tiistai, elokuu 21, 2007

Vyötiäistakki

Tällainen siitä sitten tuli:


Lanka on kesäkuinen kirpparilöytö (kymmenen kerää/10€). Mayflowerin ColorSpun-langasta (100%puuvillaa, 150m/50g) tuli uusi ihastukseni, harmi vain että lanka on luultavammin 80-luvulta. Minä niin haluaisin samasta langasta ehkä topin ja hameen. Nyyh. Ei kenelläkään sattuisi olemaan lankaa kaapinpohjalla?



Lankaa meni alle 400 grammaa. Neuloin slubimaista lankaa nro 3:n puikoilla ja pinnasta tuli sittenkin reikäinen. Alunperin olin ajatellut neulepinnasta sileää, mutta mallitilkussa se ei oikein sykähdyttänyt (suunnitelma heinäkuulta). Tikrun Armadillo-sukista oli jäänyt mieleen epätasaisesti oikeilla ja nurjilla kerroksilla raidoittuva pinta, päätin siis kokeilla sitä takissa. Ja sehän toimi! Tikrun sukat saivat siis kaiman neuletakista.



Hihansuiden koristeena on satiininauhaa, mutta ne voi ottaa poiskin: Nauhakujissa on kuminauhat, jotka pitävät hihansuun ryhdissä. Napit ovat helmiäistä.

Napinläpilistan kanssa oli ongelmia: Lanka on niin lötköä, että ensimmäinen napinläpilista meni purkuun. Toinen on ihan ok, mutta edelleenkin lista vähän "lötköttää" (mutta hei, tämähän on käsityötä!).


Ja hei, en oikeasti vedä vatsaa sisään tässä kuvassa!

Olen lopputulokseen kuitenkin todella tyytyväinen. Todennäköisesti tämä nousee toiseksi suosikkitakikseni. Nykyinen ehdoton suosikkini on ruskea puuvillatakki viime elokuulta.

Tunnisteet:

26 Comments:

Blogger Vilma said...

Oi se on kaunis! Upea väri, ja hihat ovat todella suloiset.

Toivottavasti löydät jostain lisää lankaa, niin saat topin ja hameen neuletakin kavereiksi.

21.8.2007 21.31.00  
Blogger Matroskin said...

Ihana takki. Villa- ja neuletakit ovat parhaita. Tuo on suloisesti vanhanajan tyyliä.

21.8.2007 21.58.00  
Blogger musta lammas said...

Kaunis pääntie ja ihanat hihat! Pinta näyttää tosiaan mukavalta.

21.8.2007 22.01.00  
Anonymous Vale said...

Makeet hihat! Niitä ei parane poltella :D

21.8.2007 22.11.00  
Blogger hanna-h said...

Upea neuletakki! Jännää pintaa ja ihanat hihat :)

21.8.2007 22.11.00  
Blogger Perhoneito, said...

Tosi kaunis ja hyvin istuva vyötiäinen!

21.8.2007 22.13.00  
Anonymous Anonyymi said...

Sehän on tosi ihana! Mikä ihmeen jättiläisvyötiäinen muka??? :-o Hihansuut ovat tosi ihkut!

Marsvin

22.8.2007 8.33.00  
Blogger Mielitty said...

Kiitos kehuista! Onneksi tänään tuli hieman viileampi päivä, että saa tuon takin päälle.:)

22.8.2007 8.55.00  
Anonymous Laura said...

Tosi kaunis takki ja erityisesti nuo hihat ovat ihanat.

22.8.2007 9.50.00  
Anonymous Anonyymi said...

Sinä se tykkäät esitellä muotojasi. Ei ihme, että miesouolisia neulojia on alkanut ilmaantua.

Ja hei, ihan sama veditkö mahaa sisään vai et.

22.8.2007 10.46.00  
Blogger Mielitty said...

Jos miespuoliset henkilöt rupeavat neulojiksi sen takia, että naiset esittelevät neuletakkeja blogeissaan, niin mikäpä siinä.

