tiistai, lokakuu 31, 2006

Kirje joulupukille

Rakas joulupukki,

olen ollut tänä vuonna todella kiltti. Toivoisin vain yhtä lahjaa: Teleporttia. Se voisi toimia vaikka kotimme tuulikaapista Aleksandriaan.

Kiitos jo etukäteen,
Mielitty

Niinpä niin. Loska ja sohjo on taas vallannut Pohjois-Helsingin. Hassua, lumiraja meni juuri "sivistyksen" kohdalla, Käpylä oli lumesta vielä vapaa. Huomenna menen ostamaan itselleni kumisaappaat.

maanantai, lokakuu 30, 2006

Karpaloinen

Karpalo-lapaset ja huivi:




Ainakin itse tykkään kovasti. Kaulahuivi on pitkä, sen voi kietaista muutamaan kertaa kaulan ympäri. Lapaset ovat paksut ja niihin mahtuu toinen lapanen sisälle, jos oikein pakastaa. Karpaloille on valmistumassa (kunhan jaksan) sisarsetti, Oliivi.

Haluttaa vieläkin marista, vaikka olenkin vähän jo ryhdistäytynyt. "Ilokseni" tosin huomasin, että yksi essee olisi saatava valmiiksi 1.12. mennessä. Ei se varsinaisesti työtaakkaa lisää, vaan stressitaakkaa.

Sisko rakas, haluaisitko lainata maagista graduntekotyynyäsi tännepäin?

Valivali 2

Olo on samanlainen kuin tällöin, sillä erotuksella, että nukkuminen kyllä huvittaisi. Ja talvi on vasta edessä. Olisi kiva nukkua ensi toukokuuhun ja huomata, että joku on tehnyt graduni valmiiksi ja suorittanut muutkin puuttuvat opintoni.

sunnuntai, lokakuu 29, 2006

Ostoskasseja ja kokeiluja

Sain tänä aamuna valmiiksi ostoskasseja:


Osa on enemmän keltasävyisiä ja osa taas vihreitä:


Tai en tiedä pitäisikö noita kutsua ostoskasseiksi, koska käytän tuollaista ihan olkalaukkuna. Kangas on hyvälaatuista paksua puuvillaa 70-luvulta. Kamelia -kuosin on suunnitellut Marjatta Metsovaara Tampellalle. Ostoskasseja saa lunastaa itselleen Naisten joulumessuilla hintaan, jota en ole vielä päättänyt.

Eilen Kirppis-ohjelmassa oli juttu naisesta, joka virkkaa ja tekee kaikenlaista vanhoista muovipusseista. Minäkin innostuin ja vanhempien luona käydessäni kinusin sieltä kasan kaupan muovikasseja.

Menossa Valintatalon pussi:


Lopputuloksesta en ole niinkään varma, mutta tuo on juuri sellaista flow-tekemistä, josta tykkään. Ainakin Csikszentmihalyin teorian kohdat 2-8 täyttyvät.;)

perjantai, lokakuu 27, 2006

Kirjamessuilla

Eilen vierähti muutama tunti Helsingin kirjamessuilla. Messujen anti ei ollut mielestäni tänä vuonna yhtä runsas kuin viime vuonna, jolloin tein messuilta hienoja löytöjä. Kansatieteelliset teokset ja tekstiilialan kirjat olivat tänä vuonna hyvin hinnakkaita. Jotakin kuitenkin löysin ylihinnoiteltujen kirjojen joukosta. Tänä vuonna kulutin messuilla vain 40 euroa!

Me neulomme -kirja vuodelta 1950 sisältää ohjeita niin naisten kuin miesten ja lastenkin neuleisiin. Jotenkin muistelin, että minulla olisi ykkösosa kotona hyllyssä, mutta eipä ollutkaan (ai kenellä on liikaa kirjoja?!). No, eipä ensimmäistä osaa messuilla näkynytkään.



Kirjan hauskin ohje on mielestäni leopardikuvioinen muhvi ja päähine. Leopardikuviota neuloessa täytyy kyllä olla tarkkana. Kokonaisuus kävelypukuineen on kyllä aika ihana.



Kovakantinen neulonta- ja kudontaopas vuodelta 1950 tarttui myös mukaan:

Kirjasta löytyy muunmuassa kauniita perinteisiä kirjoneuleita:


Löysin myös kaksi sidosoppivihkosta, joista vanhempi on todellinen aarre. Fraktuuralla vuonna 1891 painetun vihkosen alkusanat on kirjoittanut Fredrika Wetterhoff. En ole suuremmin vielä vihkosen sisältöön tutustunut, mutta se vaikuttaa varsin mystiseltä.



