Oi Skotlanti, kiltit ja tartaanit!

Gabaldonin kirjat ovat vieneet ajatukseni Skotlantiin. Olen ennenkin ollut innostunut paikasta, vaikka en ole siellä ikinä päässyt käymään. Kauniita maisemia, minulle villaa ja siipalle viskiä, mikä olisikaan parempi paikka? Koska en kuitenkaan voittanut eilen neljää miljoonaa euroa lotossa (voitto olisi ollut todellinen ihme, koska en lottoa), täytyy minun tyytyä ihastelemaan Skotlantia kotioloissa.

Erityisesti minua tietysti kiinnostavat skottimiehet kilteissään, ketäpä tervettä naista ei kiinnoistaisi?;) Perinteinen skotlantilainen kansanasu oli kuitenkin jotain muuta kuin nykyaikainen kiltti. Skotlantilaisen vaateparren erikoisuuksiin voi laskea miesten feileadh mór -asun (modernin kiltin edeltäjä, jota kutsutaan englanniksi nimilla the great kilt tai the belted plaid) ja naisten viittamaisen Arisaid-asun, joka puetaan tavallisen vaatekerran päälle. Niin naisen kuin miehenkin asu on pohjimmiltaan samankaltainen iso suorakaiteen muotoinen villakangaskappale, joka taitellaan ja kiinnitetään vyötärölle vyöllä. Kumpaakin vaatekappaletta voidaan kutsua gaelinkielisellä nimellä plaid, joka nykyenglannissa tarkoittaa juuri villaviittaa, matkahuopaa tai jopa ruudullista kangasta.

Feileadh mória voi käyttää monella eri tavalla:


Naisen arisaid:




Feileadh mór - ja arisaid -vaatteiden väritys eroaa toisistaan. Feileadh mór on joko yksivärinen tai ruudullinen (tartaani), arisaid usein yksivärinen tai raidallinen. Kumpikin voidaan kutoa samaan raidalliseen loimeen: Siinä missä Feileadh mór kudotaan ruudulliseksi, arisaidissa käytetään kuteena yhtä väriä, jolloin kankaasta tuli raidallinen. Nähtävästi kangas on aina toimikassidoksista. Kutomisen jälkeen kangas viimeistellään vanuttamalla, jolloin siitä tulee kestävämpi ja lämpimämpi.

Mistä sitten Skotlantiin omaksuttiin nämä varsin erikoiset mutta yksinkertaiset vaatekappaleet? Skotlanti on ollut takamaata, kaukana kaikesta, ovatko vyötärölle kiinnitettävät villavaipat skottien omaa keksintöä? Joka tapauksessa suorakaiteenmuotoiset kankaat oli helppo valmistaa, niissä oli vähän viimeistelytyötä vaatteiksi ja ne olivat monipuolisesti käytettäviä.

Lisää skottivaatteista:
Asiaa kiltin kehityksen vaiheista
Asiaa arisaidista
Skotlantilaisesta miehen ja naisen puvusta
(HUOM, en tarkistanut artikkeleiden pätevyyttä.)

Historiallinen Skotlanti kiinnostaa monia histoianelävöittäjiä. Löysin samoilemalla jakobiittikapinan elävöittäjäryhmän kotisivuille, joilla on mainiot listat (miesten vaatteet, naisten vaatteet) siitä, millaisia elävöittäjien varusteet saavat olla. Tyydytyksekseni huomasin, että säädökset ovat melko tiukkoja. Jos ruvetaan jotain elävöittämään, niin se pitää tehdä mielestäni yksityiskohtia myöten oikein.

Törmäsin sattumalta myös kahteen historiallisia koruja myyvään nettikauppaan. Quiet Press ei ole niin erikoinen, mutta saksalainen Reenactors on kovin vakuuttava.

Yleistä raportointia

Podstakannik tositoimissa, selitys alempana:


Käsityöt eivät edisty, kun kaikki vapaa-aika menee Gabaldonin kirjojen parissa. Eilen sain äidiltä lainaan vielä yhden kirjan lisää. Sain äidiltä myös tuliaisia Keski-Euroopasta, hedelmäteetä ja kauniin kalenterin ensi vuodelle. Lisäksi äiti lahjoitti minulle venäläiset "podstakannikit" (teelasinalustat), jotka muistuivat mieleeni juodessamme teetä Venäläisessä teehuoneessa joskus kesän alussa. Muistan nuo emaloidut pingviinit jo lapsuudesta, ja olen onnellinen, että lasit pääsevät nyt meillä käyttöön. Venäläinen teehuone on muuten mainio paikka, osoite on Sofiankatu 5, vastapäätä Hiltusen antikvariaattia. Suosittelen haudutettua jasmiiniteetä.

