sunnuntai, lokakuu 15, 2006

Huivipäivitys

Tämänpäiväisiä siipan isän 70-vuotispäiviä varten valmistui alpakkahuivi:


Huivin lähtökohtana oli Interweave -lehden (autumn 2006) Swallowtail Shawl. Alunperin oli selvää, että jätän keskimmäiset mallikerrat pois, koska mielestäni ne jotenkin sekoittavat huivin ilmettä. Reunuksen ajattelin tehdä ohjeen mukaan, mutta langan uhkaavasti loppuessa jätin viimeiset neljä kerrosta neulomatta. Siksi huiviin ei tullut kovin kauniita reunoja. Reunus olisi voinut olla näin isossa huivissa reilusti leveämpi. No, seuraavalla kerralla tiedän. Olen kuitenkin tyytyväinen huiviin, siitä tuli iso, ilmava ja se sopii mainiosti leninkini ilmeeseen.


En muuten tajua, miksi kuvissa mulla on kauheat silmäpussit, peiliin katsoessa ne eivät ihan NOIN pahat ole.


Niin ja ne huivin tekniset tiedot: Lanka on Dropsin Alpacaa, värinro 7233, menekki 145 grammaa. Käytössä nro 4:n pyöröpuikot.

Ja vielä lähikuva:


Viikko sitten sain valmiiksi oranssin Onnenlehti-huivin (huivin ohje, pdf). Suurensin mallikertaa tähän huiviin. Materiaalina jälleen kerran Kidopale -mohairsekoitelanka.

16 Comments:

Blogger Lupus Celestialis said...

Että oletkin sievä! <3

15.10.2006 13.47.00  
Blogger tikru said...

:)
Upeita nuo sun huivit. Eikä niitä silmäpusseja es ois huomannu ellet ois sanonu.

Mua kiehtoo ton onnenlehden isot kuviot. Pitänee ottaa listalle.

15.10.2006 13.58.00  
Anonymous Satu U said...

Tosi kauniita huiveja! Eikä ole mallissakaan moittimista ;)

15.10.2006 14.33.00  
Blogger TiinaV said...

Mitkä silmäpussit? :)
Kaunis huivi ja ihanat kengät ja sukkikset! Huivi sopii tosi upeasti vaaleanpunaisen kanssa!

15.10.2006 14.44.00  
Blogger Taija said...

Oih ja voih kun on taas ihania ja eteerisiä huiveja!

Hassua kun on aina mielikuva susta ton profilekuvan mukaan (vaikka olen aina tiennyt, että olet tumma oikeasti) niin aina ensin miettii, että kuvas sulla on mallina :D

15.10.2006 14.55.00  
Anonymous Anonyymi said...

Ihania ihania huiveja...

15.10.2006 15.01.00  
Anonymous Anonyymi said...

Tosi kauniita... :)

Sulla on myös ihana kampaus.

15.10.2006 15.05.00  
Blogger Oola said...

Loistava tuo oranssi <3
Ihana juhlameininki! Kaunis!

15.10.2006 17.03.00  
Blogger Tuulia said...

Voi kun tuo juhlapäivän huivi on kaunis, paljon kauniimpi kuin originaali Swallowtail. Ja ihana tuo oranssikin!

Tukka on muuten ihanasti, sopii kauniisti..

15.10.2006 18.45.00  
Anonymous Anonyymi said...

Hyvä idea tuo keskikerrosten poisjättö tuosta Swallowista. Oma pää ei oikein vörki. En tykännyt tehdä yhtään niitä yhteen silmukkaan viiden neulomisesta, ja se niiden yhteenneulominen vasta kenkkua ja hidasta olikin. Kun taasen tuo perusmallikerta oli ihan mukavaa tehdä.

Tippi

15.10.2006 20.55.00  
Anonymous Kanerva said...

Todella kauniita huiveja! Minä ihastuin myös sinun kampaukseen, ajattelin heti, että tuollainen sopisi tyttärelleni hienosti. Osaisinkohan tehdä?!

Kivaa alkavaa viikkoa!

15.10.2006 22.19.00  
Blogger särmä said...

Onpas sievä neito;)

Huivisi on upeus!

15.10.2006 22.42.00  
Blogger musta lammas said...

Ihana noanoa-mekko ja supersöpöt kengät! Niin ja ne huivit, on kyllä hienoja (oli vaan pakko ensin kommentoida muuta asua, kun se oli ensimmäinen mitä ajattelin). Käy hyvin mekon kanssa tuo eka.
Tekisi kovasti mieli aloittaa Liisan lilja, malli on todella kaunis, mutta olen kokematon pitsinneuloja, niin vähän pelottaa.

16.10.2006 0.08.00  
Blogger Mielitty said...

Kiitos, kiitos taas kaikille keuhuista! Juhliin pitää pukeutua oikealla juhlavalla tavalla ja huolehtia kokonaisuudesta.;) Juhlissa oli kivaa, vaikka kipeä olinkin.

16.10.2006 11.08.00  
Anonymous Sanna said...

Todella kauniita huiveja!
Miten toteutit Onnenlehtikuvion suurentamisen?

Kiitokset sinulle kauniista ohjeista!

16.10.2006 13.41.00  
Anonymous Anne said...

Nuo sun huivit on aivan ihania ja upeasti toteutettuja. Olen niitä ihastellut itsekseni jo aiemmin moneen otteeseen. Olet kyllä todella taitava! Ja kauniskin vielä :)

16.10.2006 15.02.00  

Lähetä kommentti

<< Home