viihdytään ja vietetään aikaa. Ja miksi sanalla viihde on niin huono kaiku? Eikö viihde voi olla vakavasti otettavaa ja älykästä ja eikö viihdettä tuottamalla ja kuluttamalla voi oppia uusia asioita? Mädättääkö viihde aivot ja tekee ihmisistä tyhmiä?

Oma blogini on minulle harrastusväline ja kommunikointikanava. Pidän blogia vakavissani, mutta samalla sen pitäminen on minulle viihdettä. Minun mielestäni blogini arvoa ei vähennä se, että luokittelen sen viihteeksi ja ajanvietteeksi. Olen luvannut itselleni, että lopetan blogin pitämisen heti, kun se ei tunnu enää itsestäni mielekkäältä. Tähän asti intoa on kuitenkin piisannut.

Toivon myös blogini lukemisen ja seuraamisen olevan viihdettä. Toivottavasti täällä viihdytään ja tullaan käymään toistekin. Olen ylpeä ja hieman hämmästynytkin siitä, että ihmiset viihtyvät niin hyvin blogini parissa. Olen iloinen, jos ihmiset pitävät kirjoituksistani, inspiroituvat tekemään itse käsitöitä ja saavat postauksiani lukiessa pienen annoksen tekstiilitietoa.

En kuitenkaan pidä blogia siksi, että kertoisin esimerkiksi käsityökulttuurista muille. Tarkoitukseni ei ole sivistää blogini lukijoita tai levittää neulomisen ilosanomaa. Voisin tietenkin keksiä blogilleni hienoja merkityksiä: sitä voisi pitää käsityötaidon ja -tiedon levittäjänä, verkostoitumisvälineenä, pedagogisena kokeiluna tai ties minä, mutta siihen minulla ei ole tarvetta. Blogini sisältöä ovat minun kiinnostuksenkohteeni ja minun elämäni tapahtumat.

Minulla ei ole mitään tarvetta olla tiedostava ja vakavasti otettava tai painottaa blogillani olevan vakava päämäärä. Sillä kun ei ole. Viihdyn nykyisessä asemassani varsin hyvin. Minulla ei ole tarvetta korottaa itseäni bloggaajana, mutta ei myöskään vähätellä. Olen ylpeänä tyttötyttö.

Jos jollekulle tulee nyt mieleen hyviä määritelmiä käsityöblogien luonteesta, niin kommenttilootaan saa mielellään kommentoida! Onko viihteellisyys pahasta vai jopa hyvästä?

_________________________________________________
Ja kyllä minä seuraan kahta aiheiltaan poliittista blogia: Jyrki J.J. Kasvia ja Jussi Halla-ahoa. Sekin on enemmän kuin moni tuntemani ihminen seuraa.

Lehti sanoi asian niinkuin se on.

Colour me! skannasi Hesarin jutun.

Hesarissa minua tituleerattiin käsityönopettajaksi. Ne maisterinpaperit olisi nyt paras sitten saada (tämänkin postauksen kirjoittamiseen menneen ajan olisi voinut siis käyttää paremmin).

Tunnisteet:

lauantai, maaliskuu 15, 2008

So 30's

Jos minun täytyisi valita 1900-luvulta suosikkivuosikymmeneni muodin suhteen, niin se olisi ehdottomasti 1930-luku. En tiedä, ehkä lapsena tuli katsottua liikaa suomileffoja, mutta 1930-luvun estetiikka vetoaa. Jotenkin tyylissä yhdistyy naisellisuus ja reippaus.

Vuosikymmenen neuleet ovat vartalonmyötäisiä ja hyvin istuvia. Malleissa on usein joko istutetut hihat tai puhvihihat. Harmikseni minulla ei ole 1930-luvulla julkaistuja neulelehtiä kuin muutama, vuosikymmenen neulemallit ovat niin upeita. Seuraavat kuvat ovat Neoviuksen julkaisemasta Virkkaus- ja neuletyöt -lehdestä (2/1938). Voisin ottaa kaikki neuleet käyttöön heti!

Lyhyt jakku edustaa mannermaista eleganssia. Kuvatekstissä kerrotaan, että jakku on neulottu keltaisesta langasta.

"Wallis"-puseron materiaali oli kuvatekstin mukaan sinistä silkkivillalankaa. Pidän tuosta 30-luvulle tyypillisestä leikkauksesta kovasti.

Pieni neuletakki on kiiltäväpintaista, vaaleaa, harmahkon vihreää kesälankaa.

Ja sitten omiin neulesuunnitelmiin. Vaikka tämän vuoden puolella on ollut kiireiden takia vaikeuksia keskittyä isompiin neuleprojekteihin, niin toiveissa olisi kesäksi pieni neulepusero 1930-luvun tyyliin.


