keskiviikko, elokuu 06, 2008

Garderoobi kierrättäen


Olen harkinnut viime viikosta asti Tosikon inspiroimana ostolakkoa: en saa ostaa loppuvuonna 2008 uusia vaatteita, lankaa tai kankaita, vaan minun pitäisi tehdä tarvitsemani vaatteet itse. Tosikon suunnittelema kaikkia tavaroita koskeva ostolakko on tosin radikaalimpi, minä saan hankkia käytettyjä vaatteita, kankaita ja lankoja edelleen kirpputorilta. Ajatuksena ei suoranaisesti ole ekologinen ajattelu, vaan enemmänkin rahan säästäminen, omien ompelutaitojen ja kekseliäisyyden kehittäminen sekä kangas- ja lankavarastojen pienentäminen.

Uskon, että minun on hankalampaa sortua vaateostoksille, kun kirjoitan ostolakosta blogiini, vaikka ylimääräistä rahaa tai ostovaatteiden "muka-tarvetta" jossain vaiheessa ilmestyisikin.

Jos joku kokee, että haaste olisi myös heille tervetullut, niin tervetuloa mukaan. Projekti kulkee nimellä Garderoobi kierrättäen.


Mari pohti viime viikolla blogissaan, kuinka ihmiset turhaan heittävät käyttökelpoisia tavaroita roskiin. Kannattaa lukea myös kommentit. Nykyään kierrättäminen ei saisi olla muotia, vaan enemmänkin elämäntapa. Käyttökelpoista tavaraa ei todellakaan kannata heittää pois. Jos ei kirpparille itse jaksa myymään lähteä, voi tavarat lahjoittaa esimerkiksi kierrätyskeskuksiin tai hyväntekeväisyyskirpputoreille. Myös päiväkodit ja koulut ottavat usein mielellään vastaan esimerkiksi askarteluun sopivia materiaaleja. Ja jos jollakulla sattuu olemaan vanhoja tarpeettomia käsityötarvikkeita kaapeissaan, niin minäkin otan mielelläni niitä vastaan.:)

Tunnisteet: , ,

19 Comments:

Blogger Matroskin said...

Totta joka sana. Sain juuri kolme Designer's Guildin tapettikirjaa, jotka ystäväni löysi roskiksesta. Täynnä ihania tapettipaloja askarteluun. Mitä tuhlausta heittää moisia pois.

6.8.2008 21.28.00  
Blogger Mielitty said...

Loistavaa! Sitäpaitsi Designer's Guildin tapettikirjat ovat kuin kuvakirjoja.

Jotenkin pitäisi olla sellainen verkosto, joka trokaa tavaroita, kun sellaisia jostain löytyy. Usein tosin saankin tutuilta kaikenlaisia lahjoituksi, kiitos niistä.

7.8.2008 8.54.00  
Anonymous Anonyymi said...

Lakanat odottaa mielittyä työhuoneellani.

7.8.2008 11.47.00  
Blogger Mielitty said...

Jee.:)Piipahdan heti,kun flunssasta selviän. Tänään neulomista ja nettailua sängyssä pää limasta tukkoisena.

7.8.2008 13.33.00  
Blogger Kati said...

Mä löysin kerran hienon hihalaudan roskiksesta ja se tuli niin tarpeeseen. Vieläkin ihastelen löytöäni sen nähdessäni vaikka löysin sen jo monta vuotta sitten :)

Tänään meidän roskakatoksessa oli hieno kookas metallinen kynttelikkö! Se jäi ainakin vielä sinne. Kaikkea hyvää ihmiset heittävät pois. Mulle tulis ainakin huono omatunto jos laittaisin roskiin noin hyvää tavaraa.

Kiva sun uusi avatar kuva ja onnea maisterittarelle!

7.8.2008 20.47.00  
Blogger Mielitty said...

Kati, mäkin hykertelen löydöilleni, riippumatta siitä, miten kauan sitten ne olen löytänyt.:)

Kiitos onnitteluista ja kehuista!

8.8.2008 19.40.00  
Anonymous Hevaa said...

Ilmoittaudun mieltä ylentävän blogisi lukijaksi ja tarraudun samalla haasteeseen.

11.8.2008 22.43.00  
Anonymous Kamicha said...

