sunnuntai, maaliskuu 25, 2007

Valkoinen hame

Ensimmäinen Project Spectrum -värikausi alkaa lähestyä loppuaan, siksi olikin sopivaa saada valkoinen hame valmiiksi:




Neuloin Novitan Brilla-lankaa (58% viskoosia, 42% puuvillaa) ja Esiton kampavillalankaa yhdessä. Näin hameesta ei tullut niin kiiltävä kuin pelkästään Brillalla neuloessa. Näiden lankojen yhdistämisideasta kunnia kuuluu Juulille. Nro 4:n pyöröillä neuloessa neulepinnasta tuli tarpeeksi jämäkkää. Lankaa hameeseen kului yllättävän paljon, Brillaa noin 425 grammaa ja Esiton kampalankaa 180 grammaa.

Does my bum look big in this?!

Juu, The Fast Show loistava reportteri on jäänyt mieleen...

Hameen malli on kokonaisuudessaan oma, mutta idea hameeseen tuli Knit Cafe -kirjasta. Esittelin kirjan hametta jo ennen joulua. Hameeni pitsineulos on oma muunnelma. Ja tottakai hameeseen piti lisätä myös silkkinauhaa.



Neuloin vyötärölle kuminauhakujan, johon pujotin 1,5 sentin levyistä jämäkkää kuminauhaa. Painava hame ainakin pysyy päällä.



En ommellut hameeseeni vielä vuoria (vai vuorta, päättäköön kielipoliisit), koska harkitsen edelleen hameen värjäämistä. Tosin koekäytössä luonnonvalkoinen hame ei tuntunutkaan yhtään oudolta, johtuen ehkä pinnan elävyydestä. Käytin nyt hametta "vanhanaikaisen" irtoalushameen kanssa ja hyvin tuntui toimivan. Ehken ompelekaan vuorikangasta hameeseen?

Vaikka hameen neulomiseen kuului myös paljon purkamista, olen itse neulomisprosessiin ja valmiiseen hameeseen varsin tyytyväinen. Ensi talveksi voisin kuvitella neulovani parikin hametta.

Tunnisteet: ,

35 Comments:

Anonymous kaisa said...

IHANA!

25.3.2007 12.17.00  
Blogger tiinav said...

Oi, tulipa siitä kaunis! Silkkinauha on kuin piste i:n päälle! Kerro kokemuksia, venyykö istuessa takapuolen kohdalta? Miun tekisi mieli neulottua tai virkattua kesähametta, mutta lörpähtäminen arveluttaa.

25.3.2007 12.17.00  
Anonymous Maarit said...

On kyllä kaunis hame ! Aivan ihana. Ja silkkinauha kruunaa kaiken.

25.3.2007 12.18.00  
Anonymous adelheid said...

Todella upea! Tykkään varsinkin helman leveästä pitsikaistaleesta.

25.3.2007 12.32.00  
Blogger tikru said...

Tosi kaunis. Mä kans oon pikkuhiljaa kallistunu siihen suuntaan, et Vois Ehkä neuloa hameen. Myös housut ois kiva testata.

Kiinnostaa kans tuo venyminen.. miten se pysyy kuosissaan?

Kiitos muuten ylettömästä nappi-inspiroinnista. Maailma on avartunut kovasti ja se näkyy tuotoksista :)

25.3.2007 12.33.00  
Anonymous ps said...

Sanalla sanoen hieno! Ja kengät myös :).

25.3.2007 12.35.00  
Blogger Mielitty said...

Kiitos. Silkkinauhaa voi tunkea KAIKKIIN neuletöihin.

Tähän mennessä ei hameen takaosa ole ainakaan venähtänyt, johtuu varmaan siitä liukkaasta alushameesta. Mutta seuraamme tilannetta ja raportoin jos muutoksia tapahtuu.

Neulotut housut kuulostavat kyllä vähän liioittelulta, Tikru.:) Tosin se saattaa johtua siitä, etten pitkiä housuja muutenkaan käytä.

Napit on kyllä pop.

25.3.2007 12.59.00  
Blogger Rieppa said...

Erittäin kaunis työ tämäkin!

Suunnittelin itsekin neulottua hametta, itse asiassa puikoilla on jo mekko, mutta alushame/vuoritusasia askarruttaa. En nimittäin muista törmänneeni kaupoissa 'tavallisiin' alushameisiin, tarjolla on lähinnä vatsan-litistys-pakaroiden-kohotus -versioita (jollaista en koe tarvitsevani :) Mistä siis löysit oman alushameesi?
Kun olin teini, mummo-vainaa koitti kovasti ostaa minulle alushametta motiivilla 'hienolla naisella täytyy olla alushameita' - kieltäydyin angsteissani, nyt harmittaa...

25.3.2007 13.00.00  
Blogger särmä said...

Kaunis hame:) Lopputulos näyttää ainakin ukopuolisen silmin vaivan arvoiselta.

25.3.2007 13.07.00  
Anonymous Sinikka said...

Tosi kaunis hame:)

25.3.2007 13.13.00  
Blogger Mielitty said...

Joo, mulle kyllä sopisi tuollainen vatsanlitistys- ja pepunkohotus-alushame, mutta omat alushameeni olen tehnyt itse. Ostin Stockmannilta sellaista ohutta liukasta kangasta ja lisäsin helmaan kauniin pitsin. Itseasiassa mulla on noita alushameita kolme: musta, valkoinen ja "mummovärinen" eli puuteri.

Alushameita voi ostaakin, ainakin Lindexillä olen nähnyt vuoden sisällä, Stockalla myös ja Helsingissä on Kalliossa paljon nk. vanhojen rouvien liikkeitä, joista alushameita saa (osa hameista on valmistettu luultavammin 70-luvulla). Eikä maksa edes paljon!

25.3.2007 13.37.00  
Blogger neja said...

Voi kun se on ihana! Tämä innostaa itseänikin hameen neulontaan:D

25.3.2007 14.13.00  
Blogger Martsuli said...

Todella kaunis hame!!

25.3.2007 15.01.00  
Blogger Jatta said...

Ihan mielettömän upea! Hamekuume senkun vaan kasvaa.

25.3.2007 15.34.00  
Anonymous tinna said...

Voi siitä tuli just niin ihana kun kuvittelinkin! Haluun itsekin neulotun hameen, mutta en oikeen itse osaa tehdä eikä kivoja ihjeitaoo tullu vastaan. Ihana se hameen alaosa!

25.3.2007 15.54.00  
Blogger mari said...

Todella hieno! Sopii tyyliisi kuin nappi silmään! :-)

25.3.2007 17.23.00  
Blogger Mielitty said...

Kiitos taas kehuista!

25.3.2007 18.18.00  
Anonymous Jaana said...

Todella kaunis hame!!! Varmasti vaivan arvoinen. Ja silkkinauha kruunaa koko komeuden. Mulla on yksi itsekudottu villahame ja se ei ainakaan ole venynyt käytössä mihinkään. Tää sun hame innostaa kovasti tekemään kesähamosta itselle.

25.3.2007 18.44.00  
Anonymous ainaoikein said...

Onpa kaunis hame! Ja edellä mainittujen mukaan; silkkinauha kruunaa koko komeuden!

25.3.2007 19.21.00  
Anonymous AnniKainen said...

Kaunis hame. Itse olen neulonut hameet TT:n huopalangasta sekä PeerGyntistä ja hyvin ovat pysyneet kuosissaan. Eiköhän hameesikin pysy. Hienoja juttuja sinulla. Ilo lukea ja katsoa.

25.3.2007 20.18.00  
Blogger villamokka said...

Ihana hame!
Mahdollista venymistä voi tasoittaa pitämällä hametta vuoroon etu-ja takaperin. Tai jos hame on pyörönä neulottu eikä suuntaa muuten ole määrätty, kääntää sillon tällöin neljänneskierroksen.
Tavalliset alushameet on must! Piukentavissa on etunsa, mutta ainakaan vielä et näyttäisi sellaista tarvitsevan. :-)

25.3.2007 20.56.00  
Blogger Roora said...

Ihana ja upea. :)

25.3.2007 21.22.00  
Blogger joko said...

kaunis hame, ihanan romanttinen!

25.3.2007 21.27.00  
Anonymous Anonyymi said...

Ooh, onpas ihana! Mä olen aina ollut sitä mieltä, että ei neulottua hametta voi käyttää, mutta tuo on jo niin hieno, että alkaa arveluttaa...
Peppukin näyttää just sopivalta ;D

Marsvin

25.3.2007 22.21.00  
Blogger sanna said...

Todella ihana hame! Harmittaa taas etten ole yhtään hameihminen...

26.3.2007 10.14.00  
Anonymous milliini said...

Ihana ihana ihana! Minäkin haluan neulotun hameen, mutta olen pelännyt juuri tuota pyllystä pussittamista...

26.3.2007 13.14.00  
Anonymous Anonyymi said...

Eikös oikea termi ole tuo vuoria :D. Ainakin niin meille on koulussa opetettu. Hieno hame. Pitäsköhän itsellekin jotain tuollaista?

26.3.2007 15.51.00  
Blogger kaisa said...

Kerrassaan ihana hame!

27.3.2007 10.47.00  
Anonymous Tuija said...

Onpa ihana hame!

27.3.2007 12.22.00  
Anonymous violet said...

Yhdyn kuoroon: KAUNIS HAME!
Ja uskomaton juttu miten suurimerkitys lopputulokseen on yhdellä silkkinauhalla.
Alushameista sen verran vielä että
itse tykkään sellaisesta missä on ohuet olkaimet ja se onkin siis lähinnä yöpaidan mallinen (?) tai siis ihonmyötäinen ja on paita siinä samassa (helevetti mikä selitys)

27.3.2007 14.25.00  
Blogger Mielitty said...

Kiitos kaikille kommentoijille. Voin kertoa, että hame on ollut nyt kaksi päivää aktiivikäytössä ja ei ainakaan vielä ole näkyvissä mitään kulahtamista.

Violet, minulla ei olekaan ikinä ollut tuollaista "yöpaitamallista" alushametta. Jotenkin itse koen tuon tyyppisen alusvaatteen hankalaksi (näin ajatuksena).

28.3.2007 7.41.00  
Anonymous violet said...

Se ei ole hankala JOS se on tarpeeksi ihonmyötäinen mutta joustava yläosastaan - vaikka makuasioitahan nämä.

28.3.2007 9.18.00  
Blogger Sia said...

Aivan huikaisevan ihana hame! Ja sinulla on niin ihanan siisti käsiala!

29.3.2007 14.14.00  
Blogger Lotta said...

Todella kaunis! Tuo on niitä harvoja neulehameita, joita voisin kuvitella itsekin pitäväni päällä. :)

8.4.2007 6.51.00  
Anonymous Suona said...

Uskaltauduin lisäämään sinut blogiini niiksi toisiksi sivuiksi mitä käyn aina välillä kurkkimassa :P Tosin sanoen tykkään sivuistasi ^^

Olisiko muuten mitenkään mahdollista saada tuon hameesi ohjetta? Se on nimittäin niin ihana kyllä ^^

9.1.2008 5.21.00  

Lähetä kommentti

<< Home