sunnuntai, marraskuu 04, 2007

La Musique Française

Olen yksin kotona tänä viikonloppuna, siipalla kun on töitä. Siksi voin rauhassa luukuttaa esimerkiksi ranskalaista poppia niin kovaa kuin haluan. Naapuria ei juuri tarvitse ottaa huomioon, kun se itsekin pitää sen verran kovaa metakkaa (miten pienestä aasialaistytöstä voikin lähteä sellaista ryskettä ja kopinaa).

En tiedä mistä johtuu, mutta ranskalaiset pop-kuningattaret, Mylène Farmer ja Alizée, ovat mielestäni paljon hienostuneempia kuin amerikkalaiset kanssasisarensa. Vai onko kyse vain mielikuvista?

Mylène:


Alizée (uusi single, johon ei ole vielä oikeaa videota):

Tunnisteet:

10 Comments:

Blogger Keksi said...

Mielestäni nämä ranskalaisneidot ovat onnistuneet tekemään sellaista poppia, joka kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin 1980-luvun pop-musiikki. Ja se on todellakin kehu tässä tapauksessa. Mielestäni Aha, Wham, The Cure, Crowded House ynnä muut tekivät jollain tapaa paljon aidompaa pop-musiikkia kuin nykyiset suuren markkinoiden lempilapset. Aitous ja hienostuneisuus kun eivät ole helposti massamarkkinoitavissa, kuten käy ilmi tästä, otos ihan mielenkiintoisesta musiikkidokumentista "Before the Music Dies".

4.11.2007 12.54.00  
Blogger Mielitty said...

Ah, ehkä tämä selittää innostukseni, myös Cure, Duran Duran ja Crowded House ovat ihan lemppareitani.

4.11.2007 15.13.00  
Blogger Mielitty said...

...ja tuo linkkaamasi pätkä oli tosi hyvä!

4.11.2007 15.49.00  
Blogger tiinamaria said...

Se on tuo kieli! Mielestäni ranska kuulostaa maailman kauneimmalta laulettuna ja italia on hyvä kakkonen :)

4.11.2007 16.08.00  
Blogger Mielitty said...

Voiko se olla vain se kieli? Vaikka onhan ranska hyvin laulettava kieli. Tosin niin on esimerkiksi saksakin, ainakin minun mielestäni. Ehkä ranska sopii paremmin kevyeen poppiin kuin monet muut... Ei voi tietää.

4.11.2007 18.18.00  
Blogger Keksi said...

Eiköhän mikä tahansa kieli kuulosta hyvältä hyvin laulettuna. Seuraavassa linkissä http://www.youtube.com/watch?v=wqIaqtRDiS4
lauletaan puolaksi, ja silti kuulostaa kauniilta.

5.11.2007 23.46.00  
Blogger Satu H said...

ihanaa, muitakin jotka tykkää mylenestä! itse oon tutustunut hänen musiikkiinsa vasta tässä oisko viime vuoden aikana ja ai että tykkään kovasti! :) ja alizee on kanssa hyvä. :)

6.11.2007 0.06.00  
Blogger Mielitty said...

Keksi, slaavilaiset kielet ylipäätään toimii laulettuna, kun ne on laulavia soinniltaan ja intonaatioltaan.

Satu h, se on tosiaan jännä, että Mylèneä ei juuri Suomessa kuunnella, vaikka se on ihan supersuosittu ranskankielisessä maailmassa. Tosin eihän tänne saavu juuri ranskalaisia leffojakaan.

6.11.2007 8.23.00  
Anonymous Moira said...

Oi sinä ihana nainen! Jo vuosia takaraivossani on kiehnännyt joskus esiteininä näkemäni ja nauhoittamani musiikkivideo, jonka sittemmin epähuomiossa nauhoitin päälle. En tiennyt laulajaa saatika biisin nimeä, enkä siten ollut onnistunut jäljittämään tätä mielikuvitustani (ja jotain muutakin) kiehtonutta teosta ennen kuin nyt! Kotvan linkittämääsi Mylène Farmeria katseltuani, hän alkoi näyttää oudosti tutulta...

Wikipediaa ja YouTubea avuksi käyttäen löysin viimein 'Pourvu qu'elles soient doucesin', joka osoittautui paitsi juuri niin upeaksi kuin muistinkin myös paljon pidemmäksi videoteokseksi kuin silloin televisiossa näytettiin. On myös huomattavan fetissikamaa ^_^ Nyt kun saisi kaikki neidon videot DVD:llä niin taivas aukeaisi.

Kiitos!

15.11.2007 16.39.00  
Blogger Mielitty said...

Mukavaa, että pystyin olemaan avuksi!

Tuo on muuten jännää, että saattaa olla jotain unenomaisia muistikuvia "kolahtaneista" kappaleista tai kirjoista, mutta mitään nimeä ei muista ollenkaan. Sitten jos vihdoin sen muistaa/ löytää, niin on kuin taivas olisi auennut.

Ja Mylène ON ihana!:)

21.11.2007 15.33.00  

Lähetä kommentti

<< Home