Nykyhetken kankaita -vihkonen on julkaistu vuonna 1944. Oppaan takoituksena oli innostaa kutomaan kotona pukukankaita. Oppaassa neuvotaan millaisia kuituja voi käyttää vaatetuskankaisiin. Kuiduista mainitaan muunmuassa ketunkarva, kissankarva ja hiukset. Kankaaseen voi laittaa esimerkiksi puolet hiuksia ja puolet lampaanvillaa, tällöinkin pukukankaasta tulee kaunista ja taipuisaa.



Viimeisimpänä herkkuna lisä opaskirjakokoelmaani:

Mainio opaskirja vuodelta 1929!

Messuilla pohdin sitä, miksi ei juuri ole naisten omistamia antikvariaatteja. Tai jos onkin, niin ne myyvät aivan samaa tavaraa, kun miesten omistamat antikvariaatit. Missä ovat ne antikvariaatit, jotka eivät ole erikoistuneet sotakirjallisuuteen ja dekkareihin, vaan vanhoihin ja neulekirjoihin ja kulttuurihistoriaan? Jos raha ei olisi ongelma, olisi kiva pitää naisellista antikvariaattia, jossa olisi myytävänä juuri sitä kirjallisuutta, josta itse pidän. Lisäksi antikvariaatin sisutus olisi kotoisa, siellä olisi upottavia nojatuoleja kirjojen tutkailemista varten, kauniita tekstiilejä ja taustalla soisi vaikkapa Marlene Dietrich.

Messuilla jäin itkeskelemään Riitta Pylkkäsen Barokin pukumuoti Suomessa -kirjan perään. Kirjasta pyydettiin 60 euron hintaa. Myös Nordiska Museetin julkaisema 1700-tals textil i Nordiska Museet jäi ostamatta huikean 100 euron hintansa vuoksi.

keskiviikko, lokakuu 25, 2006

Värimeemi

Orange seedsin, Näkymättömän tytön ja Oolan esimerkkiä seuraten tein minäkin kuvameemin lempiväristäni:

Reginakin halusi kuvaan.

Koska olen vastarannankiiski, on kollaasissa ruskean ja vihreän eri sävyjä. Kumpaakin olisi taloudesta löytynyt vielä runsaasti lisää, mutta tuossa on olennaiset asiat. Olen aina pitänyt murretuista väreistä, mutta ruskeat ja vihreät ovat syrjäyttäneet punaiset viimeisen vuoden aikana. Mustaa en juuri enää käytä, vaikka kaapit mustia vaatteita ovat edelleen pullollaan. Sisustuksessa mieluisia värejä ovat murretut värit, ruskea, vihreä, luonnonvalkoinen ja tummanpunainen. Tummanpunainen villamatto oikein hohkaa lämpöä niin värinsä kuin materiaalinsakin puolesta!

Enpä haasta erikseen ketään. Siippa olisi kiva haastaa, mutta ei hän halua kuitenkaan osallistua.;)

Peruslapasten kanssa työn alla on pinkki tyttöhuivi (sisältää ihkua glitterlankaakin!), johon saa hyvin upotettua sekalaisia lankoja:


Huomenna kirjamessuille nuuskimaan!

maanantai, lokakuu 23, 2006

Yleistä päivitystä osa 2800

Tänään olen vain koomannut kotona. Kolmentoista tunnin yöunien jälkeen alan olla taas oma itseni. Kekri ei ihan yltänyt edellisten tasolle ja itselläni oli varmaan asenneongelma (ja flussa). Ehkä pitää tehdä virallisena kekrinä (toisin sanoen ensi viikonloppuna) taikoja, että vuosi jatkuisi paremmissa merkeissä.

Tunnelmakuva lauantailta:

Ei, kuvassa ei ole tarkoituskaan näkyä paljon mitään.

YouTubesta on löytynyt tänään taas kaikkea kivaa:
  1. Scissors Sistersin musiikkivideot ovat hilpeitä.
  2. Supercalifragilisticexpialidocious Maija Poppasesta löytyy myös!
  3. Odottamani Marie-Antoinette -elokuvan traileritkin löytyvät YouTubesta (versio 1, versio 2).

Päivän on pelastanut myös Matosen Mötköt, varsinkin Reivi Rapula.

perjantai, lokakuu 20, 2006

Sarjassamme historiallisia asuja

Siipan 200-luvun roomalaistunika edistyy:


Tunika on varsin leveä, mutta Egyptistä löydetyt 200- ja 300-luvun roomalaistunikat ovat vielä reilusti leveämpiä.