Kävimme siipan kanssa lauantaina Porvoossa. Sää ei oikein suosinut ja muutenkin kivaksi kesäretkeksi kaavailemani reissu ei oikein onnistunut. Tein kuitenkin onnistuneita löytöjä.



Ostin käsityömarkkinoilta pieniä pitsiliinoja puoli-ilmaiseksi, askarteluun sopivat koiranapit ja leppäkertut ovat taas Fannysta ja Alexanderista, joka lopettaa Porvoossa. Vanhat sakset oli pakko ostaa markkinoilta, koska ne olivat niin terävät ja edulliset (hinta vain 5 euroa). Minullahan on jo yhden tuollaiset sakset, mutta ne selvästi kaipaavat teroitusta. Noilla taasen leikkaa ohutta puuvillakangastakin.



Ehdottomasti upein löytö olivat vanhat postimyyntiluettelot vuosilta 1911 ja 1932. 1911 julkaistu katalogi on pariisilaisen Samaritaine-tavaratalon postimyyntiluettelo, jota on nähtävästi käännetty monille eri kielille. Omani on ruotsinkielinen. Ne ihmiset, jotka ovat lukeneet Emile Zolan Naisten aarreaitan tietävät, että postimyynti on toiminut pariisilaisista tavarataloista maailmalle mallikkaasti ainakin 1800-luvulta. Muistan jostain lukeneeni, että Kansallismuseon kokoelmissa on useita pariisilaisia valmispukuja, jotka on todennäköisesti tilattu Suomeen juuri postimyynnin kautta.

Samaritainen katalogissa on myös sivullinen kangasnäytteitä:


Neulotut pitsiset shaalit ovat olleet muodissa myös kaudella 1911/1912:


Ja tästä olen ennen vain kuullut, en nähnyt. Naisten alushousuja ei voinut vielä vuosisadan alkupuolella kuvata auki levitettyinä, koska se olisi selvästi ollut moraalitonta (naisillahan ei ollut jalkoväliä ollenkaan). Niinpä kuvassa näkyy siististi taiteltuja alushousuja (kalsonger).



Porvoosta löytyi myös yhden asuintalon ikkunasta hauskoja yhden sortin amigurumeja:


Sunnuntaina olin yksikseni Seurasaaressa ja kävin pällistelemässä työesityksiäkin perinnepäivillä. Lammashakakin tuli tarkastettua ja lampaat voivat hyvin, toisin kuin Mynämäellä (siipan raportti asiasta). Seurasaaressa haassa oli kaksi valkeaa lammasta ja yksi musta. Kuulin pikkutytön selittävän äidilleen asiantuntevasti, että "Äiti, tuolla on myös yksi poikalammas!". Oletettavasti tyttö siis luuli, että mustat lampaat ovat poikia ja valkoiset tyttöjä. Toivottavasti äiti opasti tytölle asian oikean laidan.

Nyt takaisin kirjan pariin.;)

Lukemisesta ja kirjoista

Lukuharrastukseni on ollut vaihtelevaa siitä lähtien, kun työllä ja tuskalla seitsemän vanhana opin lukemaan. On kausia, jolloin en lue muuta kuin tietokirjallisuutta, välillä taas on kausia jolloin uppoudun täysin kaunokirjallisuuden pariin. Kuten esimerkiksi nyt. Sunnuntain jälkeen olen lukenut äidiltäni lainaamaani Diana Gabaldonin Muukalainen-sarjaa 1500 sivua.

