Lomalla
Lomailen seuraavat kolme viikkoa, tosin piipahdan muutamana päivä kyllä töissä. Viikonloppu meni todella nopsaan, Sääksmäessä oli varsin mukavaa. Pari kolme seuraavaa viikkoa on tupaten kaikkea mukavaa, on tutun tuparit, ilotulitus, ystävien häät, muinaismarkkinat Pukkisaaressa, Italiaan lähtö. Jee!
Viikoloppuna sain viimeisteltyä huivin edellä mainittuja häitä varten ja eilen valmistui samoista langoista laukku. Kuvia myöhemmin.
Tänään olen tehnyt kaikenlaista, pysytellyt kotona koko päivän. Päivän aikana on valmistunut noin 4 metriä lautanauhaa, hahtuvalankakokeiluita ja raparperipiirakka. Yliopisto alkaa stressata: opintopäiväkirja ja kaksi esseetä jäivät rästiin keväältä. Pitäisi saada ne loman aikana kirjoitettua.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home