Mallia tunikaan on otettu Ospreyn Roman Military Clothing (2) -kirjasta. Tunika ei ole vieläkään ihan valmis, olkapäille pitäisi tulla koristeet ja helmaan koristenauha. Hakaristein koristettu tunika löytyy Piazza Armerinasta, Sisiliasta. Noita mosaiikkeja olisi kiva päästä katsomaan livenäkin.

Tunika on tehty kokonaan käsin, kangas on kuitenkin ostettua, eikä kotipihan pellavista kudottua.;) Koristenauha on pellavaa (aivina 16/2) ja nauha on tehty pirralla. Hakaristit on tehty ostokankaasta ja ommeltu päällikeompeluna tunikaan. Vielä on paljon oppimista ompelun siisteydessä ja pellavanauhan kutomisessa. No, tämä tunika onkin harjoittelukappale.

Yksityiskohtia:




Omassa kekriasussani olen päässyt helpolla: Löysin kaapista vanhan koltun, yhdistän siihen kivat sukat ja korkeat korut ja niin juhla-asu on valmis. Olen ainoastaan askarrellut hiuksiin kukkia. Kävin Stockalla katsomassa valmiita pukukukkia, mutta järkytyin niiden hinnoista. Siksipä marssin Tiimariin ja ostin kimpun tekokukkia, jotka muistuttavat krysanteemeja (?), nuo saa pinneillä kivasti hiuksiin kiinni. Tai niin ainakin suunnittelen, enpä vielä ole kokeillut. Jollain saattaa mennä hermot huomenna tekokukkien kanssa.;)



Tänä aamuna tuli ensilumi! Karmea flunssa on hellittämässä, viime yönä ei tarvinnut enää herätä hengenahdistukseen. Tänään juhlimaan, parhautta! Koneen äärellä taas sunnuntaina.

Tunnisteet:

keskiviikko, lokakuu 18, 2006

Wanted

Ostetaan toinen Sudenpääsolki peplosta kannattelemaan:




Onni potkaisi eilen ja löysin vanhantavarainliikkeestä Kalevala Korun vanhan Sudenpää-soljen. Malli on edelleenkin tuotannossa, mutta minun solkeni halkaisija on noin 6cm ja nyt tuotannossa olevan soljen halkaisija on 4,8cm. Eli jos sinulta löytyy turha/ylimääräinen kunnossa oleva iso Sudenpää-solki, niin sen mielellä ostan. Olen muutenkin kiinnostunut vanhoista Kalevala Korun koruista.

Tällä hetkellä Kalevala Korun myymälöissä Helsingissä on Elsan päivät, jotka jatkuvat vielä tämän viikon. Erikoisuuksia ja poistuvia malleja 30 prosentin alennuksella!

Kauhea köhä ja flunssa jatkuu edelleen. Viikonlopun juhlinta uhkaa jäädä välistä.:(

sunnuntai, lokakuu 15, 2006

Huivipäivitys

Tämänpäiväisiä siipan isän 70-vuotispäiviä varten valmistui alpakkahuivi:


Huivin lähtökohtana oli Interweave -lehden (autumn 2006) Swallowtail Shawl. Alunperin oli selvää, että jätän keskimmäiset mallikerrat pois, koska mielestäni ne jotenkin sekoittavat huivin ilmettä. Reunuksen ajattelin tehdä ohjeen mukaan, mutta langan uhkaavasti loppuessa jätin viimeiset neljä kerrosta neulomatta. Siksi huiviin ei tullut kovin kauniita reunoja. Reunus olisi voinut olla näin isossa huivissa reilusti leveämpi. No, seuraavalla kerralla tiedän. Olen kuitenkin tyytyväinen huiviin, siitä tuli iso, ilmava ja se sopii mainiosti leninkini ilmeeseen.


En muuten tajua, miksi kuvissa mulla on kauheat silmäpussit, peiliin katsoessa ne eivät ihan NOIN pahat ole.


Niin ja ne huivin tekniset tiedot: Lanka on Dropsin Alpacaa, värinro 7233, menekki 145 grammaa. Käytössä nro 4:n pyöröpuikot.

Ja vielä lähikuva:


Viikko sitten sain valmiiksi oranssin Onnenlehti-huivin (huivin ohje, pdf). Suurensin mallikertaa tähän huiviin. Materiaalina jälleen kerran Kidopale -mohairsekoitelanka.

perjantai, lokakuu 13, 2006

Yleistä päivitystä

Riemusydän sai kavereita:


Kolme viikko kestänyt yskä on taas äitynyt pahemmaksi ja olo on kipeä ja pää tukossa. Onneksi tarvitsee vain palauttaa gradutekstiä tänään. Onneksi on villasukat ja teetä. Huomennakin saa levätä kotona. Tämä viikko on muuten ollut jotenkin todella kiireinen.