Paitaan valitsin viime kesänä Tallinnasta Karnaluks-tukusta ostamani hyvin kiiltävän kaapelikierteisen puuvillalangan. "Pure Cotton Crepe" -lankaa ei löydy valmistajansa Cygnet Yarnsin sivuilla lainkaan, mutta Karnaluks-tukun sivuilta kyllä.


Langan ainoa huono puoli on, että se on sen verran ohutta, että sitä pitää nitkuttaa nro 3:n puikoilla, jotka ovat minun makuuni hieman liian ohuet. Kokeilutilkku kuitenkin valmistui yllättävän nopeasti.

Lanka on ihanan väristä ja todella sileää. Niin väristä kuin pitsikuviostakin tulee mieleen kruunutilli, tillin kukkivat latvat. Projekti kulkee siis nimellä Tilli.


Pitsimalli on Eevan käsityöt -lehdestä (1957 kevät), mutta muuntelin pitsimallia jonkin verran:

Tunnisteet: ,

torstai, maaliskuu 13, 2008

Kässäpussi

Varmaan melkein kaikilla peruskoulun käyneillä ensimmäinen tekstiilityön tunneilla tehty työ on ollut kässäpussi eli käsityön säilyttämiseen tarkoitettu pussi. Kässäpussia tehdessä on ollut luonnollista harjoitella mittaamista, kankaan leikkaamista, nuppineulojen käyttämistä ja niin edelleen.

Minun ensimmäinen kässäpussini oli punaruudullinen ja tein sen peruskoulun kolmannella luokalla. Siitä on lähes 20 vuotta aikaa ja sen jälkeen en ole tehnyt yhtään kässäpussia. Käsityöt ovat kulkeneet epämääräisissä muovipusseissa tai kankaisissa kauppakasseissa. Tällä viikolla havahduin, että olin ottanut kässäpussiksi nimenomaan kauppakassiksi ostamani Reisenthelin kassin. Päätin, että tilanteelle pitää tehdä jotain.

Niinpä syntyi jotain tällaista:

No mutta sehän on kässäpussi!

Tein kaksi versiota, värikkäämmän värikkäitä päiviä varten ja tummasävyisen niitä päiviä varten, kun haluaa olla tyylikäs asusteita myöten (sen päivän kun oikeasti näkisi ;) ).

Pussi on juuri sen kokoinen, että sinne mahtuu peruskäsityö. Nämä pussit nyt ovat oikeastaan vasta protoja, jos näitä kässäpusseja innostun tekemään lisää, tuota kiristysmekanismia täytyy pohtia vähän lisää.


Nappeja!

Punaisessa pussissa pilkut ovat vuorikankaassa:

Tummassa versiossa on sisällä tummansininen kukkakuvioinen puuvillakangas ja koristeena punaisia nappeja Project Spectrumia ajatellen.


Kankaat ovat uusia lukuunottamatta hurmaavaa apila-kangasta. Se oli alunperin pitkä röyhelöesiliina, jonka löysin kirpputorilta. Laitoin esiliinan surutta palasiksi, siitä kangasmäärästä tulee vielä yhtä ja toista. Mustapohjainen pallokangas on jonkilaista sekoitekangasta, muuten kankaat ovat puuvillaa.

Tykkään noista kässäpusseista ihan superpaljon. Samantyyppisiä voisi tehdä myös kengille ja miten minusta tuntuu, että samaan tyyliin tehty olkalaukku voisi olla aika pop? No katsellaan.

Tunnisteet: ,

Vuorovaikutteista meemeilyä

1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.
2. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.
3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on.
4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.
5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.
6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.
7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.
8. Jos teen tämän sinusta, laitathan tämän blogiisi.


Eli kommenttiboksiin nimiä nyt vaan! Toivon, että tunnen sinut joko livenä tai sitten olemme olleet tekemisissä internetskun ihmemaassa. Muuten tästä meemistä ei oikein ole iloa.:)

Ai niin, ja tämän huvin löysin iloksemme Alcinoen putiikista.

Tunnisteet:

keskiviikko, maaliskuu 12, 2008

Keskiviikkoa

Riemupyörä -armeija alkaa vaivihkaa järjestäytyä työpöydälleni:



Aika menee nykyisin hirmuisen nopeaan. Kun tänä aamuna tajusin, että nyt on keskiviikko, alkoi hieman hirvittää. Juuri äskenhän oli perjantai!

Vaikka olen herännyt tänään kuuden jälkeen, olen lähinnä saanut selvitetyksi kuinka saan kansatieteestä kokonaisarvosanan ja saanut ruinattua itselleni hammaslääkäriajan.

