perjantai, lokakuu 27, 2006

Kirjamessuilla

Eilen vierähti muutama tunti Helsingin kirjamessuilla. Messujen anti ei ollut mielestäni tänä vuonna yhtä runsas kuin viime vuonna, jolloin tein messuilta hienoja löytöjä. Kansatieteelliset teokset ja tekstiilialan kirjat olivat tänä vuonna hyvin hinnakkaita. Jotakin kuitenkin löysin ylihinnoiteltujen kirjojen joukosta. Tänä vuonna kulutin messuilla vain 40 euroa!

Me neulomme -kirja vuodelta 1950 sisältää ohjeita niin naisten kuin miesten ja lastenkin neuleisiin. Jotenkin muistelin, että minulla olisi ykkösosa kotona hyllyssä, mutta eipä ollutkaan (ai kenellä on liikaa kirjoja?!). No, eipä ensimmäistä osaa messuilla näkynytkään.



Kirjan hauskin ohje on mielestäni leopardikuvioinen muhvi ja päähine. Leopardikuviota neuloessa täytyy kyllä olla tarkkana. Kokonaisuus kävelypukuineen on kyllä aika ihana.



Kovakantinen neulonta- ja kudontaopas vuodelta 1950 tarttui myös mukaan:

Kirjasta löytyy muunmuassa kauniita perinteisiä kirjoneuleita:


Löysin myös kaksi sidosoppivihkosta, joista vanhempi on todellinen aarre. Fraktuuralla vuonna 1891 painetun vihkosen alkusanat on kirjoittanut Fredrika Wetterhoff. En ole suuremmin vielä vihkosen sisältöön tutustunut, mutta se vaikuttaa varsin mystiseltä.



Nykyhetken kankaita -vihkonen on julkaistu vuonna 1944. Oppaan takoituksena oli innostaa kutomaan kotona pukukankaita. Oppaassa neuvotaan millaisia kuituja voi käyttää vaatetuskankaisiin. Kuiduista mainitaan muunmuassa ketunkarva, kissankarva ja hiukset. Kankaaseen voi laittaa esimerkiksi puolet hiuksia ja puolet lampaanvillaa, tällöinkin pukukankaasta tulee kaunista ja taipuisaa.



Viimeisimpänä herkkuna lisä opaskirjakokoelmaani:

Mainio opaskirja vuodelta 1929!

Messuilla pohdin sitä, miksi ei juuri ole naisten omistamia antikvariaatteja. Tai jos onkin, niin ne myyvät aivan samaa tavaraa, kun miesten omistamat antikvariaatit. Missä ovat ne antikvariaatit, jotka eivät ole erikoistuneet sotakirjallisuuteen ja dekkareihin, vaan vanhoihin ja neulekirjoihin ja kulttuurihistoriaan? Jos raha ei olisi ongelma, olisi kiva pitää naisellista antikvariaattia, jossa olisi myytävänä juuri sitä kirjallisuutta, josta itse pidän. Lisäksi antikvariaatin sisutus olisi kotoisa, siellä olisi upottavia nojatuoleja kirjojen tutkailemista varten, kauniita tekstiilejä ja taustalla soisi vaikkapa Marlene Dietrich.

Messuilla jäin itkeskelemään Riitta Pylkkäsen Barokin pukumuoti Suomessa -kirjan perään. Kirjasta pyydettiin 60 euron hintaa. Myös Nordiska Museetin julkaisema 1700-tals textil i Nordiska Museet jäi ostamatta huikean 100 euron hintansa vuoksi.

9 Comments:

Anonymous Anne said...

Jos joskus perustat tuollaisen kuvailemasi antikvariaatin, niin täällä on heti yksi vakioasikas nykimässä ovenkahvaa! Kuulostipa hurmaavalta liikeidealta :D

1:39 PM  
Blogger Mielitty said...

Mulla on muitakin loistavia bisnes-ideoita, jotka kyllä valitettavasti vaatisivat lottovoitoa.;) Tuon antikvariaatti-idean keksin eilen ja nyt vaalin sitä huvikseni mielessäni.

3:52 PM  
Blogger musta lammas said...

Ai on joku toinenkin minun lisäkseni joka keksii ei-tuottavia yritysideoita?

Antikvariaattisi olisi kyllä ihana.
En muuten ollenkaan tän postisi lukemista ajatellut kirjamessujen antikvariaattipuolta tältä kannalta - olin ihan menossa messuille sillä mielellä, etten osta mitään, mutta nyt.... (Ei olis ehkä kannattanut nähdä hienoja löytöjäsi ENNEN messuille menemistä :) .) Minnehän saisin parkkeerattua pojat siksi aikaa, kun 'hetken' etsiskelen käsityökirjoja?

7:00 PM  
Blogger särmä said...

jos siellä sinun atikvariaatissasi tarjoiltaisiin vielä täyteläistä kaakaota suurista kupeista, olisi se oikea taivas;)

Minusta tuntuu, että tuo voisi kannattaakin..

9:02 PM  
Blogger Mielitty said...

Kannattamattomat liikeideat ovat parhautta!

Kirjamessuille kannattaa lähteä jonkun sellaisen kanssa, joka koluaa myös intohimoisesti antikvariaatteja. Muuten toisilta menee hermot.;)

Herkullisen kaakaon ja teen tarjoilu kävi mielessä, mutta juomat voisivat olla kirjojen tuho. Olohuonemainen kahvila on kyllä yksi liikeideoistani.;)

10:15 AM  
Anonymous Kaivaja said...

Porthaninkadulla on ainakin yksi naisen pitämä antikvariaatti ja löysin sieltä mm. Jutikkalan Suomen talonpojan historia -teoksen. Se on ihan must omistaa, vaikka olenkin sen joskus tenttinyt. Muutakin kulttuurihistoriaa siellä oli, mutta mulla ei ollut rahaa :(

Mitä tulee noihin sotakirjoihin ja dekkareihin, niin ne ja Tammen Keltainen kirjasto taitavat olla ne kirjat, jotka pitävät antikvariaatti-instituutiota hengissä.

3:37 PM  
Blogger Mielitty said...

Tuonne antikvariaattiin en ole löytänytkään. Erottajalla on myös naisen pitämä antikvariaatti, mutta siellä ei ole mitenkään erityisen "naisellinen" valikoima.

Antikvariaattialan pitävät varmasti pystyssä klassikkoromaanit, dekkarit ja sotahistoria, siksi erilaisen antikvariaatin perustaminen onkin aika tuhoontuomittu idea.

12:34 PM  
Anonymous violet said...

Sano sitten kun antikvariaattisi avaa. Voit panna seinille tekemiäni kuvia;-)

9:11 AM  
Anonymous Anonyymi said...

Minä kerään juuri omaisuutta, jotta jo noin viiden vuoden kuluttua voisin ryhtyä tuottamattomaksi ihmiseksi.

Antikvariaatit ovat minunkin lempilapseni. Voisin lukea otteita lempikirjoistani asiakkaille,

jos heitä sitten tulisi.

7:35 PM  

Lähetä kommentti

<< Home