Suhtautumiseni kirjallisuuteen ei ole yksiselitteinen. On luonnollista lukea tietokirjallisuutta, osaksi omasta halusta, mutta välillä myös pakosta opintojeni takia. Tietokirjallisuuden lukemisesta on kiistatonta hyötyä. Tietokirjojen lukeminen on lisäksi helppoa, voi lukea sivun tai luvun jäämättä kirjaan koukkuun. Toisin on hyvän* kaunokirjallisuuden laita. Siihen uppoaa täysin ja kaikki muu, kuten opiskelu ja käsityöt, jää hunningolle. Kaunokirjallisuus on hyvää ajanvietettä, mutta tuottaako se yhtään mitään? Onko siitä samanlaista HYÖTYÄ kuin tietokirjallisuudesta tai käsitöiden tekemisestä? Esimerkiksi Helsingin yleisistä kaivoista** on hyödyllistä tietää ihan ajankuvan vuoksi ja neulomani kaulahuivi lämmittää, mutta mihin tarvitsenkaan tietoa fiktiivisestä rakkaustarinasta 1700-luvun Skotlannin Ylämaalla?

Gabaldonin Muukalainen-sarjasta vielä sen verran, että sarjan tyyliä voisi kuvailla Kaari Utrion kirjojen kaltaisiksi, tosin seksiä Gabaldonin kirjoissa on ehkä noin kymmenen kertaa enemmän. Seksikohtauksia on niin paljon, että ne rupeavat jo puuduttamaan ensimmäisen kirjan puolivälissä. Muuten kirjat ovat mitä parasta ajanvietettä, lisäksi niistä voi bongailla virheitä ajankuvauksessa. ;)

*) Hyvä on subjektiivinen käsite. Vaikka olenkin joutunut lukemaan klassikkoteoksia, ne harvoin herättävät minussa suuria tunteita. Moni "oikeasta" kirjallisuudesta pitävä tuomitsee mieltymykseni pelkäksi viihdekirjallisuudeksi.

**) Anna Carpelanin tutkimus Yleiset kaivot Helsingissä 1800-luvulla antaa hyvän kuvan siitä, millaista on ollut kaupungin vesihuolto ennen kattavaa puhdasvesiputkiverkostoa. On muuten hyvää Besserwisser-materiaalia.;)

Tapahtumavinkkejä

Tälle viikonlopulle osuu kahden käsityömarkkinat. Porvoossa Porvoon käsityö- ja perinnepäivät ja Seurasaaressa Käsityön päivät ja Matleenan markkinat. Huomenna suuntaamme siipan kanssa Porvooseen ja säiden salliessa sunnuntaina Seurasaareen.

Ajattelimme siis Porvoossa ja Seurasaaressa tehdä muutakin kuin hengailla käsityömarkkinoilla. Ei siippa nyt ihan NIIN tossun alla vielä ole, että innostuisi esimerkiksi langoista.;) Jos on muuten vinkkejä hyvistä porvoolaisista kohtuuhintaisista ravintoloista, niin ehdotuksia otetaan vastaan.

Nuoren opettajattaren varaventtiili

Elokuvavinkkinä ilmoitettakoon, että YLE TV 1 lähettää tänään klo 18.55 mainion suomifilmin, Varaventtiilin. Sen lisäksi, että elokuva on suomileffojen parhaimmistoa, sen ansioksi voidaan lukea Hilja Valtosen esikoiskirjaan, Nuoren opettajattaren varaventtiiliin (1926), perustuva käsikirjoitus.

Valtosen tuotantoa eri vuosikymmeniltä.


Omasta Hilja Valtonen -kokoelmastani puuttuvat seuraavat teokset. Eli jos joltain löytyy noita, voisin olla kiinnostunut.

Tarvaatar. Romaani. H:ki1935. Otava
Sanaton Santeri. Novelleja. H:ki 1939. Otava
Vetovoima eli vetovaimo. Näytelmä. 1941-42. H:ki 1942
Ville viekastelee taas. Romaani. H:ki 1945. Otava
Pulun ja Pekan pakinoita. Vammala 1956.
Pippuria. Nuorisokertomus. Vammala 1962.
Omakehu. Muistelmia menneiltä vuosilta.Keuruu 1973. Otava
Ruskapäiviä. Romaani. Keuruu 1975. Otava

Violetit ranteenlämmittimet

Kun lämpötila painuu alle 20 asteen, niin tekee mieli neuloa jotakin tällaista:


Ranteenlämmittimet ihanasta Colinetten Giotto -langasta ja ikivanhasta kaksinkertaisesta Novitan Floricasta. Lankaa kului yhteensä 40 grammaa. Huomatkaa violetit marjat pensaassa, ne oli pakko saada kuvaan mukaan.

