sunnuntai, lokakuu 29, 2006

Ostoskasseja ja kokeiluja

Sain tänä aamuna valmiiksi ostoskasseja:


Osa on enemmän keltasävyisiä ja osa taas vihreitä:


Tai en tiedä pitäisikö noita kutsua ostoskasseiksi, koska käytän tuollaista ihan olkalaukkuna. Kangas on hyvälaatuista paksua puuvillaa 70-luvulta. Kamelia -kuosin on suunnitellut Marjatta Metsovaara Tampellalle. Ostoskasseja saa lunastaa itselleen Naisten joulumessuilla hintaan, jota en ole vielä päättänyt.

Eilen Kirppis-ohjelmassa oli juttu naisesta, joka virkkaa ja tekee kaikenlaista vanhoista muovipusseista. Minäkin innostuin ja vanhempien luona käydessäni kinusin sieltä kasan kaupan muovikasseja.

Menossa Valintatalon pussi:


Lopputuloksesta en ole niinkään varma, mutta tuo on juuri sellaista flow-tekemistä, josta tykkään. Ainakin Csikszentmihalyin teorian kohdat 2-8 täyttyvät.;)

8 Comments:

Blogger Suojakänni said...

Haa, tuo pussivirkkaus on nerokasta! Olen joskus muinoin aloittanut vastaavan proggiksen (vanhoista maitopussimatoista inspiroituneena) mutta se jäi sitten jostakin syystä. Kudoin kuitenkin joskus myöhemmin kangaspuilla hedelmäpusseista minimalistisen kylppärin maton. Saanko nöyrimmin udella mikä koukkunro, mikä "kuteen" leveys?

29.10.2006 12.20.00  
Blogger Mielitty said...

Virkkuukoukku on nro 4 ja kuteen leveys vaihtelee muovipussin mukaan. Osa muovipusseista on jämäkämpiä ja osa taas ohuempia ja venyvempiä. Mutta keskimäärin soiron leveys on 3cm. Teen tuosta sen verran jämäkkää, että virkkaus on aikamoista vääntämistä.

29.10.2006 12.37.00  
Anonymous Anonyymi said...

jotkut muovipussit on nykyään maatuvia, että silleen... ihanitsessä on ollut keskustelua tuosta muovipussivirkkauksesta.

29.10.2006 13.42.00  
Blogger Mielitty said...

Tiedän kyllä, että osa muovipusseista on nykyään maatuvia, mutta tarkoituksenani ei olekaan nyt tehdä mitään ekotekoa. En siis käytä muovipusseja virkkaukseen kierrättääkseni, vaan kokeillaakseni uutta ja ilmaista materiaalia.

29.10.2006 14.40.00  
Anonymous maijamirjami said...

mutta parastahan on, että ekoteko tulee yrittämättä, kun muovipussien käyttöikä pitenee! Yritin itse, huuh, kymmenen vuotta sitten, virkata samalla meiningillä kylppärin maton, mutta käsien sierettyessä ja särkiessä virkkauskestävyyteni loppui kesken kaiken. Parempaa onnea sinne!

29.10.2006 16.40.00  
Blogger Mielitty said...

Saa nähdä piteneekö käyttöikä, kun en edes tiedä mikä tuosta kokeilusta tulee.;) Muovin virkkaus vaatii tosiaan yllättävän paljon voimaa.

29.10.2006 20.02.00  
Blogger Puputsi said...

Näytäthän sitten kuvan valmiista pussukasta? Rupesi innostamaan moinen idea. Muovi varmaan sen verran jämäkkää, että siitä voisi virkata esim. korin ja pysyisi muodossaan?

30.10.2006 11.07.00  
Anonymous Anonyymi said...

Hah, muovipussien virkkaamisessa on ideaa! Meille niitä hirvityksiä kertyy pilvin pimein kaikista välttelymanöövereistäni huolimatta. En kuitenkaan osaa heittää niitä menemäänkään, kun niissä ei ole varsinaisesti mitään vikaa, muuta kuin että inhoan nurkissa pyöriviä muovipusseja. Virkkaamalla pääsisin niistä eroon. : )

30.10.2006 11.37.00  

Lähetä kommentti

<< Home