lauantai, syyskuu 30, 2006

Aika kiitää

Päivät menevät kuin siivillä ja olen aivan sekaisin päivien suhteen. Tänään mielestäni on lauantain sijaan sunnuntai.

Huomenna suuntaamme siipan kanssa vuorokaudeksi Tallinnaan. Ainakin minun on tarkoitus on hemmotella itseäni, täytänhän huomenna vuosia. Vanha minä!

Koska huomenna voin ilmoittaa viettäväni merkkipäivää "ulkomailla", niin sukua kokoontui jo tänään meille. Minua lahjottiin hyödyllisillä kirjoilla, kauniilla koruilla, käyttöesineillä ja taiteella, joka pääsi jo seinälle eteistä elävöittämään. Mukavaa oli, vieraille siitä kiitos! Synttärit voisivat olla useamminkin.

Minä taas syötin vieraille muun muassa perinteistä omenapiirakkaa ja pasteijoita. Pitopöydästä piti ottaa kuva, mutta en tietenkään muistanut ennen kuin oli liian myöhäistä. Onneksi nappasin kuvan sentään omenapiirakasta.



Kaikki "oikeat" käsityöt seisovat, sen sijaan olen tehnyt ihanasta puoli vuotta kaapissa marinoituneesta mohairista Onnenlehti -huivia. Lisäksi olen askarrellut erilaista kokeilujen parissa, mutta niistä lisää sitten kun on jotain näytettävääkin.


torstai, syyskuu 28, 2006

Turhautumista

Siirtokuvapaperin käyttö ei ole ihan vielä hallussa:

Tuntematon neiti vilkuttaa junan ikkunassa.

Harjoittelin sitkeästi ja kyllä tuo tekniikka pikkuhiljaa alkaa tuntua omalta. Siirtokuvapaperin mukana tulleet ohjeet ovat aika ylimalkaiset, reilu omatoiminen kokeilu taas aiheutti turhautumista. Hassua, kuinka jossain asioissa pinna on ihan käsittämättömän lyhyt.

Mieleni tekisi neuloa jotain todella värikästä. Harmillista, kun aurinko laskee jo niin varhain. En pysty tekemään värivalintoja ilman luonnonvaloa.

sunnuntai, syyskuu 24, 2006

Nimettömistä

Keskiviikkona raahasin tiedekunnan kirjastosta kasan kirjoja, muun muassa kirjan naisten alushousujen historiasta Suomessa. Tutkimuksessa muisteltiin, kuinka vielä pitkälle 1900-luvulle naiset saattoivat virtsata seisaallaan, koska he eivät käyttäneet alushousuja tai he käyttivät housuja, joissa oli iso halkio jalkojen välissä. Tänään törmäsin sitten ihan samaan muisteluun Anna Amnellin blogissa (kohdassa "Mummot pissasivat seisaaltaan"). Myös siippani isä on muistellut samaa tapahtuneen vielä 1940-luvun alussa maalaispitäjässä.

Viikattuja naisten alushousuja Samaritaine -tavaratalon postimyyntiluettelosta vuodelta 1911:


Tätä taustaa vasten mummon valtavan väljät ja polviin ulottuvat alushousut eivät tunnu lainkaan hassuilta. Taas kerran minua kummastuttaa, kuinka ohut kulttuurikerros onkaan: Asia, jota me pidämme itsestäänselvyytenä onkin ollut itsestäänselvyys vasta muutaman vuosikymmenen ajan. Vielä 1900-luvun alussa maatalousyhteisössä alushousuja saatettiin pitää paheellisena, häpeiltävänä ja tai vähintään epämukavana vaatekappaleena. Naisia, jotka käyttivät alushousuja, pidettiin löyhämoraalisina ja heistä juoruiltiin. Eli isoäitieni äideille eivät alushousut olleet selviö; ensimmäiset housut saatettiin tehdä vasta kansakoulussa ja niitä käytettiin vasta pakon edessä.