Sunnuntaina soisin itseni olevan edutuskunnossa ja tämän huivin myös:


Raukka näyttää nyt vain lankamytyltä, mutta siitä pitäisi kuoriutua kaunotar, muunnelma Swallowtail Shawlista.

sunnuntai, lokakuu 08, 2006

Marinaa huivista

Miten yksikertaisen huivimallin suunnittelu voi olla nyt näin vaikeaa?! Noin kymmenen epäonnistuneen pitsineulosmallin piirtämisen jälkeen sain aikaan seuraavan mallin, joka meni jo purkuun. Tänään en ole juuri muuta saanut tehtyä. Marinaa...



Tarvitsisi kehittää se huivimalli asap, koska huivia tarvitsen viikon päästä. No, kiire on paras muusa... Haluaisin kauniin geometrisen kuvion, joka sopii "niskasta keskeltä" aloitettavaan huiviin. Jos jollakulla on hyviä linkkivinkkejä piirretyistä malleista, niin otetaan mieluusti vastaan. Kiriä en tällä kertaa halua tehdä.

Sain eilen tädiltäni synttärilahjaksi Knitting Nature -kirjan. Selasin kirjaa melkein koko eilisillan. Kirja on täynnänsä ihanuuksia, varsinkin hameet himottaisivat. Ostin Tallinnasta viime reissulla sinapinkeltaista puuvillaa juuri hametta varten. Saattaa jäädä se projekti kyllä kevääseen.

perjantai, lokakuu 06, 2006

Riemusydän



Päädyin siihen, että sydänlaukku ei tule saamaan kaveria. Sen vuoksi viime syksynä virkkaamilleni ruskeasävyisille sydämille tuli keksiä muunlaista käyttöä. Viikon verran sydämet ehtivät pyöriä pöydällä, ennen kun keksin, että niistä tulee rintakoruja, Riemusydämiä. Tytömpää juttua ei voi keksiä!

En kyllä tiedä suostuuko kukaan muu kuin minä käyttämään näitä.;)


Asiasta kolmanteentoista, Erik Wahlström on julkaissut uuden romaanin Jumala. Wahlström oli tänä aamuna Radio 1:llä haastateltavana. Kannattaa kuunnella tunnin ohjelma, jos aikaa vain on. Haastattelu löytyy täältä, ohjelman nimi Jumalasta ja hänen joukoistaan. Wahlströmin edellinen romaani, Tanssiva pappi, oli todella hyvä ja uusi romaani vaikuttaa kuultujen pätkien perusteella vielä paremmalta. Jumala kertoo (kristin-)uskon mielivaltaisuudesta ja absurdiudesta.

torstai, lokakuu 05, 2006

Lisää menninkäisjuttuja

Näilläkin on hyvä hävitä ruskan keskelle (kts. aikaisempi Menninkäishuivi):


Asusteet ovat yhdisteltävissä monenväristen vaatteiden kanssa. Tumput ovat todella paksut, jos niiden alle laittaa tavalliset lapaset, niin eipä tule kylmä kovimmillakaan pakkasilla.

Pidän tästä pinnasta kovasti:

__________________________________________________

Yleisön pyynnöstä huivin neulosmalli:



Tyhjät ruudut = oikein oikealla, nurin nurjalla
O = nurin oikealla, oikein nurjalla
Raitaväri 1 =vaaleankeltainen
Raitaväri 2 =tummankeltainen

Neulosmalli on perinteinen pidennetty kahdenkerroksen helmineule, pintaan saadaan jännittävyyttä vaihtamalla langan väriä kesken "pidennyksen".

__________________________________________________


Löysin eilen kirjastosta The Art of Knitting -kirjan, joka on todella inspiroiva! Kirjan kuvitus auttaa ajattelemaan neulepintoja aivan uudella tavalla. Kirjan kuvitusta täällä.

Nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja hieman jäsentää gradun tutkimussuunnitelmaa. Joopa joo, näyttääpä hyvin onnistuvan...

tiistai, lokakuu 03, 2006

Tallinnassa



Edellisestä reissusta olikin melkein vuosi. Tämä reissu meni varsin rattoisasti (lue: pinna ei juuri kiristynyt). Sunnuntaiaamuna Helsingissä satoi, ja kastuimme matkatessamme satamaan, mutta Tallinnan päässä sää oli hyvä, maanantaina jopa loistava. Seuraava reportaasi on vähintään sekava, toivottavasti lukija pysyy kärryillä.