Kas, minulla on lähes samat suunnitelmat syksyksi! Liityn joukkoon...

12.8.2008 9.24.00  
Blogger Mielitty said...

Hevaa ja Kamicha, kivaa! Seurailen mitä blogeissanne tapahtuu.

15.8.2008 9.31.00  
Blogger Kangastuksia said...

Hyvä haaste :) Tartun siihen. Luulenpa kuitenkin, että minun ei tarvitse käydä edes kirpparilla, sillä ostokankaita on kertynyt nurkkiin kasapäin. Niillä voisin vaatettaa itseni moneksi vuodeksi. Samoin on muita kankaita, joista olisi ihan kiva saada aikaiseksi jotakin valmista.

17.8.2008 20.55.00  
Anonymous Mamselli Hoo said...

Piti tätä oikein pohtia ja miettiä, vaikka vastaus on ilmiselvä: Täytyyhän tätä kokeilla! Liityn joukkoon.

17.8.2008 22.00.00  
Blogger kesän lapsi said...

Tosi hyvä idea! Minä olen aina ollut kova kierrättämään. Miksi ostaa uutena kun voi vaihtaa, lainata tai ostaa käytettynä. Ilman muuta haluan liittyä mukaan minäkin!

18.8.2008 20.27.00  
Blogger Soile said...

Tää lähtee mukaan tähän rojektiin, tosin annoin itselleni luvan käydä lanka- ja kangaskaupassa.

19.8.2008 14.54.00  
Anonymous eija said...

Hei, mielenkiintoinen juttu... voisin lähteä mukaan haasteeseen.

22.8.2008 23.25.00  
Anonymous Anonyymi said...

Mukaan myös :) Tälle on todella tarvetta! Niin lompakon kuin kaiken muunkin puolesta!
-Kultahippu / unelmain.vuodatus.net

25.8.2008 9.16.00  
Anonymous tinna said...

Hei tosi hyvä juttu. Mä oon kauan jo yrittäny saada sanaa eteenpäin kaikille, että otan mielellään vastaan kaikenmaailman muiden mielestä "roinaa", vanhoja vaatteita, kankaita, ihan mitä vaan mistä vois tehdä jotain uutta. Oon jo lapsuudesta asti tykänny tehdä kaikenlaista vanhoista tavaroista. Mielestäni on mielenkiintosempaa keksiä vanhalle kankaalle/vaatteelle uusi käyttötarkotus, kun alkaa ompelemaan ihan uutta. Sen takia meninkin työharjotteluun mm. mereijaan (www.mereija.fi)! :)

On myös sääli, että niin paljon käyttökelpoista tavaraa kuskataan kaatopaikoille, kun ottajia löytyisi.

Liityin myös facebookissa ryhmiin "Roskalava HKI" jossa ideana ilmiantaa roskalavat sekä antaa koordinaatit mistä löytyy ja mitä niissä on, jotta tavara menis sitä tarvitsevalle eikä kaatopaikalle. Sitten on myös "Vaihtorinki HKI", jossa tarkotus on pistää tavarat kiertoon.

Joten joo, liityn tähänkin mukaan!:) Kiva että ihmiset oikeesti tekee tällasta, musta vaan tuntuu siltä että ketään ei kiinnosta ja kaikki vaan ostaa ja ostaa ja ostaa! :/

26.8.2008 16.46.00  
Blogger Lotta said...

Voisin minäki liittyä joukkoon. Paitsi että en kyllä osta vaatteita kirppareiltakaan kun niitä pursuaa jo joka kaapista - ennemminki voisin viedä vähän kierrätykseen...

Hyvä haaste, koitan houkutella muita mukaan blogissani (kunhan saan taas aikaseks päivittää...).

20.9.2008 10.14.00  
Anonymous Minna said...

Löysin tämän vasta ja tämä on hyvä juttu. Lähden mukaan vaikka olen melkein kaksi kuukautta myöhässä, mutta se kai on ihan sallittua.

28.9.2008 18.49.00  
Anonymous Vilijaanan Villaklinikka said...

Olen mukana! Tämä hamsteri yrittää saada tosissaan nyt tolkkua vaate-, lanka- ja tavaramääriinsä. On ehkä helpompaa jos on tukiryhmä mukana. ;)

3.10.2008 13.12.00  

Lähetä kommentti

<< Home