Enemmän paljasta pintaa näkyisi kuitenkin esim. iltalehtien tyttösivuilla puhumattakaan Playboysta. Ja niiden katselemista varten ei tarvitsisi edes opetella neulomaan saatikka lukemaan!

22.8.2007 12.21.00  
Anonymous upa said...

Kaunis malli. Erityisesti hihat ovat ihastuttavat.

22.8.2007 13.56.00  
Anonymous ps said...

laskeutuu kauniisti, eikä miulle ainakaan tuu flash backeja vyötiäisistä!

22.8.2007 21.01.00  
Blogger Terhi said...

Tosi kaunis ja hienosti istuva neule! Etenkin hihat ovat somaiset. :-)

22.8.2007 22.44.00  
Anonymous tinna said...

Se on niin kiva kuin kuvittelinkin, ihastuin täysin noihin hihoihin!

23.8.2007 7.06.00  
Blogger Mielitty said...

Kiitos kommenteista.:)

23.8.2007 8.08.00  
Anonymous Oola said...

On se ihana! Täytyy varmaan laitta Mummi neulomaan joku kiva villatakki talveksi, en omista ainuttakaan! :o

Ilmees ekassa kuvassa on just "pokka pitää pimpelipom.." xD

23.8.2007 14.34.00  
Blogger särmä said...

Mitä mä sanoin:D

Oli pakko päästä sanomaan. Se näyttää ihanalta!

23.8.2007 20.29.00  
Blogger torrance said...

Siitä tuli erittäin kaunis! Nuo nurjat raidat näyttäää todella mahtavalta.

24.8.2007 9.30.00  
Anonymous Anonyymi said...

Miksi miesten pitää aina harrastaa tuollaista sanallista seksuaalista häirintää kuin tuo anonyymi. Menisi hoitoon. Tai jonnekin tissisaiteille. Ärsyttää.

Terv. Chili

24.8.2007 9.44.00  
Blogger Mielitty said...

Oola, pokka meinaa pettää aina kun siippa kuvaa.:) Sitä paitsi kuvaushetkellä tuossa oikealla puolellani oli pieni napoleonkompleksinen tiibetinspanieli, joka räksytti oikein huolella "Tuutte MUN reviirille kuvaamaan! Kele!".

Särmä, kyl sä tiesit.:)

Torrance, kiitos.

Chili, eihän tuollaisia kommentteja VOI ottaa vakavasti. Siinä kyllä näkee naisten ja miesten ajatusten eron: Kun nainen näkee neuletakin, mies näkee tissit. Joo.

24.8.2007 11.27.00  
Anonymous Anonyymi said...

Oliko se mies vai nainen? No, ihan sama, asiaton kommentti. Ja jos on muotoja, ei niitä tarvitse edes esitellä, nehän vain OVAT.

Älä välitä.

Marsvin

24.8.2007 11.53.00  
Blogger Mielitty said...

Ei tuosta kommentista tiedä, oliko kyseessä mies vai nainen, mutta miehet huomaavat tissit naisia useammin ja kaikki muu jääkin sitten huomioimatta. Mun mielestä se on lähinnä hauskaa ja herttaista. Neuleblogit kun oikein tihkuu seksiä.:)

En minä tuollaisista pahemmin välitä. Kuten sanoit, muodot vain OVAT.

24.8.2007 12.12.00  
Blogger orange seeds said...

Minulle tuoli tuosta anonyymistä ensimmäisenä mieleen muotokateellinen nainen. Kuulosti jotenkin kitkerältä.

Ihana takki tosiaan, hihat ovat aivan parhaat.

24.8.2007 12.43.00  
Blogger Mielitty said...

Tuo vika juuri on anonyymiydessä. Mutta sehän kai on tarkoituskin, että huudellaan kuin puun takaa.

Kiitos takkikehuista!

24.8.2007 20.18.00  
Blogger Satu H said...

jänskönnäkönen pinta, kiva! :)

29.8.2007 1.06.00  

Lähetä kommentti

<< Home