Amigurumit

Tutustuin Neulova lehmä -blogin kautta minulle aivan uuteen asiaan, Amigurumeihin. Amigurumeista piti tietysti ottaa selvää Googlen kuvahaulla ja metkoja juttuja löytyi.
Amigurumi tarkoittaa nähtävästi virkattua maskottia tms.

Suosikkejani Googlen kuvahaulla:
Sammakkopukuun pukeutunut pikkunalle
Kaksipäinen kissa
"Käytännöllinen" rannekorumaskotti
Hellyyttävän ruma versio Totorosta

Pitäisiköhän minunkin alkaa virkata pieniä söpöjä elikoita?

Operaatio Malva

Malvavärjäyksen onnellinen loppu. 200 grammaa kauniin vihreää lankaa:


Kaksi pienempää vyyhtiä ovat tummempia, koska ne on värjätty ensiksi. Vaaleampi vyyhti taas seuraavana päivänä laimeammassa liemessä. Ja lankahan on taas ohutta Pirkkalankaa.

Project Spectrum ei taida nyt toimia osaltani, koska olen asettanut tavoitteeksi raitasukkien ja varvassukkien valmistumisen ennen seuraavan työn aloitusta. Tosin voisihan tässä jonkin pienen violetin välityön tehdä.;)

Kasvivärjäyksen ihmeellisestä maailmasta

Kuten viime postauksesta käy ilmi, niin Särmä lahjoi minua kuivatuilla malvan kukinnoilla. Arvelin itse, että kukinnoista voisi saada sinistä tai violettia väriä ja Särmä kertoikin nähneensä malvalla värjättyä lämpimän vaaleanviolettia lankaa.

Mitä minä sain sitten aikaiseksi? Ajattelin kokeilla malvavärjäykseen muihin kukkiin soveltamaani ohjetta. Ei tainnut olla hyvä idea, ei tullut violettia lankaa:



Vaaleanvihreä (!) lanka on eilen malvalla värjäämääni, tänään laitoin tummaan liemeen vielä toisen vyyhdin likoamaan. Kuvasta näkee, että värjäysliemen ja värjätyn langan väri eivät todellakaan aina vastaa toisiaan.

Prosessin kuvaus:

1. Liotin aluksi kuivattuja malvan kukintoja (100g) muutaman tunnin.
   
2. Keitin lientä (n. 5 litraa vettä) 1,5 tuntia, jonka jälkeen siivilöin sen. Liemi oli aluksi kauniin violettia, mutta muuttuu tummaksi keittoprosessin aikana.
   
3. Laitoin märän langan (100g) viilenneeseen liemeen, nostin lämpötilaa, otin langan pois ja lisäsin liemeen alunan (20g) ja laiton langan takaisin liemeen.
4. Nostin lämpötilan noin 80 asteeseen ja annoin langan olla liemessä noin tunnin.
5. Lanka näytti tummanharmaanvioletilta.
6. Huuhtelin ja pesin langan.
7. Lanka oli muuttunut vaaleanvihreäksi.

Mitä tässä prosessissa oikein tapahtui? En tajua vielä itsekään. Tosin vihreä lanka on todella kaunista, ja se sopii yhteen pietaryrtillä ja mesiangervolla värjäämäni langan kanssa, mutta jos malvalla voi saada myös malvan sävyjä, niin soisin niitä lankoihini tarttuvan.

Mitä tästä opin? Kannattaisi ehkä kysyä kasvivärjäyksen ammattilaisilta, ennen kuin alkaa hosua omiaan. Värjäysreseptit eivät ole olemassa turhan takia. Puretusaineissa ei tosin voi olla vika, koska millään puretusaineella ei vaaleanvihreästä saa vaaleanviolettia. Mystistä.

Lahjoja!

Viime aikoina olen ollut selvästi kovin kiltti, koska minua on lahjottu ja runsaasti onkin.