Toinen asia, jota Suomessa ei juuri ole tutkittu, ovat kuukautissuojat. Olen ymmärtänyt, että korkeimmissa yhteiskuntaluokissa on kuukautissiteitä ja -vöitä käytetty vuosisatojen ajan, mutta miten on toimittu agraariyhteisössä? Ei kai hankalasti puhdistettavia vaatteita ole sotkettu kuukautisvereen? Tutkimuksiakin olen aiheesta yrittänyt hakea, mutta laihoin tuloksin. Osaisiko joku valaista minua tässä asiassa?

Lukemista:
Heikinmäki, Maija-Liisa. 1967. Mitä hameiden alla. Naisten alushousujen käyttööntulo Suomessa. Helsinki: SKS.

Delaney, Janice. 1988. The curse: A cultural history of menstruation. University of Illinois Press.

Ressiä!

Ja väriterapiaa:


Varsin omituista, että tällä hetkellä stressiä ei aiheuta työasiat taikka opiskelu, vaan käsityöt, joiden PITÄISI olla melko vapaaehtoista kivaa. Vuodenvaihteen juhla lähestyy kuitenkin kovaa vauhtia ja sitä ennen olisi paras saada aikaiseksi pari asukokonaisuutta ja useita muitakin projekteja on kesken.

Tällä hetkellä kriittiset työt:
  1. Siipan roomalainen tunika
  2. Siipan varvassukat
  3. Oma kekri-vaatekerta (kengät on valittu ja Regina tulee seuraksi, mutta muuten asukokonaisuus on mysteeri kantajalleenkin). Havittelin käsinommeltua 1700-luvun korsettia ja alusmekkoa, mutta tajusin, etten ole sentään NIIN hullu, että alan niitä nyt kiireessä väkertämään.
  4. Kolmiohuivi itselleni juhlallisille syntymäpäiville (kun mikään jo olemassa oleva huivi ei sovi tämän ihanuuden kanssa).
  5. Kaikki hyshys -projektit
Syksyn ensimmäinen flunssa varoitteli itsestään jo keskiviikkona ja nyt ääneni on seksikäs viskibasso. Onneksi voi pysyä kotona potemassa. Taidankin seuraavaksi mennä nokosille. Onhan tässä jo kaksi tuntia oltu hereillä.

lauantai, syyskuu 23, 2006

Menninkäishuivi

Mohairsekoitteesta valmistui Menninkäishuivi, jonka avulla voi hävitä ruskan keskelle:




Lankaa meni 95 grammaa (virkkuukoukku nro5).

Syksyä

Kuvat perjantaiaamulta omalta pihalta (22.9.2006 klo 7.31):


Syksy tuo alaville maille sumun ja usvan. Viime yönä kotiin vaeltaessamme lähiniityt olivat maidonvalkean sumun peitossa, se kieppui hiljalleen katuvalojen loisteessa. Usvaa oli vain lähellä maata, kirkas tähtitaivas näkyi kauniisti.Voi kun Suomen talvi tarkoittaisi tällaista säätä, ei lunta ja loskaa. Voi kun Suomessa voisi kulkea pikkukengissä vuoden ympäri!

Eilen olimme tupaantuliaisissa ihanassa asunnossa Helsinginkadulla. Minuun iski taas asuntokärpänen. Vanhojen talojen huonekorkeus ja valoisuus miellyttää. Asunto oli muutenkin aivan vastakohta omalle kodillemme: Se oli tilava, valoisa, vaalea, sisustus oli lähes minimalistinen, mutta tyylikäs. Missään ei pyörinyt koriste-esineitä tai muita turhia tavaroita.

Pohdimme siipan kanssa (taas kerran) kuinka kätevää olisi, jos nurkat eivät olisi täynnä tavaraa. Olemme kuitenkin keräilijöitä ja jo kirjat vievät suuren osan asunnostamme. En myöskään usko, että osaisi luopua niin marmorikuula-, kivi-, peltipurkki- kuin valokuvakokoelmistanikaan. Lankaa ja kankaita ei tosin tarvitsisi olla aina niin paljon esillä.;)

keskiviikko, syyskuu 20, 2006

Uusia projekteja

Teen jotain itselleni epätavallista:


Eli tekeillä on kolmiohuivi pätkärääkätystä mohairista virkkaamalla. Huivista on kuitenkin tulossa mielestäni kaunis.