Emme tehneet matkan aikana mitään uutta ja mullistavaa, lähinnä samoilimme Vanhassa kaupungissa ja oleskelimme Tallink-hotellissa. Kävimme syömässä Turg -ravintolassa, jossa tiettyjen ruokalajien hinnat ovat edulliset, mutta palvelu toivottoman hidasta. Jos ravintolaan eksyy, kannattaa maistaa Turgin omaa makkara-annosta (hinta 89 EEK). Kävimme myös lempikahvilassamme Kehrwiederin Cafe & Chocolaterie'ssa nauttimassa taivaallista, kaakaota, inkivääriteetä ja käsintehtyjä suklaakonvehteja. Jos Helsingissä olisi tuon tyyppinen kodikas kahvila, niin viettäisin siellä varmasti paljon aikaa. Ja saakohan inkivääriteetä Suomesta mistään? Osaisiko joku neuvoa?

Ikkunanurkkaus kahvilassamme:


Marjut kertoo kuinka miehen saa ostamaan työmatkoilta lankaa. Minä taas voin kertoa kuinka miehen saa ostaamaan mieluisia lahjoja.
  1. On parasta hankkia kehityskelpoinen miesehdokas, jolla on hyvä maku.
  2. Parhaiten toimii väsytystaktiikka: Muutaman päivän välein on hyvä puhua lähestyvästä syntymäpäivästä ja siitä kuinka kiva lahjoja on saada.
  3. Kannattaa myös ripotella hyvin selkeitä vihjeitä siitä, millaisia lahjoja haluaisi. Omasta kokemuksestani tiedän, että hienovaraiset vihjeet ovat aivan turhia.
Siippa on oikein hyvä ostamaan lahjoja minulle. Tällä kertaa tosin sain aivan itse valita lahjan itselleni. Tallinnasta löysin pronssisormuksen, joka on kuvioitu perinteisin positiivisin voimaa antavin merkein. Ristipäinen risti, hakaristi ja haravakuvio ovat tuttuja kuvioita, mutta mikä on tuo kämmenen puolella oleva kuvio?






LANKARAPORTTI

Luuliko jo joku, etten ostanut lankaa? Tallinnasta ei voi tietenkään tulla kotiin langatta:


Lähdin maanantaina hotellista kymmeneltä langanmetsästyskierrokselle jättäen suosiolla siipan lepäilemään hotellihuoneeseen. Kävin Liann-Lõngad -kaupassa (Narva mnt 13), josta ostin kasan puuvillalankaa (22EEK/50g). Kaupassa huutelivat myös alpakat ihanissa väreissä, mutta ne jätin hyllyyn.

Liann-Lõngad:


Tämän jälkeen kipitin rautatieaseman takana olevaan "lyhyttavaraliikkeeseen" (Põhja pst 2), johon olen halunnut päästä sen jälkeen, kun näin tämän kuvareportaasin. Ikävä kyllä kaupassa ei ollut kuvien valikoimaa tällä hetkellä. Kaupassa oli kyllä hyvin eri paksuisia karstalankoja (loistavia esim. historianelävöittäjien vaatteisiin), mutta pehmeä villalanka oli lähinnä Liisua (30EEK/100g). Liisua löytyi tosin kauniissa väreissä, ostin kauniita syksynsävyisiä vyyhtejä. Koska kyseinen liike on mainion Jaama-torin vieressä, joten käväisin myös torilla. Torin vihoviimeisessä nurkassa on pieni lankaliike, jossa on yllättävän hyvä valikoima merinovillaa, karstalankaa ja jotain mohairlankoja. Tällä kertaa en ostanut paikasta mitään, mutta viime reissulla ostin.

Tallinnasta, varsinkin Viru-keskuksesta löytyi myös iiihania kenkiä. En ostanut mitään, vaikka olisi tehnyt mieli. Hintataso on varsin vaihteleva. Näiden unelma-aamutohveleiden hinta oli 1950 EEK eli noin 125 euroa.



Virosta oli tottakai pakko ostaa myös syötävää. Nyt kotona on sitten kaikenlaisia herkkuja kaapit täynnä. Muunmuassa näitä virolaisia pähkinäsuklaakeksiunelmia:



Lopuksi vielä Keskisormiblogin tilitys. Olen ihmetellyt AIVAN samaa asiaa.