Särmä lahjoi minua yliopistoon kannustamisensa vuoksi vuonna 1956 julkaistulla "Ommelkaamme tyttöjen kansallispuvut" -oppaalla, jossa on mukana myös kaavat. Lisäksi sain ihanan tyttömäisen kassin ja malvan kukintoja värjäystä varten. Otaksun, että malvasta pitäisi jotain sinisen/lilan sävyä saada, tosin en ole vielä ohjetta värjäykseen löytänyt. Jos joku osaa suositella, että miten kauan kukintolientä pitää keittää, niin olisin kiitollinen tiedosta. Kiitoksia Särmälle vielä kerran, olen vieläkin ihan hämilläni tästä lahjasta.

Siippa taas lahjoi minua roomalaistyylisillä (malli 1. vuosisadalta jKr.) korvakoruilla sekä "Etiquette for Ladies" -kirjasella, joka on faksimiili noin vuonna 1850 painetusta kirjasesta. Kirjanen neuvoo esimerkiksi että "To wear pink and green, red and yellow, together, is to violate every principle of taste." Uups, noh, minulla ei taidakaan olla erityisen hyvä maku.;) Minusta pinkki ja vihreä sopivat hyvin yhteen, jos värien sävyt ovat vain oikeat.



Lisäksi siippa antoi rahoitusapua NoaNoan alennusmyynnistä löytämääni silkkileninkiä varten. Olen ollut ihan onnessani tuon leningin ansiosta. Nyt kutsuja cocktail-tilaisuuksiin, kiitos!


Paljon kimaltelevia hopeapaljetteja pääntiellä.

Italian matkaraporttia, lähinnä museoista

Yli kaksi viikkoa on jo hurahtanut Italiasta palaamisesta, mutta kirjoitanpa nyt pienen arvion matkalla koluamistamme paikoista. Lankakaupoistahan kerroin jo aikaisemmin.

Parasta Italiaa, kuva Gradarasta:


Matkamme kulttuurianti oli antiikki- ja renessanssipainotteista. Vaikka Italiassa on ja on ollut kukoistavaa tekstiiliteollisuutta, ei tiellemme osunut kummoisempia tekstiiliaarteita. Urbinossa Palazzo Ducalessa oli esillä valtavia raamattuaiheisia kuvakudoksia, mutta ne eivät herättäneet suurempia intohimoja, sillä onhan noita nähty. Mietin vain aina, että millaisiakohan kuvakudosten väritykset ovat olleet ennen haalistumistaan. Väriyhdistelmät ja värien kirkkaus ovat voineet olla varsin tajunnanräjäyttäviä.

Palazzo Ducalen ansiot eivät ole minun mielestäni siellä olevissa taideteoksissa, vaan rakennuksessa itsessään. Ihanat puiset intarsiakoristellut ovet, valtavat takat, jäljellä olevat seinämaalaukset ja palatsin kellaritiloissa sijaitsevat vanhat huoltotilat olivat kohteista kaikista kiinnostavimpia.

Kävimme Urbinossa myös talossa, jota väitetään Raffaellon lapsuudenkodiksi. Museoksi muutettu talo on sisustettu varsin viehättävästi ja siitä näkee millainen on ollut renessanssinaikainen talo Urbinossa. Talo on pieni kaupunkitalo, jossa on oma sisäpiha. Pihalla näytti olevan kaivo, mutta minua jäi mietityttämään, että oliko se todella kaivo vai jonkinlainen vesiputki. Asiasta enemmän tietävä voisi minua tästä informoida. Miten vedenjakelu on tapahtunut korkealle vuorelle rakennetussa kaupungissa?

Retki Urbinoon oli mielestäni matkamme ehdoton kohokohta. Kaupunki on niin kaunis ja taianomainen paikka. Voisin mielelläni muuttaa sinne. Tarvitsisikohan Urbinon yliopisto käsityötieteen osastoa?;)

Ruokapaikkamme Al Cantuccio (62 Via Francesco Budassi) oli tuossa ihan nurkan takana. Sieltä saa isoja pasta-annoksia ja jumalaisia profiterole biancoja edulliseen hintaan.

Firenzessä saimme oppaaksemme taidehistoriaa opiskelevan Juran. Kävimme siipan erityistoivomuksesta Arkeologisessa museossa, muuten ohjelmaan kuului historialliseen keskustaan tutustumista. Arkeologisen museon kokoelma koostui lähinnä etruskiaikaisesta ja egyptiläisestä esineistöstä. Tekstiilejä museossa ei ollut lainkaan, jos mukaan ei lasketa kahta alennustilassa olevaa 1400-1500 -luvun kuvakudosta. Mitäköhän ne ylipäätään tekivät arkeologisessa museossa? Ja miksiköhän kuvakudokset ja tekstiilit tuntuvat usein olevan museoissa heitteillejätetyn näköisiä? Tekstiilit riippuvat seinillä muutamasta koukusta retkottaen, ja parhaassa tapauksessa aurinko paistaa suoraan tekstiiliin monta tuntia päivässä. Ajatellaankohan, että mitä väliä onkaan 1400-luvun kuvakudoksella, onhan niitä Keski- ja Etelä-Eurooppa täynnä?! Suomessa tosin tilanne ei tunnu olevan maakuntamuseoissa paljon parempi. Kai kaikki on sitten arvostuksesta/määrärahoista kiinni.

Firenze oli kaupunkina pettymys: Liikaa ihmisiä, liikaa turisteja, liikaa kaupustelijoita, liikaa, kerjäläisiä, liikaa vähän kaikkea. Kaupunkiin pitäisi ajan kanssa päästä tutustumaan matkailusesongin ulkopuolella. Ajatus Roomaan lähtemisestä ei huokuttele ollenkaan, jos siellä ihmisiä on tosiaan vielä paljon enemmän.

Firenze näyttää kuvissa ihanalta paikalta, mutta todellisuus on toinen:


Pesaron lähellä sijaitseva pieni Gradaran linnoituskaupunki on näkemisen arvoinen paikka. Linnoituskaupunki on pittoreski ja linnaan on sisustettu huoneita renessanssityyliin. Varsin mielenkiintoisia olivat alkuperäiset seinämaalaukset. Gradaraan pääsee Pesarosta paikallisbussilla, kuten myös Urbinoonkin. Matkustaminen on halpaa, bussilippujen hinnat ovat Italiassa aivan omaa luokkaansa. Noin 30 kilometrin matka maksoi aikuiselta noin 2 euroa.

Mielenkiintoisimpana museolöytönä pidän tältä matkalta Pesarossa toimivaa verrattain pientä Museo Oliverianoa. Ilmainen museo toimii Biblioteca Oliverianon alaisena. Museoon pääsee sisälle, kun pyytää jonkun kirjastosta avaamaan museon oven. Sen lisäksi, että sisäänpääsymaksua museoon ei ollut, saimme siipan kanssa ilmaiseksi kumpikin kaksi kirjasta museon kokoelmista, joista toinen käsitteli Novilaran etruskiaikaista nekropolista ja sieltä löydettyä hautaesineistöä. Nekropoliksen löydöt olivat kaikista mielenkiintoisimpia. Tuli aivan epäuskoinen tunne kun katsoi 700-500 eKr. eläneen naisen haudasta löydettyjä koruja. Korut ovat hyvin saman tyyppisiä kuin Suomessa viikinki- ja ristiretkiajan (900-1200 jKr) haudoista löytyneet korut. Muotokieli on sama, samantyyppistä pronssispiraalikirjailua on nähtävästi käytetty vaatteissa. Samantyyppisiä pyöreitä solkia on käytetty vielä 1800-luvulla juhlapuvuissa esimerkiksi Baltian maissa. Minusta on huikeaa, että monituhatvuotinen perinne katkeaa juuri ennen meitä.

Arvelisin tuon keskellä olevan suorakaiteenmuotoisen massan olevan jonkinlaista pronssikirjailua. Osaako joku valistaa minua asian suhteen?


Samoja esineitä piirroksina. Kuva museon julkaisusta "La sala della Necropoli di Novilara".


Ja hakaneulahan "keksittiin" ja patentoitiin vasta 1800-luvulla. Kuitenkin se oli käytössä jo parituhatta vuotta aikasemmin Välimeren alueella. Osa etruskien soljista ovat niin yksinkertaisia, että ne tosiaan muistuttavat nykyaikaisia hakaneuloja, toisin kuin roomalaisten käyttämät fibulat.



Harmillista Oliveriano -museossa oli se, että siellä on selkeästi vakava homeongelma, sain oireita jo noin viiden minuutin jälkeen. Museon kokoelmat ovat tosin sitäkin mielenkiintoisemmat ja kauhistuttaa, että miten ne kärsivät jatkuvasta kosteudesta.

Pesaro oli tunnelmaltaan mukava kaupunki. Kaupungissa yhdistyy toimivasti renessanssiaikainen kaupunki ja moderni lomahotellialue. Kaupunki on pieni ja kaikkialle kävelee vaivattomasti. Pidin kovasti, Pesaroon voisi lähteä joskus uudestaankin lomailemaan. Pesarosta ravintolavinkkinä antaisin C'era una Volta -ravintolan. Hyvää pastaa ja pizzaa edullisesti, miinuksena se, että profiterolejen kanssa ei saa kermavaahtoa automaattisesti, vaan sitä pitää osata erikseen kysyä.

Päätän raporttini tällä kertaa tähän. Italia-kuvat ovat siipan ottamia.

Korjauksia Kellokukka -huivin ohjeeseen

Tein pieniä korjauksia Kellokukka -huivin ohjeeseen. Ohjeen linkki tuossa sivupalkissa.

Eilen löysin kaksi ihanaa blogia:

1. Molly Chicken, jonka blogissa on ihan USKOMATTOMIA juttuja, kuten tämä.
2. Ruotsalainen Ihannan Il Bloggo, joka innostaa esteettisyydellään.

Onnenlehti ja musta Liisan lilja

Tämä nainen on syytä viedä hoitoon pikimmiten. Diagnoosi: Pitkälle edennyt kolmiohuivi -mania.



Onnenlehti -huivin malli on oma ja unelmankevyeen huiviin kului Kidopale -mohairlankaa noin 45 grammaa (!), puikot nro 4. Nimen Onnenlehti huivin sai, kun tajusin kuvion muistuttavan Nintendon Super Mariosta tuttua lehteä:

Tai siis minulle tuli kuviosta lehti mieleen jotenkin mieleen. Sillä, että kotona on viime aikoina pelattu vanhoja Nintendo-pelejä tietokoneella, ei ole asian kanssa varmaan mitään tekemistä. Vanhojen pelien grafiikka on muuten ihanan kökköä!

Tänään valmistui Liisan lilja -huivi Kitten Mohairista. Huivi on ollut tekeillä jo pari kuukautta ja eilen ja tänään sain sen kiskaistua valmiiksi. Tosin yläreuna on liian löysä, pitäisi varmaan päätellä se uudelleen. Ei vain jaksaisi millään... Lankaa huiviin meni 120 grammaa, puikot nro 5,5.



Lupaan ja vannon, että seuraavaksi väännän ainakin keskeneräiset raitasukat valmiiksi ennen kuin syöksyn seuraavan huivin kimppuun.

Kellokukka -huivin ohje

Tein Kellokukka -huivista ohjeen (pdf). Palaute ohjeesta on taas tervetullutta.

Kommentteja kaivataan

Olen muutamia Liisan lilja (pdf) -toteutuksia bongannut blogeista, mukavaa, että ohje on kelvannut toteutettavaksi. Nyt kaipaisin palautetta tulevien ohjeiden tekoa varten. Löysitkö kaaviosta virheitä? Oliko ohjetta mielestäsi helppo seurata? Kirjallisten ohjeiden valmistaminen on minulle varsin hankalaa, kun en itse valmisohjeista juuri mitään tee. Kiitos jo etukäteen palautteesta.

Mökkeilyä ja oleilua

Idyllinen Suomenlinna:


Kuva samasta paikasta toiseen suuntaan. Taustalla häämöttää Hernesaari ja satama. Helsinki on hassu vastakohtien kaupunki.


Viikonloppu kului ensiksi kaverin luona mökkeilleissä, sitten kotona ja Suomenlinnassa. Käsittämättömän idyllistä aikaa, kivoja ihmisiä, hyvää ruokaa ja juomaa sekä kaiken kruunaava loistava sää. En tajua niitä ihmisiä, jotka nyt valittavat jatkuvista helteistä. Kylmästä ja loskasta saa kuitenkin kärsiä muun ajan vuodesta. Minulle sopisi hyvin, että kolmen kuukauden sijasta kesä kestäisi yhdeksän kuukautta.