Siipan roomalaisen tunikan koristenauhaakin olen aloitellut. Tiedän, tiedän pirta on liian leveä nauhan tekoon, mutta kun ei ole kapeampaakaan. Nauhaa pitäisi saada aikaiseksi 5,5 metriä. Puolet on jo tehty.



Sokerina pohjalla: Voitin Juulin arvonnassa viime viikolla merinovillahuopaa. Eilen löysin paketin postilaatikostani ja pinkistä silkkipaperista löytyi pehmeä merinovillalevy, jossa on kahdenlaisia sävyjä. Toinen pääty on vihreäsinisävyinen ja toinen vihreäpunasävyinen. Kiitos Juuli! En tiedä vielä mitä tuosta syntyy, mutta enköhän jotain keksi.;)



EDIT:
Uusi kuunteluvinkki: Saksalainen Itämeri -sarja on kuunneltavissa uusimpaan jaksoon saakka YLEn sivuilla.

Tuli myös mieleen, että onko kukaan kokeillut Dylonin pesukoneväreillä värjäämistä kattilassa? Onnistuukohan se?

sunnuntai, syyskuu 17, 2006

Syksyn synttärikierros jatkuu

Äiti sai tänään synttärilahjaksi rannekkeet ja polvenlämmittimen kipeää polvea varten:


Polvenlämmitin on kaksinkertaista Dropsin Alpacaa. Kaksinkertainen Alpaca on mukavan pehmeää ja joutuisaa neuloa nro 4:n puikoilla.



Rannekkeet on tehty jämälangoista, materiaalina villa ja mohairsekoite. Rannekkeet sopivat yhteen vaikka äitienpäivälahjaksi antamani petroolinvärisen Liisan lilja -huivin kanssa.

lauantai, syyskuu 16, 2006

Hömpötystä ja ihkuilua

Get Knittedin paketti tuli keskiviikkona ja siinä ale-lankoja, glitteriä ja mohairia. Iih! Tuosta ruskeakuparisesta glitterlangasta haluaisin juhlatopin, mutta katsotaan nyt.



Olemme Särmän kanssa huono parivaljakko ostoksilla, yllytämme toisiamme ostomaan. Eilen kävimme tutkimusmatkalla Neuletikissä Tapiolassa ja päädyin ostamaan poistolankoja. Tosin ostamilleni langoille löytyi heti käyttöä. Yhdet lapaset ovat jo kuivumassa huovutuksen jäljiltä.

Seuraava kappale kannattaa ohittaa, jos ei halua lukea teini-ihkuilua:
Olin aivan onnessani, kun tajusin eilen, että YouTubesta löytyy vaikka millä mitalla 90-luvun lopun musiikkivideoita. Ilta meni ihkuilun merkeissä, kun löysin vaikka mitä helmiä. Nine Inch Nailsin The Perfect Drug-videota en ole nähnyt vuoden 1999 jälkeen. Näin välihuomautuksena mainittakoon, että voisin ottaa Trent Reznorin vuodelta 1999 pulloon ja ihailla. Aah, mikä nenä, täydellinen mies! Type O Negativeakin (Peter Steelekin olisi kiva saada pulloon...) löytyy kiitettävästi, esimerkiksi Black Number One ja My Girlfriends Girlfriend. Ei haittaa, vaikka minulla on nuo videot dvd:lläkin.;)

Muita elämyksiä:
  • Veruca Salt, yksi 90-luvun puolivälin suosikkivideoistani
  • T.Rex, ihanaa glamrockia 70-luvulta
  • Roudasta rospuuttoon, "Minä olen syönyt sen piirakan!" Suomalaisten sketsiviihdettä parhaimmillaan.

YouTubesta elokuvaelämyksiin, olimme torstaina siipan kanssa eilen arkistossa katsomassa Contes immoraux -elokuvaa. Siippa kertookin kaiken elokuvasta Egosentrifugissaan. Ei paljon naurata, kun kaksituntinen kuluu lähinnä runottomasti kuvattua ihmislihaa katsellessa. Onneksi tänään on luvassa Totoro, jonka TIETÄÄ olevan hyvä.

perjantai, syyskuu 15, 2006

Ruskea puuvillainen neuletakki

Ensimmäinen puuvillainen neuletakkini on nyt valmis. Kuvat on otettu auringonlaskun aikaan, värit ovat siis aika oranssit. Oikeasti takin väri on kaunis suklaanruskea.

