torstai, lokakuu 27, 2005

Kirjamessuilla

Kirjamessuilla oli varsin kivaa. Aamulla kolusin antikvariaattipuolta yksin ja kuuntelin haastatteluja ja myöhemmin kiertelin äidin kanssa uusien kirjojen osastoja.

Minua ei pitäisi päästää kirjamessuille. Romutin budjettini ja edes kaduta, koska sain rahoilleni vastiketta. Tosin vähän helpottaa se, että äitikin innostui ostelemaan kirjoja niin paljon kuin jaksoi kantaa. ;) Tässä yhteiskuva ostamistani kirjoista.



Kasasta puuttuu Sukkasillaan -kirja, joka olikin ainoa uusi kirja, jonka ostin. Haikailin kirjaa jo pari viikkoa sitten Akateemisessa ja nyt kun kirja oli messualennuksessa, niin pitihän se ostaa pois kuleksimasta. Muuten kaikki ostamani kirjat olivat antikvariaariselta puolelta.

Jos aloitetaan aluksi käsityökirjoista, niin Mary Oljen kirjoja tuli ostettua kolme. Kirjat eivät ole kauhean hyväkuntoisia, mutta niissä on suomalaisia perinteisiä sukka- ja lapasmalleja, ohjeita jopa kansallispukujen sukkiin. Pidän kovasti noista kirjoneulemalleista.







Neulepukimia koko vuodeksi on 50-luvun muodin riemujuhlaa. Olen ihan onnessani tuosta kirjasta. Paljon ihania neuletakkeja, -paitoja ja jopa hameita.



Löysin myös näköispainokset U.T. Sireliuksen Suomen kansallispukuja 1 ja 2 -vihkosista. Vihkoset ovat todella nättejä. Vesiväripiirrokset ja yksityiskuvat liiveistä ja kankaista ovat tosin vain hyvin suuntaa-antavia. Noilla piirroksilla ei kansallispukua kyllä tekisi.



Kartutin myös sidosoppikirjastoani kauan haikailemallani Helvi Pyysalon sidosoppikirjalla. Ostin myös pienen oppaan vaatekankaiden kutomiseen, Kotikankurin sidosoppaan.



Ilmaiseksi kaupanpäälliseksi sain vielä Uusi ryijyjä -vihkosen, jossa on Vuorelman ryijymalleja 50-luvulta. Löysin myös Georg Simmelin, oikeastaan ensimmäisen muotia käsitelleen filosofin esseekokoelman Muodin filosofia. Tuo kirja on pitänyt lukea jo pitkään, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Nyt se sitten löytyy omasta kirjahyllystä. ;)

Ostin myös kirjoja, jotka eivät liity mitenkään käsitöihin. Kerään tosiaan erilaisia vanhoja naisille tarkoitettuja oppaita ja nyt löysin vuonna 1927 painetun Aviopuolisot -teoksen, joka käsittelee naisten ja miesten erilaista käsitystä sukupuolielämästä. Riemastuttava teos, joka viihdyttää varmasti. ;) Saman antikvariaatin osastolta löytyi oikea helmi, Pin-up -lehti vuodelta 1951. 50-luvun pin-up -lehdet ovat ihania, koska ne ovat niin viattomia. Myöhemmin löysin vielä Taschenin julkaiseman kuvateoksen pin-up -tytöistä.



Eli kirjamessut olivat kannaltani menestys. Rahaa ei itseasiassa mennyt niin kovin paljon, mutta koska rahat ovat muutenkin nyt tiukilla opiskelijabudjetilla, niin tuollaiset ylimääräiset menot stressaavat. MUTTA minä olen nyt ihanien kirjojen omistaja!;)

6 Comments:

Anonymous irja said...

Voi miten ihania löytöjä olet tehnyt!

27.10.2005 19.07.00  
Blogger TiinaV said...

Ihania kirjoja! Kyllä kauppa kannatti!

27.10.2005 19.48.00  
Blogger Lankakomero said...

Minultakin löytyy mm. tuo Oljen Kirjokintaita, mutta valitettavasti ilman kansia. Mummo-vainaa oli saanut sen joululahjaksi vuonna 1948 ja kirja on ollut kunnosta päätellen todella kovassa käytössä, laskelmia löytyy sivuilta ym. Muistan, että äiti neuloi minulle kirjassa olevat lapinkintaat, kun olin alle kouluikäinen. Kaikki sivut ovat tallella, mutta minun kappaleessani sivun 72 jälkeen tulee 79 ja 80 ja sitten taas 73-78, jonka jälkeen sivu 81! Onko sinun kirjasi sivut numeroitu oikein? Sitten löytyy miehen äidin peruja Oljen Värikästä puikoilla kutoen vuodelta 56 melko hyvässä kunnossa.

27.10.2005 20.29.00  
Blogger Mielitty said...

Minun kirjassani sivunumerot menevät kyllä oikein, mutta kirjastani puuttuu myös takakansi. Tuo kirja olikin minulle melkein ilmainen, kun valitin myyjälle. Antikvariaatit ovat muuten ainoita paikkoja, joissa osaan tingata. Muualla en kehtaa, enkä edes pidä sopivana.

27.10.2005 20.40.00  
Blogger iXnit said...

Ah ja voi että olen kade neulekirjasaaliistasi! Onnekkaat te joilla on tuollaiset messut ja yleensäkin järjellisiä divareita etu- ja takapihoilla.

27.10.2005 22.59.00  
Blogger Mielitty said...

Itsekin olen tosi tyytyväinen saaliiseen. Olin muuten ensimmäistä kertaa elämässäni Helsingin kirjamessuilla, vaikka koko ikäni olen Helsingissä asunutkin. Nyt sain äidiltä vapaalipu ja sitä kautta innostuin messuista. Muuten pääsyliputkin ovat aika kalliit opiskelijalle.

28.10.2005 17.09.00  

Lähetä kommentti

<< Home