Mökillä oivalsin, että perunoiden pesu on varsin mukavaa puuhaa, jos sitä voi harrastaa aurinkoisella laiturillä punkkua nautiskellen. Mökillä tuli myös pohdiskeltua tämän vuoden kekrin järjestämistä. Siihenkään ei ole kuin 3,5 kuukautta aikaa. Viime kekrinvietto antoi hyvät eväät tälle vuodelle.

Suomenlinnassa eilen oli varsin hauskaa. Siipan kanssa varasimme kunnon eväät ja vietimme saaressa koko päivän. Illalla olo oli tosin hutera, sain kai jonkinlaisen auringonpistoksen liiasta auringonotosta.

Tajusin Suomenlinnassa, että meidän ympärillämme kasvoi useampia violetteja kasveja ja kukkia. Ne täytyi tietysti ikuistaa Project Spectrumia varten.









Tänään on lomapäivä. Kotia siis siivoamaan, hop!

Uusista projekteista

Tämä on sitten viimeinen kolmiohuivi vähään aikaan. Kai...

Aloitin ohuen pistaasinvärisen mohairhuivin neulomisen jo Italiassa, mutten ole saanut sitä vielä valmiiksi. Sitä nyt neuloskelen, vaikka oikeasti olisikin violetti-kuukausi menossa.

Tässä kuussa pitäisi saada aikaan kaikenlaista myös näistä:


Aika menee vain niin kauhean nopeasti ja on monta projektia kesken! Sisko joutuu ehkä odottamaan virkattuja bikineitään vielä tovin. Ensimmäinen kesätentti on onneksi ohi ja toinen on vasta kuukauden päästä. Italiasta pitäisi vielä tehdä yhteenvetoa ainakin itselle, ettei kaikki koettu unohdu, lisäksi työhuone odottaa todellista järjestelyä ja puunaamista (kuten myös koko muu koti). Tänään tosin lähdetään kaverin mökille syömään ja punkuttelemaan. Mainiota!

Huivit käsinkehrätystä langasta

Viime postauksen itsekehrätystä langasta muotoutuivat seuraavat:






Eilen tilanne näytti vielä epätoivoiselta, koska huivit näyttivät liian tylsiltä, mutta onneksi keksin lisätä vähän silkkinauhaa! Silkkinauha pelastaa tilanteen (melkein) aina!

Lankaa huiveihin meni yhteensä 133g ja lankahan oli itsekehrättyä virolaista villaa ja langan kertasin tavallisella helmilangalla.

Jotkut harrastavat ruuan dyykkaamista, minä taas teen roskiksista kirjalöytöjä: Päällimmäisenä kaksi saksalaista kirjaa vuosilta 1933 ja 1940. Ajattelin käyttää askarteluun. Todellinen löytö oli psykedeelinen kristillinen neuvostovirolainen lastenkirja.



En ole kirjaa vielä ehtinyt lukea, mutta siinä tosiaan Aatami tutustuu maailmaan, käy koulua ja tapaa mm. itse vihtahousun.


Ja loppukevennyksenä: Jumala puhuu minulle, katso vaikka kuvassa olevaa "word verificationia".

Violetti Project Spectrum -kuukausi

Project Spectrum jatkuu violetilla kuukaudella. Itse aloitin kehräämällä violettia/purppuraista virolaista villaa. Tänä aamuna kokeilin langan kertaamista ja hyvinhän se onnistui. Kertaamiseen käytin perintönä tulleita vihreitä helmilankoja. Tekemäni lanka on edelleen kovin epätasaista, mutta kaipa se tästä pikkuhiljaa... Langasta tullee huivi.




Perjantaina tuli vietettyä iltaa Tuskan ulkopuolella pikniköimässä. Sisters of Mercy (kylläpäs kotisivu on aurinkoinen, missä synkistely?!) kuulosti ja näytti yhtä vaisulta, kun kuvittelinkin. Oli sitä kuitenkin kiva kuulla yksi lukioaikojeni lempibändeistä livenä. Ilta jatkui yllättäen mukavassa seurassa Virgin Oil Co. -ravintelissa. Viikatteen keikasta tosin kuulimme/näimme vain vilauksen.

Nyt pitäisi lukea folkloristiikan tenttiin, mutta huvittaa vain häröillä.