Edestä ...


...ja takaa:


Valitettavasti en ehtinyt ottaa lähikuvia takista, ennen kuin oli jo liian pimeää. Takin kanssa esiintyy raidallinen pellavahame, jonka sain valmiiksi jo aikapäiviä sitten, mutta kuvaaminen on jäänyt.

Takin tekeminen tuntui kestävän ja kestävän, mutta toisaalta olen samanaikaisesti tehnyt yli kymmenen paria lapasia, kuudet rannekkeet ja siskolle palmikkopipon ja -huivin. Välillä takki oli pari viikkoa jäähyllä, koska luulin langan loppuvan kesken. Mutta ehei, eihän se kesken loppunut, jäljelle jäi vielä viisi metriä lankaa.

Neuletakkiin olen todella tyytyväinen. Etukäteen hermostutti, että miten saan puuvillalangasta kauniisti istuvan takin. Siinä kuitenkin ihmeekseni onnistuin ja valmis takki muistuttaa jopa luonnosta. Neulosmalli on Neulojan käsikirjassa sivulla 81. Elokuun postauksessani on kuva mallitilkusta. Ainaoikein-neulosta oleva nappilista on vahvistettu virkkaamalla. Napit ovat helmiäistä, mutta "väärä puoli päälle päin". Kokeilin nappeja myös kiiltävä puoli päälle päin, mutta napit olivat silloin liian huomiota herättävät. Nyt ne ovat mukavan maanläheiset.

Italiasta ostamaani ihanan pehmeää ja kiiltävää Sesian Windsurf-lankaa meni vajaat 600 grammaa. Puikkoina oli nro 4:n pyörö-Addit.

Nyt uusien projektien kimppuun!

maanantai, syyskuu 11, 2006

Intolerable cruelty

Hemmetti, haluaisin täydellisen pepun tätä varten! Ehkä teen vähän enemmän omille muodoilleni sopivan alaspäin levenevän, en kapenevan, neulehameen. Noita nyörityksiä voisi kyllä hyödyntää...

Uudessa Knittyssä innostaa myös Serrano-jakku kivan kiinnityksen ja pitsikuvion ansiosta. Miinus-puoli taas on Knittyn sivuilla välkkyvät Knit Picksin mainokset. Minäkin haluan über-halpaa lankaa. On suorastaan rikollista, etteivät he toimita Suomeen. Ihan kun minä nyt lisää lankaa tarvitsisin.;)

Saamattomuutta

Tänään vain koru:


Tänään kävi taas klassisesti. Aamulla yritin aloitella tutkimussuunnitelman tekemistä. Kaikki meni siihen asti hyvin, kun olin lukenut graduaihettani pohjustavan käsityötieteen proseminaarityöni muistinvirkistykseksi. Tämän jälkeen keksin, että työpöytä tulisi siivota. Työpöydältäni "löysin" kasojen alta violetteja helmiä, jotka halusivat juuri tänään kaulakoruksi vihreiden putkihelmien kanssa. Tutkimussuunnitelma ei ole siis vielä edennyt haluamallani tavalla.

Pari päivää sitten 18cWoman -listalla oli puhetta uudesta Marie Antoinette-elokuvasta. Elokuvan nettisivut ovat graafiselta asultaan herkulliset, kunhan pääsee punk-henkiseltä etusivulta sisemmälle. Tyylikästä rokokoo-tilpehööriä! Elokuvaa on haukuttu melkoisesti, mutta visuaaliselta ilmeeltään sen voisi kuvitella ainakin trailerin perusteella olevan varsin viehko.