Aktiivisuuteni on tosiaan laiskiaisen luokkaa: edellä mainittujen valtavien ponnistusten lisäksi olen tänään katsonut Rakkautta vain -elokuvan (josta pidän ihan liian paljon). Ja olen kuunnellut lisää Deine Lakaienia, joka ei muuten tee hyvää, jos on vähänkin levoton olo. The Game on kyllä hieno biisi, tykkään sanoista erityisesti.

Olen myös ihastellut 1930-50 -luvun neulottuja uimapukuja ja kesäneuleita, mutta niistä lisää myöhemmin.

Niin, yksi essee, tentti ja gradu olisi tekijäänsä vailla. Pitänee siis ruveta kuluttajasta tuottajaksi.

Tunnisteet: , ,

maanantai, maaliskuu 10, 2008

Väliaika, kahvia ja pullaa!

Vaihdoin viime syksynä blogini Bloggerista www.mielitty.comin alaiseksi. Nyt Bloggerin uudelleenohjaus näyttää lakanneen.

Eli jos olette laittaneet blogiinne linkin blogiini, pyydän teitä ystävällisesti vaihtamaan osoitteen. Ja sehän on nykyisin: http://www.mielitty.com/blogi/

Kiitos!

torstai, maaliskuu 06, 2008

Täällä tekniikan ihmelapsi, hei.

Osaisiko kukaan auttaa? Eli inhoamani tekstinkäsittelyohjelma Word on taas päättänyt heittäytyä hankalaksi. Varsin kiva, kun olisi muutakin tekemistä, kun venkslata taiton kanssa. Eli dokumentissa on yhteensä 95 sivua. Sivunumerointi jatkuu mallikkaasti sivulle 47, mutta sen jälkeen tapahtuu jotain varsin kummallista: sivunumerointi jatkuu 1,1,2,3,1, jne. Mitenköhän sivunumerot saisi jatkumaan nätisti? Kaunis kiitos, jos joku keksii ratkaisun. Ja tiedän, Microsoft on syvältä, sitä ei tarvitse mainita.

Ja lopuksi muutama über-söpöily: kengät, kirahvi ja huivi.

Tunnisteet: ,

Tykään tykään

Deine Lakaien, musiikkia parhaimmillaan:


Ai niin, ja voisin ottaa tuon Veljanovin pulloon. Näin naiset vain miehiä esineellistävät.

G ei ole over and done, mutta keskeiset osat on nyt tehty. Ainakin toivottavasti analysoin itse asiaa enkä asian vierestä.

Tunnisteet: ,

tiistai, maaliskuu 04, 2008

Googleko tänne toi?

Koska kaikki muutkin kertovat millä hakusanoilla heidän blogiinsa on päädytty, niin minäkin perässä. Siveänä naisihmisenä jätin huomioimatta ilmiselvät pornohaut.

helsinki iskupaikka 40 Top 40 iskupaikat vai iskupaikat 40-vuotiaille? Jaa-a, ikinä en ole ketään mistään iskenyt.

kaksi yhden hinnalla (sormukset) Tuota miestä kannattaa välttää, säästää jo sormuksissa.

keskiaikaisten askartelujen kuvat
En kutsuisi puhdetöitä askarteluksi-paskarteluksi.

kuukautissuojien historia Annukka Solhmanin loistava gradu auttaa tässä asiassa.

nainen polttaa tupakkaa saumasukat jalassa Saumasukkia löytyy, tupakkaa ei.

naisen iskeminen junassa Olisiko kyseessä lähijuna vai kaukojuna? Lähijunassa tulee vähän kiire.

naturismi kuvia Ei löydy naturismia täältä ei. Kesällä kannattaa mennä Pihlikseen.

norjalaisten pukeutuminen Eiköhän se normaalein varustus ole villapaita ja sarvikypärä.

normaalipainoinen nainen No täältä löytyy! Painoindeksi näyttää olevan tällä hetkellä 21,4.

omat kuvat paras aistikas Hämmentävää tajunnanvirtaa.

porque te vas Kappaleen laulaja on Jeanette. Porque te vas on ihana kipale elokuvasta Korppi sylissä.

seksikäs alusasu pdf Että ihan pdf?

talouskoulu turku kokemus Onko Turussa talouskoulua? Onko talouskouluja edes enää olemassa?

tyttöily rinnat Nyt ollaan tyttöilyn ytimessä. Rinnoistahan se tyttöily lähtee.

vyötärö tiukka vyö vyö nainen Vielä hämmentävämpää tajunnanvirtaa.

***

Ja sitten vielä linkkivinkkinä siipan kirjoitus väittelytaidoista netissä. Tutustumisen arvoinen ainakin kaikille anonilleille.

Tunnisteet:

Pikkutöitä

Viime aikoina opiskelu on antanut ihan tarpeeksi jännitystä. Siksi neuleet ovat tällaisia pikkutöitä. Tein perusranteenlämmittimet Juulin kehräämästä merinolangasta ja paksusta Pirkkalangasta.



Koska digidigi on edelleen hankkimatta, tv:n katselu loppui sitten viikonloppuna. Ajattelin viettää telkkarittoman kuukauden ja katsoa sitten josko sitä taikalaatikkoa tarvitsee ollenkaan. Eihän sieltä oikeasti kauheasti mitään tule, vaikka sitä taustalla auki usein pidänkin. Ehkä pitää ruveta kyldyyri-ihmiseksi ja alkaa kuunnella enemmän musiikkia ja äänikirjoja. Tai ehkä jopa lähteä pois kotoa jonnekin harrastamaan.

Viime viikolla katsomalla katsoin yhden ohjelman, vanhan suomileffan Kaikki rakastavat. Elokuva oli vielä viihdyttävämpi kuin muistin, mutta elokuvan ääniraita oli hävyttömän huono.

Joka tapauksessa Ansan pallokuviollinen kesämekko on elokuvassa ihana:


Vuoden 1935 kesämuoti oli todella pop. Aikamatkailua odotellessa...

Tunnisteet: , , ,

sunnuntai, maaliskuu 02, 2008

Näkee punaista

Ensimmäinen Project Spectrum -jakso jatkuu vielä tämän kuukauden. Nyt voisi ehkä skarpata ja jutustella jotain väreistä. Eli tämän ensimmäisen jakson teema on tuli. Väreistä mukana ovat punainen, oranssi ja pinkki.


Punaiset ja oranssit eivät ole minulle vaikeita värejä, punaisen eri sävyjä on koti täynnä. Esimerkiksi työhuonettani hallitsee pehmeä tomaatinpunainen villamatto, joka punaisuudessaan tuntuu välillä tukahduttavan pienen huoneen. Punainen on lämmin väri, joskus jopa kuuma. Punainen villamatto tuokin niin värinsä kuin materiaalinsakin puolesta lämpöä huoneeseen.

Punainen on siis minulle kotoinen ja arkinen väri. En ole punaisen ystävänä yksin, kuulemma kun ihmisiltä kysytään heidän lempiväriään, vastaus on useimmiten punainen. Suomessa tuota on tosin vaikea uskoa.



Symboliikassa punainen ei ole yhdentekevä väri: se viittaa kuolemaan ja elämään veren värinä, se osoittaa paheellisuuden pesän punaisina lyhtyinä ja on pelätyn vihtahousun oma väri. Koska punainen väri on luonnossa harvinainen, on punatukkaisia naisia pidetty noitina ja punaturkkisia eläimiä paholaisen kätyreinä. Punainen symboloi rakkautta, eroottisuutta, mutta myös vaaraa. Intensiivisenä värinä se kiinnittää huomion ja sitä voidaan pitää jopa aggressiiviisena. Samanlaista symboliikan ristiriitaisuutta on vaikea kuvitella esimerkiksi sinisen värin kohdalla.



Jotkun vanhemman polven ihmiset paheksuvat edelleen punaisten vaatteiden käyttämistä, koska 1900-luvun poliittisissa taistoissa punainen väri kuului kommunisteille ja punaisille (kuten voisi ehkä nimityksestäkin päätellä). Ennen poliittista painolastia punainen oli vaatetuksessa hyvinkin haluttu: 1700-1800-luvuilla talonpoikaisissa kansanpuvuissa punainen oli vihreän rinnalla väreistä suosituin. Kuten yleensä, harvinainen on haluttua. Ennen teollisten värien yleistymistä oli punaisen langan ja kankaan värjääminen oli hankalaa ja kallista. Onnellinen oli se talontytär, jolla oli punaraidallinen villakangashame.


Olen ennenkin mainostanut Coloria.net -sivustoa, mutta mainostanpa taas. Sivuilta löytyy uskomattomasti tietoa väreistä ja sen lisäksi se on esteettisesti kovin hieno paikka. Sivuilta löytyy hauska kysely, jossa selviää mitä asioita ja arvoja ihmiset liittävät eri väreihin.

Viimeiseksi aiheeseen sopiva kappale, Rammsteinin Rosenrot. Kappale on kaunis ja video on tällaiselle folkloren rakastajalle nannaa. Englanninkieliset lyriikat löydät täältä.

Pitää vielä vähän hihkua: se on maaliskuu ja siis kevät, vaikka ulkona onkin kymmenisen senttiä lunta.

Tunnisteet: