perjantai, syyskuu 15, 2006

Ruskea puuvillainen neuletakki

Ensimmäinen puuvillainen neuletakkini on nyt valmis. Kuvat on otettu auringonlaskun aikaan, värit ovat siis aika oranssit. Oikeasti takin väri on kaunis suklaanruskea.

Edestä ...


...ja takaa:


Valitettavasti en ehtinyt ottaa lähikuvia takista, ennen kuin oli jo liian pimeää. Takin kanssa esiintyy raidallinen pellavahame, jonka sain valmiiksi jo aikapäiviä sitten, mutta kuvaaminen on jäänyt.

Takin tekeminen tuntui kestävän ja kestävän, mutta toisaalta olen samanaikaisesti tehnyt yli kymmenen paria lapasia, kuudet rannekkeet ja siskolle palmikkopipon ja -huivin. Välillä takki oli pari viikkoa jäähyllä, koska luulin langan loppuvan kesken. Mutta ehei, eihän se kesken loppunut, jäljelle jäi vielä viisi metriä lankaa.

Neuletakkiin olen todella tyytyväinen. Etukäteen hermostutti, että miten saan puuvillalangasta kauniisti istuvan takin. Siinä kuitenkin ihmeekseni onnistuin ja valmis takki muistuttaa jopa luonnosta. Neulosmalli on Neulojan käsikirjassa sivulla 81. Elokuun postauksessani on kuva mallitilkusta. Ainaoikein-neulosta oleva nappilista on vahvistettu virkkaamalla. Napit ovat helmiäistä, mutta "väärä puoli päälle päin". Kokeilin nappeja myös kiiltävä puoli päälle päin, mutta napit olivat silloin liian huomiota herättävät. Nyt ne ovat mukavan maanläheiset.

Italiasta ostamaani ihanan pehmeää ja kiiltävää Sesian Windsurf-lankaa meni vajaat 600 grammaa. Puikkoina oli nro 4:n pyörö-Addit.

Nyt uusien projektien kimppuun!

12 Comments:

Anonymous Anne said...

Kylläpä siitä tulikin hieno! Istuu tosi kauniisti.

8:25 PM  
Blogger neja said...

Voi ku se on kaunis ja istuu todella hyvin:)

8:50 PM  
Blogger Lea said...

Tuosta voit olla ylpeä!

8:55 PM  
Blogger Sia said...

Upea, aivan upea!!

9:30 PM  
Blogger piua said...

Kaunista, kaunista, kaunista...
Ruskea sopii syksyyn ja on varmasti lämmin. Tahtoo kans uuden villatakin! Senkin inspiraatio ;)

9:41 PM  
Blogger Maiju said...

Se on aivan yhtä ihana kuin jo aiemmin osasin aavistaakin. Todella kaunis!

9:52 PM  
Anonymous Senja said...

Takki on todella kaunis! Ja tuo ruskea on ihan herkku väri.

10:39 PM  
Blogger ihanasonja said...

Kaunis villatakki! Näyttää herkullisen syksyiseltä :)

10:08 AM  
Anonymous Anu said...

Aivan ihana takki!

10:19 AM  
Blogger Mielitty said...

Kiits, kiits!

Olen itsekin todella ylpeä. Neuletakki on erikoinen olematta kuitenkaan hörhö. Osaan minä tehdä tyylikkäitäkin juttuja.;)

12:54 PM  
Blogger janna said...

Todella upea asukokonaisuutenakin :)

2:16 PM  
Blogger Katri said...

Luulen, että bongasin neuletakkisi Totoron näytöksessä. Sekä takki että leffa oli ihana!

8:04 PM  

Lähetä kommentti

<< Home