EDIT: Sivupalkkia tässä vain säätelen.

sunnuntai, syyskuu 10, 2006

Muun muassa pellavasotkua

Eilen illalla meinasi päästä itku, kun otin pesukoneessa pyörineen pellavavyyhdin pois pesupussista. Langan kierteet olivat hieman innostuneet värjäyksen aikana, siksi vyyhti näytti koneesta tullessaan seuraavalta:



Vyyhdin olotila järkytti, koska olen ennen värjännyt puuvillalankaa koneessa ja puuvillalanka ei ole kärsinyt pyörityksestä juuri lainkaan. Pellavalankaa en edes lingonnut. Tänään kuitenkin sain vyyhdin selvitettyä, eikä siihen mennyt kuin noin tunti. Onneksi pidän lankojen/vyyhtien selvittelystä. Tuli taas oivallettua, että hermot kun pitää kurissa, niin täydelliseltä fiaskoltakin näyttävä asia voi lutviutua oikein mallikkaasti. Niin, ja pellavalanganhan on tarkoitus muuntautua siipan roomalaisen tunikan koristenauhoiksi.



Siskon syntymäpäiviä viettettiin tänään. Itsetehty osuus lahjastani kuvassa (minä tuossa kuvassa kuitenkin muikistelen siskoni sijaan). Palmikkopipo ja -huivi Cool Flamme -langasta. Menekki yhteensä melkein 300g.


Onnenlehti -huivin ohje

Onnenlehti -huivin ohje löytyy nyt täältä (pdf). Palaute on taas tervetullutta!

perjantai, syyskuu 08, 2006

Sukkanauhoista

Ihminen, joka ei käytä polvisukkia, yli polven ylettyviä sukkia tai ei kärsi sukkien valumisesta, ei voi ymmärtää seuraavien nerokkuutta:


Esittelin sukkanauhojani jo yli vuosi sitten, mutta eilen tein uusia ja ajattelin nyt saarnata taas sukkanauhojen parhautta. Sukkanauhat on helppo tehdä, edulliset ja hyödyltään kiistattomat. Sock Dreams -sivuilta löytyy paljon erilaisia malleja.

Sukkanauhan voi jättää näkyviin tai kääntää sukan reunat sukkanauhan päälle:


Ihkut kukkanapit:



Edit: Typoja.

Iloinen päivä

Onpa syitä olla iloinen:
  1. Syksyn lukujärjestys on selkeytynyt. Edessä on vähän luentoja, mutta sen sijaan gradun tekoa, kaksi kirjatenttiä sekä tekstiiliarkeologiaa.
  2. Graduni aihe hyväksyttiin tänään. Teoriaosan olisi tarkoitus olla kutakuinkin valmis parin kuukauden kuluttua. Syvennyn siis 1960-luvun helsinkiläisen nuorisopukeutumisen todellisuuteen. Nyt ainakin olen innostunut aiheesta. Tilanne ei varmaan ole sama parin kuukauden kuluttua.;)
  3. Aikataulun selkiydyttyä tajusin, että minun onkin mahdollista valmistua ensi keväänä/kesällä. Pidä varasi veliseni, valmistumme vielä samaan aikaan!;)
  4. Olen taas innostunut Marlene Dietrichin musiikista. Nyt kotona raikuu Naughty Lola. Jos aikamatkailu olisi mahdollista, niin yksi kohteistani olisi ehdottomasti Berliinin ja Pariisin yöelämä 1920-luvulla.
  5. Onnenlehti -huivin ohje on vihdoin työn alla. Ohje on saatavissa pdf-muodossa varmaankin sunnuntaina.
  6. Minä ja siskoni osallistumme Wanhassa Satamassa järjestettäville Naisten joulumessuille joulukuun alussa. Luvassa ainakin valmistamiani persoonallisia neuleasusteita ja siskoni tyylikkäitä koruja.
  7. Siskoni synttärit sunnuntaina avaavat syksyn synttärikauden.

Siskon lahja on tosin vielä vaiheessa:

torstai, syyskuu 07, 2006

Get knitted

Sain siipan avustuksella muutettua Visa Electron -korttini asetuksia niin, että nyt se toimii nettikaupoissa, joissa käy Electron. Tästä voisi luulla alkavan turmion tien, mutta eilen toimin Get Knitted -kaupassa hyvin hillitysti, vain vähän alelankaa ja Rowanin mallikirja lähti mukaan. Nyt odotan pakettia malttamattomana. Osaaako joku sanoa miten kauan Get Knittedin paketeilla yleensä Suomeen kestää?

sunnuntai, syyskuu 03, 2006

Kädentaito-messut ja kirjahylly

Eilinen messukäynti oli mukava huolimatta järkyttävästä ihmismäärästä, mutta mitään uutta ja erikoista en messuilta löytänyt. Ostin tosin 200 grammaa Wetterhoffin edullista silkkivillalankaa. Törmäsin messuilla myös suunnitellusti Juuliin joka lainasi minulle Trachten -ohje- ja kaavakirjan. Kiitos siitä! Silmäilin jo kirjaa ja se tuntuu perinpohjaiselta oppaalta.



Olin eilen myös pikkuveljen kanssa Ikeassa. Särmä vihjasi minulle torstaina, että lauantaina Ikeassa myydään kaikki 10 prosentin alennuksella. Päätin sitten hankkia kauan kaipaamani Markör-kirjahyllyn tekstiilialan kirjoille. Viimeisen vuoden aikana hankkimani kirjat ja lehdet eivät ole enää mahtuneet kirjahyllyyn, vaan ovat olleet epämääräisinä kasoina missä milloinkin.

Ikeassa ei ollut yllätyksekseni kauheaa tungosta, vaan varsin väljät oltavat. Kokosin eilen kirjahyllyn yksin ja olin kovin tyytyväinen, kun sain kammettua hyllyn vielä paikalleenkin itse. Minulla ei ole ikinä ollut mitään ongelmia Ikean tuotteiden kanssa, vaikka tässäkin hyllyssä oli kahdeksaa erilaista mutteria ja kiinnitysvälinettä. Vähänkö olen hyvä. Nyt sitten kummassakin kirjahyllyssä on tilaa! Minulla on vähemmän tekstiilialan kirjoja/lehtiä/tietoa kuin kuvittelinkaan. Pitäisiköhän kääntyä Amazonin puoleen?;) Tein muuten jokin aika sitten Amazonille lahjalistan, ja synttärinikin ovat tulossa. Knitting Nature -kirjaa himoitsen erityisesti. Vink,vink.;)

Uusi hylly jämerästi järjestyksessä, kaapin päällä Pietarista tuotu peltipurkkisarja:


Vanha hylly on edelleen aika täynnä ja sekava:


Dropsin alpakasta löytyy ihania uusia meleerattuja sävyjä. Uusi kellanvihreä suorastaan huusi päästä mukaan, kun olimme Särmän kanssa tarkastusretkellä Menitassa. Kolmiohuivi kiehtoisi taas (ylläri!), tosin ennen alpakkaan tarttumista ajattelin vihdoin taikoja kirkkaan kellanvihreän virolaisen langan huiviksi. Langan väri on aika ärhäkkä, mutta ihana.



Koska siippa on karussa ja ulkona huono ilma, en harkitse edes tänään ulos menemistä.

perjantai, syyskuu 01, 2006

Percy Shelleyn paita

Siippa osallistuu huomenna larppiin, jossa hän pelaa Percy Shelleytä, tuota 1800-luvun alun runoilijaa:


Käsinommeltu pääntie:


Hihansuussa olisi voinut olla vieläkin enemmän rypytystä:


Oma panokseni peliin on paita, jonka geneerinen malli sopii erilaisiin asuihin 1700-luvulta 1800-luvun alkupuolelle. Puuvillapalttinainen paita on ommeltu koneella lukuunottamatta kaulusta ja pääntietä. Saumat ovat pussisaumoja ja napit pääntiellä sekä hihansuissa ovat paitakankaalla päällystettyjä puunappeja. Vaikka paita on vain "peliasuste", kyllä sen tekemiseen kuitenkin koko päivä vierähti.

Paidan kaavoitukseen otin mallia Latviesu tautas terpi -kirjasta. Kirja on ehdottomasti parhaimpia tekstiilialan kirjoja, jonka omistan. Kirjasta löytyy lähikuvia ja ohjeita latvialaisiin kansanpukuihin ja muinaispukuihin. Kirjan nelivärivalokuvakuvitus on upea. Soisin suomalaisista puvuista tehtävän yhtä upean kirjan.

Shelleyn paidan esikuva:


Viikonlopuksi on tiedossa kivaa ohjelmaa: Huomenna lähdetään suvun naisten voimin Kädentaidot -messuille ja sunnuntaina sään salliessa vuorossa ovat Pukkisaaren muinaismarkkinat.

Tunnisteet: